Joululoma!

Vihdoin torstaina oli aika pakata laukku ja suunnata Suomeen! Yli kaksi viikkoa kotimaassa sisältäen Oulua, Kuusamoa ja Lahtea. Hiihtoa, lumikenkäilyä ja muuten vain eloa.

Eilen perjantaina pääsin talven ensimmäiselle hiihtolenkille Lahden talvitaikamaahan.. Puut olivat kuurassa ja melkein täysi kuu värjäsi maailman hopeiseksi. Vaikka liu'ut olivat hieman horjuvia niin riemu oli suunnaton. Vaikka sekä juoksu ja pyöräily ovat mukavia harrasteita, niin kyllä kausiurheilujen pariin pääseminen on hienoa. -13 asteessa meinasi jo vähän tuntua tapeelliselta lisätä yksi kerros housuja suojaamaan helposti kylmettyviä reisiä, saapa nähdä miltä Kuusamon -25 tuntuu..

Nyt Jyväskylässä Volvon nokka kohti Pohjoista. Hyvää joulua!

Talvilenkillä

Aurinkoinen talvisunnuntai houkutteli ulos pienelle lenkille, vaikka eilisen maratonspinning tuntui edelleen jaloissa. Lisäksi tuntui siltä, että suksimiskauden aloitusta voisi pehmentää vähän jatkamalla punnerrus/hiihtoergo-harjoitteluilla salilla, salilta kun piti käydä hakemassa eilen sinne jättämäni pyöräilykypärä. Ensimmäisen kilsan jälkeen talvipoluilla tallustelu alkoi tuntua ihan OKlta, ehkä niille pääsee vielä pyörälläkin tämän talven aikana! Jalassa tänään Sarvan Xero -nastalenkkarit ja Icebugin säärystimet, ei ole liukasta eikä palellu tai kastu nilkat. 

"talvirenkaat"

Kolme kokonaista viikkoa vuotta jäljellä

Syksy on mennyt ja talvi tullut, tänne eteläänkin ajoissa! Pakkanen saa posket punertumaan ja hymyn kareilemaan suupielissä. Niin se vain on, talvi on tämän ihmisen parasta aikaa. Tai, kyllä kaikkia vuodenaikoja tarvitaan, mutta silti talvessa ja lumessa on jotain erityistä. 12 yötä on vielä jäljellä ennen kotiin matkustamista jouluksi, pitkä joulutauko yksinäisyyteen on enemmän kuin tervetullut. Paluut Lahdesta Jönköpingiin ovat olleen jokseenkin kivuliaita.. Viime viikonloppuna ehdin muutamaksi päiväksi Lahteen ja käytin mahdollisuuden viedä mukana suksia ja talviulkoilukamppeita joulua odottamaan - en laskenut sen varaan, että talvi olisi tullut samassa rytäkässä tännekin. Ja pysynytkin vielä. Nyt kaduttaa, sillä en pääse hiihtämään, vaikka ladut alkavat olla kunnossa. Menneen viikon treenit ovatkin koostuneet Lahdessa hölkätyn 3 tunnin lumijuoksun jälkeen neljästä spinningtunnista (ma, ti, to ja pe) ja vielä tänään lauantaina ajetaan Cykellistan-porukan kanssa 3,5 tunnin spinningmaraton. Keskiviikkona kävin salilla tekemässä kevyen punnerrus-vatsalihas treenin samalla kun aktivoin vasenta jalkaa, joka on taas osoittanut vastustavansa kovempia treenejä. 

Vihdoin törmäsin omasta mielestäni hyvään ravintoblogiin, jossa ilman turhaa pönkittämistä puhutaan asiaa viemättä asioita mihinkään äärilaitaan. Pöperöproffa Patrik Borg haluaa saada syyllisyyden pois syömisestä ja kehottaa ihmisiä syömään monipuolista laaturuokaa. 

Mutakylvyt jatkuu

Marraskuu on jo lähellä loppuaan, mutta pakkasista ei ole tietoakaan. Pitkä ja märkä syksy alkaa ottaa päähän.. onneksi ensi viikolle on jo luvassa pakkasia. Pakkaset eivät ole kuitenkaan ensi viikon kohokohta, vaan pääsen taas käymään Suomessa! Taaskaan ei ehdi Lahtea pohjoisemmaksi, mutta onhan sekin jo jotain.

Edellisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt aikaa, mutta jotenkin on ollut niin kiirettä, eikä arkipäiväisiä asioita kummallisempaa ole tapahtunut, niin ei ole tullut kirjoiteltua. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia tulevaisuuden kuvioista, etänä elämisen jatkaminen ei oikein houkuta ja ratkaisuvaihtoehtojen pohdiskelu on vienyt useampaan otteeseen yöunet. Toivottavasti joulukuu tuo tullessaan vastauksia.

Eilen kävin tarkoittamassa demoneja pään sisältä juoksulenkillä otsalampun valossa, eikä mutatilanne metsässä ole helpottanut eikä kaikkia paikkoja lampun valossa huomannut.. Viimeisin hankinta lenkeille ja erityisesti salille on SPIbelt, jossa kännykän kantaminen onnistuu loistavasti, eikä tavaroiden helmistä todellakaan tapahdu. Alun perin ostin vyön, jotta salilla treenatessa saisi musiikin kätevästi mukaan, kun hauiksen ympärillä  pidettävää taskua en pysty käyttämään (hieman ihmetyttää ne, jotka pystyvät painoja niin nostelemaan, vaikka ei nuo minun hauikset nyt niin erikoisen isot ole) ja tarinoiden takataskussa soitin haittaa vatsalihakset treenaamista. Vyön avulla haitan voi pyöräyttää sille kentille, jossa se on vähiten edessä.

2 viikkoa vielä

2 viikon päästä on aika poiketa Suomessa, armas aviomies palaa viimein kahden vuoden Arabiemiraattien komennukselta..

Muuten ei auringon alla ihmeellisempää, harmillisesti hienot kuulaat syyspäivät on muisto vain ja ulkona vallitsee taas +10 astetta ja harmaus. Spinninkiä piisaa, mutta tulipa eilen hankittua ylävartalojumi TRX-treenillä. Jos kotiin jonkin kuntolaitteen hankkisin, niin tuosta alottaisin. Yksinkertainen systeemi, kattoon keskeltä ripustettava nauha, jossa on kahva kummassakin päässä ja korkeus on säädettävissä. Oman kehon painolla saa uskomattoman tehokkaan voimatreenin aikaiseksi ja on kokonaisvaltaista treeniä, kun suurimmassa osassa liikkeistä korsetti täytyy olla hallitusti kasassa, jotta suorittaminen onnistuu.

Viikonlopulle olisi tiedossa ainakin MTB-lenkki, pitää kuulostella mihin muuhun elimistö on suostuvainen. Pari yötä on mennyt pyöriessä pitkälle aamuyöhön, syke lyö vaihteeksi mitä sattuu ja iho tuntuu kuumeiselta. 

Syyssäätä ja reeniä

  

Polar training load

Syksyn tullen olisi kai hyvä pitää jonkinlainen lepo/kevyempi jakso, jotta kropan saisi kuntoon ja innon kohdilleen ennen talvikauden kivojen aktiviteettien alkua, mutta taas on livahtanut paremminkin ylirasituksen puolelle tämä liikuntaintoilu.. Paljon on ollut spinningtunteja ja lisäksi olen halunnut käyttää kauniit ja jopa kuulaat syyspäivät jossain määrin ulkoiluunkin, jotta pahimpaan aikaan jaksaisi tuijotella sadetta ikkunoiden läpi. Kaiken hyvän lisäksi lauantaille oli tarjolla yhteislenkki maastopyörällä, en vain voinut kieltäytyä enää lenkkiseurasta, vaikka arvasin, ettei vauhti pysy puhutussa rauhallisessa. Niinpä lauantaille tuli ajettua 86 km vk-lenkki tyhjillä jaloilla (ks. sports-track alla) ja sunnuntaille kaavailtu (pitkä) juoksu sai jäädä kyllä suorittamatta. 

Kai treenaamisella on ollut jotain vaikutustakin, kävin menneenä maanantaina työnantajan tarjoamassa hyvinvointitestissä, johon kuului haastattelun lisäksi verenpaineen, kolesterolin, verensokerin ja hapenottokyvyn mittaukset. Kokonaiskolesteroli ja verensokeri olivat jopa edellisiä mittauksia paremmat, 4,48 ja 3,8 mmol/l. Veren yläpaine paineli 140 mmHg pinnassa (liekö ollut pyöräilyllä ja porraspyrähdyksellä jotain tekemistä asian kanssa) ja BMI jumii siellä 23,4 pinnassa (vuosi sitten haaveilin kevenemisestä, rasvaa on tainnut lähteä, mutta painoa ei). Hapenottokyvyn mittaustulokset yllättivät positiivisesti, mutta saivat myös pohtimaan testin luotettavuutta, epäsuora pyöräergo oli siis kyseessä ja 150 W näkyy olleen teho. Hapenottokapasiteetti 4,3 l/min -> näillä kiloilla VO2max 62 ml/(kg*min), mikä siis vastaisi huippu-urheilijan hapenottoa ja siksi epäilen tulosta. Polar ja Cooperin testi viittaavat ennemmin jonnekin 55 ml/(kg*min) tietämille.. No, pitää yrittää päästä tekeen kunnon testi joskus tässä jahka ylirasituksesta on palauduttu.

Valopäänä metsässä vol 1

Syksyn pimeys hiipii kaupunkiin yhä aikaisemmin, mutta mitäpä tuosta, valot kypärään/päähän ja lenkille. Vanhoista tutuista poluista tulee taas kuin uusia. Tänään avasin kauden hiekkatie/polkuajelulla, sateiden jälkeen metsässä oli todella märkää, mutta eipä se riemua juuri lannistanut, hymyn kare jäi metsästä mukaan. On se spinning ihan kivaa, mutta ei ole silti ulkopyöräilyn voittanutta.

Cykellistan MTB thursdays 2012-10-04

Öxnehaga milen + lite till

Öxnehaga milen 30.09.2012 13:07

Liekö ollut uusien kenkien tenhoa, mutta tuntui tossu nousevan.

Saucony Peregrine 2

Syksy saapuu

Niin meni se kesä ja arki astui vauhdikkaasti kuvioihin, kuten oletettu oli. Tosin vauhdikas syksy oli myös toivoissa, jotta J:n viimeiset kuukaudet UAEssa kuluisivat ja minun hommat töissä sekä opintojen parissa etenisivät hyvällä tempolla. Niinpä on jäänyt taas tänne tilittäminenkin vähäiseksi, vaikka onhan tässä tosiaan yhtä sun toista tehty ja tapahtunut sitten heinäkuun lopun.

Töissä loppukesän tavoittena oli saada konferenssijulkaisu matkaan 15. syyskuuta mennessä ja toiveissa olisi nyt sitten matka St. Louisiin USAan huhtikuussa ensi keväänä. 1. marraskuuta mennessä pitäisi tulla tieto onko paperi hyväksytty. Sen jälkeen töissä alkoi vaihe, jota olin jo odotellut, sillä viimein koin että olen pääsemässä tekemään asioita tasolla, joka on oikea väitöskirjalle. EBSD (electron backscattering diffraction) ei sano suurelle yleisölle mitään, mutta se on kuitenkin lupaava karakterisointimenetelmä joka voisi kertoa meille lisää valuraudan jähmettymisestä ja valuvikojen muodostumisesta, mutta menetelmää ei ole maailmalla sovellettu ylipäätään kuin yhdessä julkaistussa artikkelissa. Ja kun laitteisto meiltä koululta löytyy, nyt pitää vaan kehittää menetelmää meille sopivaksi = mielekästä tekemistä! Lisäksi koko talvi tulee olemaan täynnä kursseja, mutta keväällä pitäisi opinnot olla paketissa.

Artikkelin lähettämisen jälkeen ajoitin myös matkan etelään, varsin todennäköisesti viimeistä kertaa ehkä ikinä, matkustin Dubaihin ja RAKiin. Matka sattui kesän viimeiselle kuumalle ja kostealle viikolle, päivälämpötilat olivat varsin halvaannuttavia, +40 tuntumassa ja kosteuden ansiosta lämpö myös tuntui. Matkaan ei kuulunut enempää ihmeellisyyksiä, teimme viikonloppureissun Musandamiin Omaniin, päivällä kävimme risteilyllä ja snorklaamassa ja yöksi ajoimme vuorille, grillasimme ja nukuimme ulkona. Onnistunut reissu kaiken puolin.

Treeni on vaihteeksi koostunut pääasiassa spinningistä maustettuna vähän sillä sun tällä, vähän maastopyörälenkkejä, juoksua aivan liian harvoin, jonkun verran voimatreeniä ja jumppaa.. Päiviä on aivan liian vähän viikossa, jotta kaikkea kivaa ehtisi tehdä ja levätäkin kun pitäisi. Pitäisikin tästä lähteä ulkoiluttamaan uusia kenkiä, Saucony Peregrin 2, joka on maastojuoksukenkä, jossa on minimaalinen kanta-päkiä korkeusero ja ohuehko, mutta yllättävän kiertojäykän oloinen pohja. Katsotaan miltä juoksu tulee tuntumaan - toivottavasti hyvältä, olisi mukava pystyä taas juoksemaan ultra jollakin aikataululla. Mutta nyt on aika lähtä nauttimaan aurinkoisesta syyssunnuntaista.

Arjessa taas

Arki on lähtenyt rullaamaan joten kuten, ei mitenkään turhan lennokkaasti. Keskittyminen kirjoittamiseen onnistuneen loman jälkeen vaatii extraponnisteluja, mutta lähestyvä lähetyspäivä voitelee aivosoluja kiihtyvään tahtiin. Tavoitteissa on konferenssi St. Louisissa huhtikuussa, joten onpa siinä vähän palkintoakin tiedossa "pelkän" julkaisun lisäksi.

Treenihommat ei myöskään kulje ihan toivotulla tavalla, jalat tuntuu tyhjiltä eikä tossu nouse varsinkaan lenkkipolulla. Palautuminen ei tunnu toimivan, mutta pitää tässä nyt koittaa lenkkeillä ja antaa vähän enemmän lepoa vielä ennen varsinaisen reenikauden alkua, 27. elokuuta F&S polkaisee syyskauden käyntiin toden teolla, joskin itse vedin ensimmäisen intervallitunnin viime viikolla. Heti täysi sali, mikä kertoo ehkä eniten sateisesta kesästä ja lomalta palaajien alkuinnosta. Syksyn uusi tunti on jo viimeisiä kellotuksia vaille valmis, huomenna tiistaina on siis ensi-ilta.

Jkpg-Hva lauantaina Brunstorpin Värdshusin kohdalta kalliolta

Viikonloppuna lenkkeilyn lisäksi omistin aikaa marjoille, lauantaina vadelmia ja sunnuntaina mustikoita, joita molempia on mukavasti tarjolla. Sunnuntaina poimin myös ensimmäiset ikinä sienet, kanttarelleja = varma nakki. Herkullista pekoni-sieni-sipuli-kermakastiketta lounaslaatikoihin. Tänään lepopäivän ratoksi leivoin mustikoista muffinseja työkavereille Helsingin Sanomissa olleen reseptin mukaan.. :)

Mustikkamuffineita.. nam.

15. heinäkuuta

Hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme taas nauttimaan ylitsevuotavasta vieraanvaraisuudesta. Vaikka meillä ei Neriuksen vanhempien kanssa oolut yhteistä kieltä joko tulkattuna tai muuten tarjolla oli lähes koko ajan jotain. Talo sijaitsi pienessä maalaiskylässä ja pihalla ja lähipellolla kasvoi kasviksia ja juureksia ja olipa pieni kanalakin. Näiden tuotteita saimme vielä viimeiseksi lähtöä tehdessämme mukaan. Kävimme aamiaisen jälkeen kiertokävelyllä ja -ajelulla lähiympäristössä. Vaatimatonta, mutta kaunista seutua. Päivällä vielä grillattiin ja savustettiin Neriuksen kalastamaa kalaa ennen kuin oli meidän aika jatkaa matkaa kohti Tallinnaa ja Suomea.

Olimme yrittäneet varata lauttamatkaa pariin otteseen, mutta ilmeisesti lomaliikenteessä on sen verran liikennetä, ettei vapaita paikkoja ollut saatavissa. Päätimme vain ajaa satamaan ja kysellä jos jollakin lautalla olisi tilaa täyteenbuukkauksesta huolimatta. Saavuimme satamaan tasan kello 00.00 ja ajoimme avoinna olleelle Ekerö linesin tiskille ja kysyimme mahdollisuuksista ostaa peruutuspaikkoja jpllekin lautalle, mutta tyly vastaus kuului "laivat on täynnä, ei onnistu". Pysäköimme auton ja kävelimme matkustaterminaaliin katselemaan mahdollisia aikatauluja ja yhteystietoja, joihin voisi soittaa ja varata liput maanantaille. Yksi tiskeistä oli auki, josta kysyimme mahdollisuutta ostaa autopaikkaa, mutta meille sanottiin, että ne myydään ulkona. Tässä vaiheessa meinasi mennä usko, sillä ensimmäisellä kysymällä meille ei ulkona suosuttu myymään mitään edes seuraavalle päivälle. Päätin vielä kysyä toiseltä tiskiltä ulkona kellon ollessa 00.10 ja vastaukseksi sain, että lähdössä olevalla lautalla on tilaa, teillä on 5 minuuttia aikaa. Ei kun juoksujalkaa autolla ja takaisin tiskille, liput, ja auto lauttaan. Lautta lähti 00.30 ja saapuisi Helsinkiin 06.40.

14. heinäkuuta

Aikavyöhykkeen vaihto ei sujunut täysin ongelmitta, sillä myöhäinen saapuminen Kaunaksen yhdistettynä aikaiseen herätykseen ja kellon siirtpon tunnilla eteenpäin aiheutti pommiin nukkumisen, mutta ehdimme silti odottamaan tapaamispaikalle muita melontareissuun osallistujia. Ajoimme Kaunaksesta luoteeseen 140 km Jurajoelle, minne meille toimitettiin kajakkikaksikot (10 kpl) ja edessämme oli 22 km jokea melottavaksi. Kyseessä oli varsin virkistyshenkinen tapahtuma eikä melotut kilometrit tai suoritukseen kulutettu aika ollut pääosassa ollenkaan. Osalla osallistujista meininki lipsahti jopa hieman turhan riehakkaaksi urheilujuomien parissa. Saimme nauttia puolipilvisestä ja sopivasta lämpötilasta koko päivän, yhteensä olimme viisi tuntia vesillä ja reissun päälle grillattiin maukkaita saslikivartaita ja  saimme muutenkin tutustua liettualaisen kesäkeittiön herkkuihin. Hyvää oli.

Illalla ajoimme vielä Neriuksen ja hänen vanhempiensa vieraaksi Kupiskiksen kylään. Olimme taas varsin myöhään perille, mutta meidät otettiin erittäinen sydämellisesti vastaan ja pöytään oli katettu yhtä sun toista ja lasiin kaadettiin viiniä. Tontilla oli myös sauna, joka oli lämmitetty meitä varten. Pääsimme siis vieraanvaraisuuden lisäksi kokemaan liettualaisen saunakulttuurin. Kotoiseen verrattuna selvimpänä erona olivat pyyhe ja saunamyssy. Pitkästä päivästä väsyneinä ja saunanpuhtaina unta ei juuri tarvinnut ollalla osotella.

12. heinäkuuta

Wienistä meillä oli 200 km matka Tsekkeihin Olomoucin kaupunkiin, jossa oli sovittuna kanootin testaus. Rajan ylitimme Mikulovissa emmekä ajaneet navigaattorin ehdotteluista huplimatta Slovakian kautta. Matkalla kävimme ajelemassa myös Brnossa etsimässä ilmatäytteisten kanoottien jälleenmyyjää, mutta emme löytäneet oikeaan osoitteeseen. Hetken saimme pyöriä myös Olomoucissa, siellä tosin olimme aivan oikeassa paikassa, joskaan emme uskoneet sitä alkuun kun kyseessä oli yliopiston rakennus eikä vettä meidän karttojen mukaan ollut mailla halmeilla. Niinpä vain kyseisestä rakennuksesta löytyi Tsekin koskimelontamaajoukkuuen vaja ja vajan takaa pieni joki. Kanoottikin löydettiin ja päästin testaamaan. Liukkaasti se kyllä kulki. Se kanootti jäi vielä sinne, mutta toisesta kaupasta hankimme ilmatäytteisen kanootin ja koskimelontakamppeita, jospa Liettuasta ja/tai Suomesta löydettäisiin oikeasti virtaavaa vettä ja päästäisiin raftinghommiin. Ainakaan tsekiläisten ihmisten palvelualttiutta ei voi kritisoida, sillä saimme apua sekä oikean kanoottikaupan löytämisessä että kyseisen kaupan omistaja kävi vielä saman iltapäivän aikana hakemassa kanootin meille 100 km päästä, sillä heillä ei ollut kyseistä tuotetta varastossa.

Olomoucin kaupungin keskusta oli vanhan näköistä ja viihtyisän oloinen, sieltä löytyisi varmaan näkemistä turistimielessäkin, eikä hinnat päätä huimaa, hotellin ravintolassa 0,5 l olut maksoi 35 CZK eli 1.40 €. Väsy painoi matkalaisten silmissä sen verran, että nukkumatti korjasi unten maille hyvissä ajoon lataamaan akkuja ajomatkalle Puolan läpi Liettua Kaunakseen, missä tapaamme Jaakon kanssa Emiraateissa töissä olleen Nerijuksen.

13. heinäkuuta

Matka jatkui hotelliyön jälkeen kohti Liettuaa. Ostravassa tankki täyteen ja vihdoin ostimme myös karttakirjan. Se osoittautuikin heti tarpeelliseksi, sillä navigaattorimme on jo sen verran vanha, että osa teistä siitä puuttui kokonaan eikä tähän tablettiinkaan tullut ladattua Googlen tarkempia karttoja Puolan osalta. Olomoucista ajoimme Ostravaan isoa uutta moottoritietä, joka puuttui navigaatorista. Kyseneinen moottoritie jatkuu Puolaan kuluvan vuoden aikana, nyt siitä eo vielä päässyt läpi, joten karttakirjaa ja tabletin karttaa hyväksi käyttäen täytyo tehdä uusi suunnitelma. Rajan ylitimme Chalupkissa, sieltä tietä 78 Wodzislawiin, mistä bongattiin opaste moottoritielle A1. Välissä oli vielä 11 km pätkä aivan liian raskaasti liikeenöityä kylätietä kohti Swierklanya ja moottoritien liittymää. Liittymä hämäsi kyllä suuntavaiston, mutta opasteiden mukaan pääsimme jatkamaan kohti Czestochwaa ja matka taittui hyvää vauhtia.

Uusi moottoritie A1/E75 jatkui myös koko matkan Gliwicen ja Katowicen ympäri ja yhdistyi vanhaan 1/E75:een. E75 sujui myös ihan kohtalaisesti, sitten Piotrkówista käntynyt E67 kohti Warsovaa oli remontissa melkein koko matkalta ja eteneminen hidastui. Remontin jälkeen tie on kaksikaistainen molempiin suuntiin ja nielee rekat ja muut helppsti, mutta nyt paljon liikenteen seassa oli myös runsaasti työmaaliikennettä, joten jarrujalka sai olla herkällä. Lisäksi matkan varrella oli kohtuuttoman monet liikennevalot, joten pysähdyksiä oli tämän tästä. Pääsimme sopivasti neljän maissa Warsovaan, missä ohitustie on vasta rakenteilla. Selvisimme kunnialla läpi kaupungista, mutta ongelma oli päästä ulos.. ruuhka tielle E67 kohti Bialystokia oli melkoinen. Ruuhka jatkui koko matkan Bialystokiin asti, vasta sen jälkeen hellitti hieman. Vauhtia oli Puolan poliisin mielestä liiaksikin asti juuri siinä vaiheessa kun Liettuan raja jo siinsi horisontissa. Pieni ylimääräinen ohjelmanumero siitä seurasi ja saavuimme Kaunakseen vasta yhdentoista jälkeen paikallista aikaa.

10.-11. heinäkuuta, siirtymä

Ajoimme Morzinesta kauppareissun jälkeen Thononiin Genevejärven rannalle ja tankkasimme auton ennen Sveitsin puolelle siirtymistä. Nukuimme keskiviikon vastaisen yön matkan varrella jossakin Sveitsin puolella ennen jatkamista. Reitti kohti Tsekkiä kulki Zürichin, Innsbruckin, Salzburgin ja Wienin kautta Brnoon ja sieltä Olomouciin, missä on tarkootus käydä katsomassa kanoottia.

Sveitsin tietullit maksoimme koko vuodeksi jo ensimmäisellä kerralla rajaa ylittäessä, maksupisteestä kun ei oikein voinut edes ajaa ohi. Olimme ajaneet tyytyväisinä Itävallan läntisen sakaran poikki ilman kyselyjä tiemaksuista (tunnelimaksu Sveitsin puolelta tullessa) mutta toista kertaa Itävaltaa lähestyttäessä Salzburgin suunnalta huomasin useammankin huoltoaseman mainostavan myyvänsä tiemaksutarroja (Vignette), mutta vasta aivan rajalla pysähdyimme (ajettuamme viimeisen myyntipaikan ohi, tietysti), emme ole aikaisemmon Itävallassa käyneet eilä käytäntö ollut tuttu. Internetin ihmeaikoina kävin huoltoaseman ilmaista nettiä käyttäen tarkistamassa että miten sen tietullin kanssa on ja niinhän sionä sitten sompailtiin takaisin myyntipisteelle. Eikä rajalla tarroja tosiaan ollut myymässä. Tällä kertaa vaihtoehtona oli ostaa 10 päivän versio koko vuoden maksusta.

Päivän aikana ajoimme Wieniin, missä kävimme katselemassa kaupunkia ja jäimme leirintäalueelle yöksi. Huonosti nukuttu yö painoi sen verran, että kunnon yöunilla olisi käyttöä ennen kuin on aika pyyhkäistä Puolan läpi enempiä pysähtymättä. Liettuassa olemme luvanneet olla perjantaina illalla, matkaa Wienistä noin 1100 km. Leirintäalue oli aivan Tonavan rannalla lähellä keskustaa ja melko iso. Teltta-alueella oli paljon pyöräretkeilijöitä.ystytimme teltan ka lähdimme käymää ruoka- ja kaasuostoksilla. Ruokaa löydettiin, mutta kaasua ei saatu. Vaikuttaa siltä, että saksankielisessä Euroopassa ei tunneta Primuksen keittimien käyttämää kierreliitäntää. Seuraavalle reissulle siis tarpeeksi kaasua mukaan. Palattuamme leirintäalueelle saimme huomata muurahaistenkin asuttavan samaa tonttia ja poissaollessamme maahan jätetyt laukut olivat täyttyneet elämästä. Onneksi sisäteltta oli kunnolla kiinni ja suurin osa kamppeista autossa, joten eipä sinä isompaa vahinkoa sattunut.

Saimme nukkua muurahaisilta ja muiltakin rauhassa ja jatkoimme matkaa kohti Tsekkiä.

10. heinäkuuta

Vielä eilisenkin ajeluista huolimatta alueelle jäi tutkittavaa, Chatelin ja Torgonin enduropolku houkutti. Aamulla oli kuitenkin ensimmäisenä purettava leiri, vihdoin olisi aika hyvästellä Portes du Soleil tälle reissulle ja jatkaa matkaa kohti itäistä ja pohjoista Eurooppaa. Aamupalalle haimme taas leipurilta tuoreita croissanteja ja leirin purku sujui aurinkoisen taivaan allahuolimatta illan ja yön sateista. Monet muutkin telttailijat purkivat leirinsä. Les Marmotesin leorintäalue oli mukava paikka hyvällä sijainnilla alueen pyöräilyjä ajatellen. Kooltaan se on kuitenkin pieni, joten aika monta vaunua/asuntoautoa ohjattiin portilta muille leirintäalueille. Pyörien ollessa katolla ei auton pakkaaminen aiheita sen suurempia tuskia, kamppet vain laukkuihinsa ja kyytiin. Ajoimme auton kaupunkiin parkkiin ja olimme lähdössä pyöräilemään, kun J päätti vielä vaihtaa jarrupalat, kulutuspintaa oli tasan ohuen jousen verran jäljellä. Se vaihto ei sitten mennyt ihan kuten Strömsössä, vaan jarrupalojen säätökierre kiertyikin odottamattomasti kokonaan auki ja tottakai kahvasa ollut jarruneste karkasi maahan. Samalla sekunnilla viereiseen parkkiruutuun ajoivat leorintäalueella naapureina majailleet brottipojat, joilta saimme puuttuvan jarrunesteen ja jarrun ilmattua. Varmuuden vuoksi kävin ostamassa nestettä jarruihin tulevia tarpeita varten.

Aamupäivän aikana taivaalle oli vähitellen kerääntynyt pilviä ja niinpä ensimmäiset sadepisarat vihmoivat gondolin ikkunoihin noustessamme taas Super-Morzinella kohti loistopolkuja. Harmaa sää sai mielen vähän matalaksi ja alkuperäisen suunnitelman toteuttamiskelpoisuuden kyseenalaiseksi - mitä sitten, jos päälle puskeekin myrsky, kun on alueen toisella laifalla usean hissinousun päässä autosta? Lähdimme kuitenkin kohti Chatelia ja toiveissa löytää Torgonin näkemättömät polut. Chateliin laskeva polku olisi ainakin ajamisen arvoinen. Niinpä vain pääsimme harvojen pisaroiden saattamana Chateliin ja ylös kohti Torgonia. Täällä ei selvästikään ollut vastaavaa pyöräilyruuhkaa kuin muilla asemilla eikä polkua oltu merkitty kovinkaan selvästi. Siis eksyimme vaihteeksi suunnitelmastamme ja ajauduimme takaisin ensimmäisellä kieroksella ajamallemme tielle. No, ei auttanut, päätimme jatkaa toisaalle, sillä pyöränjälkien poissaolo viittaisi siihen, ettei kyseessä ollut mitenkään erityisen suosittu reitti.

Edessämme oli joku sata korkeuserometriä kitkutettavaksi pyörällä ja olipa näille kulmille jäänyt revanssi harhailujen puitteissa edelliselläkin kerralla, kun emme parissakaan kohtaa pysyneet reitillä. Ensimmäinen näistä harhaanajoosta osoittautui kyllä kyseenalaiseksi, sillä ravintolan kulmilta ei löytynyt viittoja tai muita vaihtoehtoja kuin autotie ylös. Ehkä siinä oli polku, mutta se olisi oålut jyrkkyytensä vuoksi monin kerroin tietä raskaampi nousu huomattavasti lyhyemmästä pituudestaan huolimatta. Siispä jatkoimme pikkurattaalla polkemista kohti satulasta lähtevää hauskaa polunpätkää, jonka jälken edessä oli toinen revanssin paikka. Tällä kertaa ravintolalle vievä tie osoittautui oikeaksi ja seurasimme reittiä pitkin hissille asti. Tämäkin lasku seurasi teitä, asvaltin sijaan hiekkapällysteisiä ja suorat serpentiinimutkien välissä olivat pidempiä, joten lasku Morginsiin oli näin hieman mielekkäämpi.

Morginsissa testasimme kerran dh-rataa ennen kuin jatkoimme eteenpäin. Sininen reitti osoittautui erittäin vaativaksi, pahemmaksi kiin useimmat ajamani punaiset reitit. Moelestäni reittien eriarvoinen luokittelu aiheutti harmitusta ainakin minissa, joka ei ole mikään ääretön rämäpää ja liikkeellä ei-alamäkipyörällä. Huolimatta kohtuullisista maastoajotaidoista liian jyrkkä on liian jyrkkää ja gapit hyppyreissä vähän liikaa. Eihän siinä mitään testatessa hävinnyt, mutta eipä tällä kertaa voittanutkaan oikein mitään.

Seuraava pätkä reitillä oli taas alkuun loistavaa polkua lehmien seassa, välillä piti kiirettä miinoja väistellessä. Eikä väistäminen edes aina onnistunut. Champoussinin hissiltä alloi sitten maisemallisesti hienoin pätkä koko reitillä. Päivä oli taas alun uhkailuistaan huolimatta kirkastunut ja lämmennyt, tällä kertaa ei tarvinnut edes hytistä hississä saati sitten sitä seuranneessa ylämäessä ennen rinteessä kulkenutta polkua. Oikaisimme tältä pätkältä paluumatkalle suoraan Les Crosetsiin, sillä kello oli jo neljä eikä aika riittäisi Champeryn mutkan tekemiseen, eikä sinä polkuajollisesti edes paljoa menettänyt. Mossettes-Suissen yläasemalta alkoi jo useampaan kertaan ajettu polku, joka sekin tarjoaa endurofiilistelyä parhaasta päästä ja muutaman hikipisarankin vastamäkiin joutuu puristamaan. Les Lindaretsin ala-asemasta oli muodostunut meille jo tapa pysähtyä syömään ja niin tänäänkin päätimme tankata kuskit ennen viimeistä ajoa takaisin autolle. Paluumatkalle Morzineen on hieman huonosti vaihtoehtoja, sillä alempana rinteissä ei kylän puolella kulje reittejä vaan matka olisi taitettava tietä. Valitsimme poljettavan pätkän, mutta tällä kertaa reissun ensimmäinen rengasrikko keskeytti Jaakon matkanteon ennen Lac du Montriondia, renkaan kylki aukesi niin ettei litkukaan tiivistänyt rengasta. Minä pyöräilin alas hakemaan auton ja palasin hakemaan ukon pyörineen, jotta illan päälle ehtisimme aloittaa vielä matkanteon.

9. heinäkuuta

Lepopäivän jälkeen lähdimme tuoreilla voimilla katselemaan toissapäivän kierroksella nähtyjä alamäkireittejä, joita silloin ei ehditty ajamaan reitin kiertämiseen liittyneiden aikataulupaineiden vuoksi. Samalla käytimme mahdollisuuden hyväksi  ajaa uudemman kerran parhaat palat enduropoluista.

(Reittikuvaus täytyy tarkistaa Sports-Trackerista..) Maanantaina retki kulki Morzinesta Avoriazin kautta Les Brochesiin, mistä nousimme suoraan Mossettes-France hissillä Ranskan ja Sveitsin rajalle. Sieltä laskimme alas Les Crosetsiin... Rox shoxin keula antoi vaihteeksi opetuksen eräässä tienylityksessä miten niihin EI kannata tulla, sillä keula painui sen verran syvään kasaan ettei takapuolen liike–energiaa saanut pysäytettyä millään ja matkanteko loppui tangonylitykseen ja mahalaskuun. Polvisuojat ja hanskat ottivat suurimman osan iskusta, mutta kyynerpäähän jäi vauhtiraidat muistuttamaan seuraavia kertoja varten.

Matkaa saimme tälläkin vapaasti suoritetulla reissulla 99,5 km ja aika pehmeäksi kädet ja jalat. Aurinkoiset päivät olivat jonkin verran kuivanneet metsiä, joten kamppeetkaan eivät olleet aivan ensimmäisten päivien veroisessa siivossa.

8. heinäkuuta, lunki sunnuntai

Aamulla havahduttiin sateen ropinaan (ja leipurin tööttäyksiin). Edellinen päivä tuntui sen verran jäsenissä, että päätimme pitää lepopäivän ja jäädä aluelle vielä pariksi yöksi, sillä edellisen päivän kierroksella silmiin osui runsain mitoin mielenkiintoisia reittejä muissa keskuksissa, joissa riittäisi ajettavaa vielä monelle päivälle. Aamu kului levätessä ja pyykätessä, päivällä kävimme kylällä hankkimassa jarrupaloja ja ruokaa sekä muutenkin katselemassa ympärillemme. Onneksi sade herkesi ja taivas kirkastui, joten pyykitkin kuivuivat hyvää vauhtia ja tuleviin seikkailuihin on taas vähempi kuraisia ja hikisiä vaatteita. Loppuilta kului uusia retkituoleja sisään ajaessa, blogia kirjoittessa ja kirjaa lukiessa.

7. heinäkuuta, endurotaivas

Ianin ehdotuksesta päätimme kiertää päivän aikana koko Portes du Soleilin alueen (Tour des Portes du Soleil), sillä kaikkiin hisseihin pääsee samalla lipulla ja reitti on viitoitettu. Reitti on myös suunntiteltu siten, että vain 5 % on ylämäkeä, 15 % tasamaata ja loput alamäkeä. Päivä oli auennut aurinkoisena, joten tänään meitä hellittiin kuivemmilla poluilla ja upeilla näköaloilla, olisihan Euroopan korkeimpia huippuja aivan alueen ympärillä. Alussa meillä oli hieman hankaluuksia huomata reittimerkintöjä, mutta kun pääsimme juonesta kärrylle aukesi enduropyöräilijälle taivas. Vaihtelevaa nopeaa ja teknistä polkua alamäkeen, välillä pätkiä joissa piti polkea ja suurimmat nousut hissillä. Ainoastaan muutamat pidemmät pätkät olivat tietä, muuten ajaminen tapahtui poluilla.

Aloitimme reitin Morzinesta nousemalla Super-Morzine hissillä ja jatkoimme siitä vielä harjanteelle toisella tuolihissillä. Ensimmäiseksi suunta Les Lindarets-keskukseen. Jp tämä ensommäonen pätkä näytto mitä tulevan pitää, alamäkivoittoista single trackia n. 7 km ja liki 300 m laskua. Seuraava hissi (TS Chaux Fleurie) nosti meidät 1925 metriin, mistä alkoi pitkä pätkä 13 km ja 725 metriä laskua. Täöä pätkä oli yksi parhaista, vailka välissä korkeuta piti ottaa myös polkien. Hymy olo korvissa seuraavan hissin (Super Chatel) ala-asemalla. Seuraavalla etapilla harhailimme hieman alkupätkän nousussa, jonka ajoimme maantietä ylös kun reitti taisi kulkea metsässä. Ainoa paikka, jossa meillä oikeastaan saattoi mennä vikaan oli ravintola puoli kilometriä Sveitsin puolelle tulon jälkeen. Yhytimme reitin satulassa, mistä alkoi mukava polkulasku, mutta hukkasimme taas reitin teiden risteyksessä. Oikea valinta olisi tainnut olla ravintola Corbeaulle vievä hiekkatie kun me laskimme asfalttia koko matkan alas Morginsiin. Sieltä taas hissillä ylös ja kohti Champoussinia. Tällä suunnalla tuntui olevan enemmän tievoittoista ajelua meidän reitillä, vaikkakin jokaiselta hissiltä oli myös dh-reittejä tarjolla. Aguille des Champeys tarjosi reitin kylmintä kyytiä auringonpaisteesta huolimatta, navakka tuuli oli pureva ja samasta syystä hissiä ajettiin hiljaisemmalla nopeudella kurjuuden maksimoimiseksi. No, olisi se ollut hikinen urakka polkea saman verran korkeutta. Seuraava etappi alkoi maireilla poluilla, taustalla näkyivät jylhemmät vuoret, Dents du Midi ja Dents Blanches. Portes du Soleilin alue on lähes epätodellisen vihreää metsineen ja alppiniittyineen, niityt yltävät aina useille n. 2000 metrin huipuille asti. Etappi Champereyhin oli taas pidempi ja laskuakin kertyi tuhatkunta metriä. Harmiksi niistä suurin osa tuli teillä eikä poluilla, vaikka alkuun polkupyöräilyn makuun päästiinkin. Champereyssä oli iso gondolihissi, joka kulki vain kahdesti tunnissa ja jouduimme odottamaan lähtöä noin 20 minuuttia. Nälkä alkoi jo vaivata tässä vaiheessa, mutta päätimme jatkaa Ranskan puolelle halvemman ruoan toivossa. Välissä oli enää kaksi laskua ja yksi hissinousu Les Crosetsista. Gondoli keräsi joukon pyöräilijöitä samaan nippuun, joten alkumatkasta oli hieman ruuhkaa, mutta pian pääsimme omaan rauhaan pyöriemme soveltuvuuden ansiosta. Siinä jäivät taakse alamäkipyöräilijät ylämäissä ja tasamailla kun taas xc-tyyppien alamäet sujuivat hitaammin. AM pyörä 160 mm joustomatkalla, loivahkoilla kulmilla ja kohtuullisella pyöräilygeometrialla tarjosi vauhdikkaita kilometrejä. Nämä kaksi pätkää alas olivat taas oikein mukavia ja saavuttuamme toistamiseen tälle päivälle Les Lindaretsiin pysähdyimme pizzalle. Tilatessa 8 € pizzasta tomaatilla ja juustolla, + 1€ lisätäytteistä tuntui kovalta hinnalta, mutta chorizopizzani oli ehdottomasti rahan arvoinen eikä Jaakkokaan pekonipizzaansa moittinut. Evästä kaivattiin, sillä edessä oli vielä yksi pidempi etappi takaisin Morzineen ja sieltä lenkki Les Getsin kautta takaisin, jotta koko reitti tuli suoritetuksi.

Reitin pituus oli ohjeissa 80 km, jossa ei ilmeisesti ole mukana hissinousut, sillä gps näytti päivän jälkeen 99 km. Reissu oli tosiaan koko päivän pituinen, ensimmäisessä hississä olimme noin kello 9.20 ja viimeisen nousun aloitimme 17.05 ja sen jälkeen meillä oli vielä hyvän matkaa alas retken alkupisteeseen.

Kokonaisuutena päivä oli taatusti yksi parhaista maastopyöräpäivistäni ikinä ja suosittelen reittiä muillekin. Vaikka pääasiassa ajetaan alamäkeen ja nousut hoituvat avustetusti ei kyseessä ole kuitenkaan mikään kevyt reissu ja illalla tuntui väsymys koko kropassa. Ei vähiten vasemmassa käsivarressa, joka alkoi saada tarpeekseen röykytyksestä.

6. heinäkuuta, elämä yhtä alamäkeä

Aamulla heräsimme vesilammikosta. Onneksi teltta pitää hyvin vettä, joten olimme kuitenkin itse kuivia. Keräsimme leirimme ja ajoime kylään aamukahville ja etsimään informatiota pyörähommista. Makaaessame kahvilassa huomasimme ensimmäisen positiivisen puolen Ranskan puolella sijaitsemisesta, hinnat olivat halvempia kuin Sveitsissä.

Aamiaisen jälkeen kävimme avaamassa olleessa pyöräkaupassa kysymässä leirintäalueesta ja he neuvoivat ajamaan Morzineen. Sinä sivussa löysin itselleni ajoshortsit alennusrekistä. Seuraava osoite oli Morzinen turisti-info, mistä saimme listan alueen leirintäpaikoista. Jo tässä vaiheessa saatu palvelu tuntui huomattavan ystävälliseltä ja ihmiset vastasivat englanniksi ollenkaan mutristelematta vaikka edelleenkin osan puutteellinen kielitaito kummastutti, onhan kyseessä alue, joka elää vahvasti turismista ja alueella näkyi ja kuului selkeästi brittien läsnäolo.

Pääsimme leirintäalueelle ilman sen suurempia mutkia matkassa ja tällä kertaa kyseessä oli ihan oikea leirintäalue, jossa myös sai ystävällistä palvelua. Monilla paikoilla näkyi pyöriä, joten muitakin olisi takuulla rinteessä. Saatuamme teltat ja tarpin ylös ja kostuneet makuupussit ja -alustat kuivumaan kirkastuneessa kelissä, vaihdoimme ajovaatteet päälle ja suuntasimme hissille. Olimme ajaneet ylämäkeä sen verran, että hissikyydillä alueeseen tutustuminen tuntui hyvältä idealta. Ajoimme päivän aikana vain Morzinen ja Les Getsin alamäkipyöräilyreittejä, joista löytui puuhaa yhdeksi iltapäiväksi. Sateiden ansiosta metsässä oli mutaista ja paikoin varsin liukastakin, mutta kivaa koko rahalla. Päivän päätteeksi olivat sekä pyörät että kuskit perusteellisen pesun tarpeessa. Palasimme tyyväisinä leiriin valmistautumaan seuraavaan päivään.

Morzinen ja Les Getsin reitit olivat vaihtelevaa koneella kaivettua mutkauraa ja metsäpolkuja ja jokainen ajamamme reitti tarjosi varsinkin minulle haasteita. Osa punaisista olivat vähän mturhan jänniä mutta se johtui sateen liukastamista juurakoista, muuten tällä alueella vaikutti reittien luokitus vastaavan paremmin odotuksiamme, siniset olivat ehkä hitusen vaikeita ollakseen aivan aloittelijoille suunnattuja, mutta punaisetkin olivat selvitettävissä. Jonkin verran polut olivat kuluneet kovista jarrutuksista nimismiehenkiharoille, reittien jyrkkyys pakottaa varmasti monet lukkojarrutuksiin, mikä kuluttaa polkuja. Enduron keula ei valitettavasti anna rauhaa moisissa röykyissä, vaan alkujäykkyys aiheutti varsin kovan rasirptuksen käsivarsille. Ilmaakaan keulasta ei oikein voinut vähentää, sillä joustomatkan lopussa se tuntuu painuvan aivan liian pehmeästi kasaan. Muuten ajaminen Enskalla oli hauskaa, vaikka eihän se edelleenkään vastaa dh-pyörää.

5. heinäkuuta, painovoimanvastaisuus jatkuu

Hyvin nukutun yön ja maukkaan aamiaisen jälkeen palasimme takaisin ylös Verbieriin. Olisimme ottaneet hissin laaksosta, mutta torstaina alagondoli ei jostain syystä pyörinyt. Toinen vaihtoehto olisi ollut bussi, täkäläisissä linjureissa oli myös pyörätelineet takana. Valitsimme kuitenkin pakata kaikki tavarat mukaamme ja pysäköidä reitin numero 4 varteen. Tällä kerta parkkipaikka löytyi suunnitellusta kohdasta puusepänpajan vierestä. Pilvet roikkuivat alhaalla, eikä taivas kirkastunut  koko päivänä. Onneksi kuitenkin sadekuurot jäivät lyhytkestoisiksi eikä niiden vuoksi tarvinnut sadetakkia vaivautua kaivamaan.

Kuten edellispäivänkin kierros tämä alkoi pitkällä nousulla asfaltti- ja hiekkateitä pitkin. Lähes kaksi tuntia vietimme ylämäessä päästen muutaman metrin edellistä päivää korkeammalle. Ylhäällä (nousimme kylän oikealta puolelta ylös) löytyi alppinäkymien lisäksi veistospuisto. Ylös reoluun 2200 metriin päästyämmw kääntyi reitti taas korkeuskäyrälle ja ajoimme aikaisemmin ajettua tietä vastakkaiseen suuntaan. Tämä reitti jatkui vielä pidemmälle vasemmalle mistä lasku alkoi. Reitille oli ohjekirjassa annettu kaksi ristiä vaikeusasteeksi ja me tulivat laskuosuudesta, joka oli hauskaa, aoka teknistä kivistä polkua. Aamupäivän lenkin pituus ohjeiden mukaan ajettuna olisi ollut 32 km, mutta sävelsimme hieman lopussa ja ajoimme mielekkäämpiä kävelypolkuja alas kylään. J:n tuttu Emiraateista oli myös saapunut Verbieriin ja tapasimme hänet matkalla autolle. Saatuamme uutta verta remmiin söimme nopean lounaan ja päätimme koittaa onneamme polkujen metsästyksessä laakson toisella reunalla. Verbieristä on kerottu ja kirjoitettu paljpn hyvää maastopyöräilykohteena, mutta me emme tunteneet löytämeemme mitään erikoisesti mainitsemisen arvoista vielä.

Päivän toinen lenkki lähti Brusonin kylästä laakson pohjalta ja suuntasi reilun 1800 metrin korkeuteen ennen kääntymistä alamäken. Lasku suunnoteltiin kävelypolulle, illalla olisi jo varmasti riittävän rauhallista. Niin hikoilimme kirkastuneessa ja sitämyöten lämminneessä säässä kohti korkeuksia. Saimme niskaamme kesäsateen ja näimme alapuolellamme laaksossa sateenkaaren. Aarteen etsimistä jatkettiin kumminkin ylempänä rinteessä, missä pienellä poikkisiirtymällä pääsimme lupaavan näköisen polun alkuun. Polku myös jatkui sellaosena ja saimme todeela hauskan, joskin minulle osottain turhankin vauhdikkaan laskun hyvällä polulla lähes koko matkan takaison autolle. Ylämäkeen vieritetyt hikipisarat olivat vaivan väärti! Palattuamme autolle seurueemme alkoi miettiä tulevien päivien vaihtoehtoja eikäVerbier noussut kovin korkealle listauksessa. Ian oli joka tapauksessa suuntaamassa myöhemmin viikolla Ranskan puolelle Morzineen, joka kuulosti hänen aikaisempien kokemusten perusteella mainiolta pyöräilypaikalta. Morzine on osa Portes du Soleil -hiijtoaluetta ja sijaitsee Genevejärven ja Chamonixin välissä. Kun autokin oli pakattuna niin lähtöpäätöksen tekemiseen ei kulunut paljoa aikaa, vaan Volvon keula käännettiin kohti Ranskaa.

Kävimme matkalla syömässä Chamonixin lähellä ja saimme todistaa kunnon ukonilmaa. Se ei tosin jäänyt siihen, vaan monien mutkien jälkeen saavuttuamme Les Getsiin ja löydettyämme paikan nukkua alkoi semmoinen jyminällä säestetty valoshow, että oksat pois.

4. heinäkuuta @Verbier

Painovoiman vastaista pyöräilyä.

Vihdoinkin suunnitellussa kohteessa. Saavuimme paikan päälle puolen päivän maissa tavoitteena ehtiä vielä pyörän päälle - ensiksi vain piti saada suunnat selviksi minne mennä. Kävimme kysymässä avoinna olevasta pyöräliikkeestä ja viesti tuntui olevan, että missä vain voi pyöräillä, pyöräreiteistä olemassa kartta ja alamäki reitit ovat vaikeita. Huomion arvoista Verbierissä oli liikkeiden (siinä sivussa turisti-info) sulkeutuminen lounasaikaan vaihteleviksi ajoiksi. Infon aukeamista odotellessa kävimme ruokaostoksilla ja ihastelimme vuoria. Kylillä oli varsin hiljaista, paljon tietöitä, rakennustöitä ja muuta tohinaa tulevaa elokuun ryysistä ja talvikautta valmistellessa. Ystävällistä ja englanninkielistä palvelua oli hieman hankala saada.

Turisti-info oli odottamisen arvoinen (avasi lounaan jälkeen kello 13.30). Sieltä löytyi ilmaiseksi vihko, jossa kuvattiin koko laakson alueen pyöräreitejä ja 2 frangilla kartta. Niiden ohjeiden kanssa läksittiin ensimmäiselle reitille, numero 5. Alku aina hankalaa: parkkipaikan löytämimen oli vaikeaa johtuen osittain myöhemmin heinäkuusa järjestettävästä festivaalista, sillä isoimmat parkkialueet kylän keskustassa oli varattu isoille teltoille. Hissin ala-asemalta kylän vasemmalta laidalta löytyi parkkipaikka, vaatteiden vaihto lennosta ja pyörän selkään. Kylältä lähdimme noin 1600 metrin korkeudesta, reitillä saavuttaisimme reilut 2200 m. Metrit ylös 2170 asti tuliva lähes yhtäjaksoisena nousuna alkuun asfaltilla sitten hiekkatienä. Ylhäällä satulassa reitti kääntyi viistorinteeseen kohti kylän oikeanpuoleista reunaa. Tämäkään pätkä ei ollut teknisesti vaativaa, mutta silti kuitenkin viihdyttävää pyöräilyä. Tietä varten oli jopa kaivettu tunneli. Lähes tasamaalla ajo tuntui luvattoman kevyeltä noustujen metrien jälkeen. Saavutettuamme kohdan, josta reitti seuraisi tietä alas takaisin kylään päätimme sen sijaan valita dh-radan ja testata mitä vaikeaksi rankatut reittiluokitukset tarkoittavat. Laskimme sinistä reittiä, jonka pitäisi soveltua vasta-alkajille, mutta eipä se tosiaankaan erityisen helpolta tuntunut. Mutta ihan mukava lopetus kuitenkin. Muille reiteille ei kyllä minun ajotaidoilla olisi asiaa. Päivä oli vaihtelevan pilvinen, laskun aikana saimme niskaamme sadekuuron mutta muuten säästyimme kastumiselta.

Illan pääle oli vielä ohjelmassa majoituspaikan etsintä, alhaalla laaksossa piti löytyä useampikin leirintäalue, mutta kaikki kolme muistuttivat ennemmin trailerpark-tyylisiä asuntoalueita eikä leirintäpaikkoja, jonne maksavat asiakkaat toivotettaisiin tervetulleiksi. Niinpä etsimme hotellihuoneen yöksi.

Sunnuntai 1. ja maanantai 2. heinäkuuta - alkumatka

Eilen lähteminen meni niin myöhään että ajoimme vain Helsingborgiin ja leiriydyimme yöksi startataksemme aamulla hyvissä ajoin. Yövyimme Råå vallar resortin campingalueella, joka oli erittäin hieno (vähän turhankin hieno meidän tarkoitukseen) ja viihtyisä alue Helsingborgin eteläreunalla meren rannalla. Nukuimme teltassa ja testasimme hankkimaamme isoa ilmapatjaa ensimmäisen kerran. Vierasvuodekäyttöön tarkoitettu 20 cm paksu ja 160 cm leveä patja tekee kyllä teltassa nukkumisesta luksusta. Ainoa harmitus oli lintujen pitämä elämä, mutta minkäpä sille.

Kohtuullisesti nukutun yön jälkeen pääsimme kello 7.15 lautalle Helsingöriin (kesäaikaan lauttoja kulkee vartin välein). Seuraavaksi navigaattoriin Rödby ja suunnaksi Saksa. Helsingörin lautalta ei kannata lähteä ihan tyhjällä tankilla, sillä ensimmäiselle helposti moottoritien varrelta löytyneelle huoltoasemalle oli noin 50 km. Kyseisen Shellin automaattikahvi ei ollut kyllä mitenkään maistuvaa. No, karisipa unihiekat silmistä ja tankki täynnä matka jatkui. Rödbyssä olime hieman ennen kymmentä, lautta lähti 10.15 ja Puttgardeniin rantauduttiin 11 maissa. Seuraavat koordinaatit sijaitsivat Winterbergin bike parkin kulmilla ja majoituimme leirintäalueella aivan keskuksen tuntumassa.

Matkalla pysähdyimme ruokaostoksille Olsbergissä, missä eräs rouva tuli ihmettelemään selvällä suomenkielellä, että miten suomalaisia on eksynyt niin syrjäiseen saksalaiseen pikkukylään.  Matkalle sattui yksi jos toinenkin idyllinen kylä, mäkisen maiseman saattelemana todella viihtyisän näköistä seutua. Matkaamme saattoivat sadekuurot ja illan mittaan sade muuttui jatkuvammaksi.

Leirintäaluueella oli teltoilla muitakin pyöräilijöitä, suurin osa asuntovaunuista oli ollut paikalla jo pidempään ja etuteltan sijaan niihin oli rakennettu varsin kiinteä mökki tuomaan lisätilaa. Leirintäalue oli aika vanhahtava, mutta ihan ok hinta-laatusuhteeltaan. Tosin paikan vastaanottovirkailijaa ei voi syyttää turhasta palvelualttiudesta.

3. heinäkuuta - Winterberg bike park

Edessä oli ensimmäinen pyöräilypäivä reissun päällä.  Yöllinen sade oli hellittänyt ja päivästä tuli puolipilvinen. Suunntitelmissa oli ajaa sekä poluilla että dh(down hill, alamäkipyöräily)-radoilla, mutta polkusaalis jäi yrityksistä huolimatta laihaksi, pyöräilykarttaan olo merkitty ainoastaan yksittäisiä pätkiä polkuja ja nekin sijaitsivat etäämmällä keskuksesta. Reilun tunnin pyörimme lähialueella etsien baanoja, mutta ei onnistanut. Niinpä palasimme teltalle vaihtamaan kypärät ja minä vähän suojaavampaa vaatetusta ja palasimme keskukseen ostamaan hissiliput. 10 nousua kummallekin riitäisi, keskuksessa oli kokonaisuudessan 9 reittiä, joista käytännössä kolme oli mielenkiintoisia minulle plus pari lyhyempää, joiden ajamisen ei halunnut hissinousuja käyttää.

Reitti nro 5 (keskivaikea) alkoi 4x tyyliin, keskivaiheilla oli slopestyle alue ja lopupätkä pli mahdollista ajaa northshorea tao seurata reitin 6 alaosaa. Reitti 6 (keskiv) oli koneella kaivettua kaarrehyppyrimutkamäkeä. Sinällään ihan hauska ja vauhdikas jopa meikäläisittäin, mutta varsin monotoninen. Kolmas jokseenkin näilläkin ajotaidoilla ja päällä ajettavista reiteistä oli numero 9, joka oli luokiteltu vaikeaksi. Täältä löytyi jyrkkyyttä, juurakkoa, kulunutta polkua ja monta vaativaa mutkaa toisensa jälkeen. Hyvää treeniä, joskin kerran onnistuin kaatumaan ja lyömään säären kohtuullisen kipeästi ilmeisesti polkimeen. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimannut, joten mutaiaia housuja lukuunottamatta muita vammoja ei syntynyt. Vaikka meidänkin pyörät on vähän soveltuvampia alamäkiajon, olisi tämä vimeksi kuvattu polku tuntunut mukavammalta oikean dh-pyörän selässä, vielä loivemmilla kulmilla, matalammalla ja takapainoisemmalla rungolla.

Päivä oli ihan ok, 10 nousua aikalailla tarpeeksi vaikka olisi siellä varmaan koko päiväkin kulunut. Päätimme pakata leirimme päivän päätteeksi ja aloittaa matkan kohti Sveitsiä sinä uskossa, että löytäisimme am(all mountain) tyyppistä pyöräilyä, Winterbergistä kun ei oikein tuntunut löytyvän vaihtoehtoja pyöräretkeilyn ja dh:n väliltä.

Illalla jatkoimme matkaa lähemmäksi Sveitsiä, sillä edessä olisi 700 km ennen reissun varsinaista pyöräilykohdetta. Yön nukuimme autossa jossakin parkkipaikalla hieman moottoritieltä sivussa.

Kesälomaseikkailu alkakoon

Viime hetken karttojen latailut ja auton pakkaus jäljellä. Sitten alkaa toden teolla kesäloma vol. 2012. Ensimmäiseksi suunnitelmissa on Winterbergin bike park Saksassa. Matkaa Jönköpingistä n. 1000 km, joten pyöräilemään päästään jo toivottavasti maanantaina. Sieltä matka jatkuu jossakin vaiheessa Sveitsiin ja Verbieriin, mutta muita ohjelmanumeroita ei ole vielä tarkemmin suunniteltu. Paitsi että meidät on kutsuttu melomaan 14. päivä Liettuaan. Mikäli reissun päällä on tietoliikenneyhteydet kohdallaan päivittelen matkan etenemistä tänne blogiin reissun edetessä.

Kätevä emäntä vol. shortsit ja vadelmapiirakkaa

Kesän kunniaksi menossa on jo toinen lepoviikko, työmatkoja rasittavampaa ei ole juuri tullut harrastettua. Johonkin se yli jäävä aika on käytettävä, ei futistakaan ihan koko aikaa tule töllöstä. Viimein sain kopioitua aikaa sitten Shelbyltä hankitut housukaavat ja testata. Haaveissa on ollut jo pidempään aloittaa vaatteiden ompelu itselle ja shortsit näin kesää vasten tuntuivat sopivalta haasteelta. Kangaskaupasta edullista violettia puuvillakangasta metrin verran ja projekti käyntiin. Ei mikään erikoisen monimutkainen tavoite ja hyvää vauhtia housut edistyivätkin. Kunnes tuli aika kokeilla ensimmäisen kerran. Ei istunut ihan niin kuin olin ajatellut. Siinä sitten pähkäillessä, että miten tämä nyt näin kummalliselta voi näyttää tajusin, että olin ommellut takakappaleet nurinkurin, yläosa lahkeeksi ja päinvastoin. Puuh. No, eipä siinä, kun purkamaan ja tekemään uudestaan - sai kyllä odottaa seuraavaan iltaan. Mutta niin vain shortsit toisen yrittämän jälkeen sopii paljon paremmin, lahkeiden kääntö odottaa vielä. 

Huomenna alkaa kesäloma, minkä kunniaksi pakasteen tyhjentäminen vadelmista jatkuu. Töihin perjantaikahville vadelmapiirakkaa, resepti kotikokki.netistä nimimerkiltä Päärynä. Siinä sivussa pyöräytin vielä kinkku-pekoni-ananas pizzaa huomiselle matkalle ja yhteen lounaslaatikkoonkin, pohjassa reilusti ruisjauhoja. 

Valio-Jukola Vantaalla

Jukolan viesti on jo muodostunut mielekkääksi perinteeksi viikkoa ennen juhannusta, tänä kesänä minullekin jo 6. kerta Jukolan viestin tunnelmissa. Ensikerran metsään näissä merkeissä suuntasin Lapualla 2007. Tuolloin olin Venlojen viestin ankkuri kuten myös Tampereella 2008 ja Mikkelissä 2009. Kytäjällä (Hyvinkäällä) 2010 Sisar Sulavaiset aka Team Snowflakes osallistui Jukolan viestiin ensimmäisen kerran naisjoukkueella ja jatkoin ankkurin roolissa. Kytäjällä vierailin myös päivällä tuttujen joukkuueesa Venlojen 2. osuudella. Siitä kerrasta lähtien olenkin päässyt viesteissä maastoon kahteen otteeseen, Salpa-Jukolassa Vironlahdella kesäkuussa 2011 Venlojen 3. osuus ja Jukolan ankkuri. Tänäkin kesänä Snowflakesien tavoitteena oli joukkue kumpaankin viestiin ja ilmoittautumisen aikoihin listoilla oli jopa varanaisia, mutta kuten aikaisemminkin yhtä sun toista ehtii sattua ja tapahtua eikä sitten kaikesta huolimatta Jukolan viestiin enää viimeisellä viikolla ollut 7. sisarta juoksemaan. Niinpä lupauduin juoksemaan taas kaksi osuutta - tällä kertaa tosin molemmat samassa viestissä. Kaiken hyvän lisäksi näistä ensimmäinen osuus, viestin 2., oli pimeässä. Mikäs siinä, tällä kertaa vain rastiharjoittelu oli varsin vajavaista, kerran kiintorasteilla.. Siinä on kyllä yksi asia, mitä kaipaan Suomesta - iltarastit. Ei täällä Ruotsissa ole vastaavaa tapaa harrastaa kuntoilua, ainoa tapa on osallistua suunnistusseurojen harjoituksiin, mutta se ei mielestäni ole mielekästä suuren tasoeron vuoksi. No, siis ei siinä yöllä haaluilussa tarpeeksi, vaan aamulla oli vielä yhteislähdössä 6. osuuden kartta odottamassa. 

Leirintäalue lauantaita vasten yöllä

 Lensin Suomeen jo hyvissä ajoin perjantaina saapuakseni kisakeskukseen puolen yön maissa vasten lauantaita. Paikalla oli jo yllättävän paljon telttoja, pääasiassa joukkueita ulkomailta. Majoitteena viikonlopun ajan olisi uskollinen Nallo, kuten Jukolan henkeen kuuluu. Aamulla suunnitelmissa oli nukkua pitkään ja ladata akkuja intensiiviseen Jukolan yöhön, mutta avoimella kentällä telttaillessa ei aurinko antanut rauhaa vaan pian seitsemän jälkeen aamulla teltassa oli liian kuuma, jotta nukkumisesta olisi tullut yhtään mitään. 

Hetki ennen Venlojen starttia

Vähitellen kisakeskuksen elämä alkoi viritä ja joukkueita virtasi paikalle. Myös meidän naiset saapuivat vähitellen ja olipa mukava tavata taas tuttuja! Pitkän aamupäivän aikana tuli kyllä nukahdettua useammat lyhyet päiväunet, mutta päivä oli todella aurinkoinen ja lämmin, +28 astetta näytti kisakeskuksen lämpömittari Venlojen viestin startissa kello 14. Hikisen iltapäiväpuhteen likat siis saivat. Tuntui kummalliselta olla menemättä Venloihin vaan kannustaa vain muut tiimin neidot metsään.

Avauksen juoksijoita portilla 

Illalla sain vielä parin tunnin unet nukuttua ennen Jukolan starttia, joka pamahti 22.30. Jos olin ehtinyt jännittää omaa osuuttani koko edeltävän viikon, niin metsään sännännyt valomato sai viimeisetkin perhoset vatsassa lehahtamaan varsin rauhattomaan lentoon. Startin jälkeen olisi omaan lähtöön n. 2,5 h, jolloin Suvi toisi kartan vaihtopuomille. Suunnistuskamppeet niskaan, valo päähän, nastarit jalkaan ja portille. Taivas oli pilvistynyt illan aikana ja se tietysti vaikutti hämärtävästi. Mielelläni olisin ottanut valoisamman metsän, mutta eipä auttaneet pyynnöt tällä kertaa. Suvi tuli suunnitelmien mukaan ja antoi kartan yli puomin. Alkuun kaikilla osuuksilla oli yhteinen pitkä viitoitus n. 1,5 km ennen metsään pääsyä. 2. osuus oli kokonaisuudessaan 12,7 km. Oli kuitenkin yllättävää päästä niin kaupunkimaisesta ympäristöstä sellaiseen metsään noinkin nopeasti. Viitoituksen jälkeen alkoi ensimmäisen rastin metsästys. Maastossa oli paljon pienipiirteistä kalliosaaristoa soiden ympäröiminä. Vanhastaan jo tiedän, että tuollaisessa maastossa suunnistaminen vaatii keskittymistä ja tarkkaa kartalla pysymistä. Jostakin syystä tietoisuudesta huolimatta en keskittynyt tekemiseen vaan juoksin letkan perässä ja niinpä ensimmäinen pummi tuli suoritettua ensimmäiselle rastille. Prkl. Ensimmäisestä mokasta huolimatta keskittyminen ei juurikaan parantunut ja yksi jos toinen koukku tuli tehtyä, vaikka sinällään pimeä ei tuntunut niin vaikealta, jos vain olisi kiinnittänyt huomiota, mennyt omaa tahtia ja omaa suunnistusta. Surkeimmat suoritteet tulivat tietysti pitkälle rastivälille, onneksi maasto oli jokseenkin anteeksiantavaa ja selviä maamerkkejä oli aika tiuhaan ja haahuiluista huolimatta kartasta sai kiinni aika nopeasti ja toinen ihan viimeisimmille rasteille, missä hain rastia väärästä rinteestä. Väärän rinteen etsintöjen ansiosta vauhti rastivälillä oli 1 h/km, huh huh. Masennus oli melkoinen kun kelloa vilkaistessa tuntilukema alkoi kolmosella - miten kauan mulla oli oikein menny??? Masennusta jatkui vaihdon jälkeen teltoille asti, missä tajusin, että kello oli 3.37, joten ei se nyt NIIN huonosti menny vaikka huonosti menikin. Ainakin puolta tuntia parempaan suoritukseen oli mahdollisuudet muutamalla pienellä pummilla. Nyt osuusaika oli 2.46 ja takkiin tuli 98 sijaa - aikaisemmilla kerroilla olen aina onnistunut nostamaan joukkueen sijoitusta. Ei kun kuivat vaatteet päälle, pastaa yöpalaksi ja maate tällä kertaa viileään telttaan.

Aamulla kello soitti kahdeksalta, yhteislähtö ankkureille kello 9 ja meille muiden osuuksien juoksijoille varttia myöhemmin. Radat ja maasto oli tehnyt tepposia kärkijoukkueillekin yön aikana ja erot kärjessä olivat suuria. World of Orienteering on kerännyt muutaman GPS-jäljen muiden haahuiluista tänne. Kuivat vaatteet tuntuivat mukavilta, mutta nastarit eivät vielä aamulla näyttäneet mitenkään houkkuttelevilta. Eräs jos toinen suo oli tullut yöllä ylitettyä. Helpottavaa oli tietysti tietää, ettei menisi kauaa startin jälkeen että kengät kastuisivat kuitenkin taas, joten turpeiset ja mutaiset kengät jalkaan, varusteet mukaan ja jonottamaan portille yhteislähtöön. Ennätyspaljon joukkueita olisi yhteislähdössä, yli tuhat ankkuria (!) mikä on paljon, kun joukkueita oli kuitenkin "vain" reilu 1600. Suhinaa riitti vielä 2-6. osuuksienkin yhteislähdössä ja yöjuoksusta johtuen otin viitoituksen varsin rauhassa. Nyt olin myös päättänyt suunnistaa ihan itse ja olla toistamatta yön suhailuja. Muutama koukku tuli tehtyä, mutta ei mitään isoja. Jalatkin tuntuivat varsin hyvävoimaisilta ja suunnistaminen oli taas kivaa. Rasti toisensa jälkeen löytyi helpohkosti ja jopa kaksi pidempää rastiväliä meni mukavasti. Ihan viimeiset jyrkät mäet piti kävellä, reilu 20 km suunnistusrataa alkoi painaa tossuissa ja alkanut sade teki maastosta todella liukkaan. Ilman suurempia vaikeuksia rata loppuun ja maalileima. Olo oli tyytyväinen, suunnistus ja juoksu sujuivat hyvin. Mikäli mitään erikoisempaa ei satu matkalla, ensi vuonna juostaan sisarsarjalla Jämsässä.

Jukolan startti: -7

Viikon päästä lauantaina klo 22.30 pamahtaa Jukolan viestin startti, pari tuntia siitä ja alkaa olla meikäläisen aika läksiä metsään 2. osuudelle. Tänään oli tarkoituksena käydä juoksemassa pidempi lenkki, fiilistellä miltä kroppa tuntuis. Oletusarvona oli tietenkin vahva fiilis kahden lähes täyden lepopäivän jälkeen, mutta tahmeaa oli meno, ainakin se tuntui varsin raskaalta etenkin ensimmäiset kilometrit. Kyllä se tossu sitten liikkui ihan kohtuudella tuntemuksista huolimatta, mutta taitaa olla paikallaan ottaa aika rauhallisesti tuleva viikko, koittaa oikeasti kerätä voimia yön pimeille hetkille. Tosin vähäisen (=olemattoman) suunnistusharjoittelun vuoksi vauhtia ei kyllä metsässä voi pitää.. parempi varmasti rastille kuin päättömästi sinne tänne.

Ja muuten, Dulché de Leché on HERKULLISTA. Jälkkärinä tänään vaniljajäätelöä, vadelmia ja reilusti kyseistä karamellitahnaa.. slurps.

Sadeillan laiskottelua

Jos olis lähteny ajoissa töistä, ois ehtiny lenkille ennen sadetta. Ei tällä kertaa. Siispä perjantai-illan ratoksi uuden kameran (Nikon Coolpix P310) testailua, sormikkaiden kudontaa ja ruoka-ainetesti. Ensivaikutelma kamerasta on mainio, paljon pystyy säätämään manuaalisesti, joten vähitellen pääsen minäkin vähän automaattiasetuksia pidemmälle tapahtumia ikuistaessa. Pääsiäisenä aloitettu sormikasprojekti lähestyy loppuaan, ei ois enää kuin keski- ja etusormi sekä peukaloa vaille. Keittiössä pulputtaa Dulché de Leché, purkissa keitettyä maitotiivistettä. Aivan uusi tuttavuus, ensimmäisen kerran kuulin koko tiivistetystä maidosta nykyiseltä pomolta, joka oli käyttänyt sitä kahvimaitona Singaporessa. Nyt törmäsin tuotteeseen piirakkareseptin yhteydessä, kuulemma karamellinen soosi käy yhteen sun toiseen sovellukseen, joten päätin testata (en minä mikään makean perso ole, kuinka niin).

Niin, ja vähän jalkapalloa - Euro2012 alkoi tänään. Jätin töissä vedonlyöntilapun (suuret summat, 20 kr/lappu), saapa nähdä miten fiilispohjalta onnistuu veikkaus. Loppuottelussa ovat vastakkain Saksa ja Espanja, ensin mainittu vie mestaruuden :D

Kansallispäivän huvit

Keskiviikon vapaapäivä käytettiin hyväksi MTB-lenkillä Hökensåsin takuukuivilla poluilla. Yhteislenkille tuli mukavasti osallistujia, 10 polkupyöräilijää suuntasi jo tutulle 45 km lenkille. Hiekka- ja metsäteitä sekä nopeita kangaspolkuja höystettynä juurilla ja korkeuserometreillä. Oikein kivaa kuten tavallisesti, pyörä vaan kulkee hyvin myös ylämäkiin. Ehkä sitte ens kerralla Enskan kanssa, tänään oli Epiksen vuoro ulkoilla. Tulispahan tasoitusta muiden vauhtiin nähden ainakin niihin ylämäkiin.

Viikko 22

Viikon vaihtuessa uuteen meni kesäiset kelitkin. Hyytävän kylmiä aamuja, sadekuuroja ja tuulista. Niistä oli viikon säät ja sitä myöten lenkkikelit tehty. Selkeä kesän merkki oli kuitenkin viimeinen kouluviikko perusopiskelijoille, meillä jatko-opiskelijoilla on tosin vielä pari viikkoa kursseja jäljellä. Sitten pitäisi ehtiä tehdä vähän keskittyneemmin töitä pari viikkoa ennen kuin on aika lomailla 4 viikkoa. J:n lennot varmistuivat, 29. kuluvaa kuuta alkaa mullakin loma. Sitä ennen on kuitenkin edessä Jukolan viesti ja juhannus, jonka vietosta en vielä oikein tiedä, tekiskö töitä vai keksiskö jonku sopivan haasteen pidemmälle viikonlopulle. Ehkä ensimmäinen, kun lomasuunnitelmat on kuitenkin aika aktiiviset ja kroppaa on tullut kevään aikana kiusattua ihan kohtuudella, että lepohommatkaan ei taitas olla ihan tolkuton ajatus..

Kulunut viikko alkoi ihan oikealla lepopäivällä. Viime viikon lopulla yritin muistuttaa itselleni, että juostakin pitäis. No tiistaina oli sitten hölkkälenkin vuoro. Eihän siitä mitään tullut. Tuskaisen jäykkää, hidasta ja vastahankaista oli meno. Vasemman jalan oireetkin ovat palanneet. Jossakin siis kanittaa joku, liekö lihas vai hermo vai mikä, mutta menee ja tulee. Oli siis kohtuullisen masentavat reilut 8 km. Yritin antaa itselle anteeksi, kaipa sunnuntainen vielä painoi kintuissa vaikka pyörän päällä sitä ei edes huomannut. Ehkä vähäinen energioiden lataus lenkin aikana hidasti palautumista. Jatkossa siis pitäis testata syödä, vaikka ei ois niin nälkäkään, sykemittarin mukaan päivän aikana kului kuitenkin se reilu 4500 kcal.

Keskiviikkoiseen tapaan ajettiin intervalleja spinningissä, taas lyhyitä. On kyllä työläs tunti, mutta ah, silti niin palkitseva. Koko alkulämmittelyn ajan jalat ihan tahmassa ja sykkeiden nostaminen vaikeaa. Vielä toinen ensimmäisistä 2 min pitkistä intervalleista oli ihan kamala, 85 % maksimista tuntui ihan järkyttävältä. Kummasti kuitenkin sen kärsimyksen jälkeen lähti rullaamaan ja loput intervallit meni ihan ok ja jalat tuntuivat tunnin jälkeen paremmilta kuin ennen. Torstaina annoin taas aikaa jaloille ja sydämelle palautua, matalilla sykkeillä ja jalkoja säästellen meloen rennosti kaupungin rantaviivaa seuraillen, melontatekniikkaa fiilistellen. Kieltämättä kiusaus saada oikean kokoiset mela ja kajakki kiehtoo, mutta taitaa olla ajankohtaista vasta ens kesänä. Tälle keväälle on näitä varustehankintoja tullut jo ihan riittävästi.

Perjantaina päätin ulkoiluttaa sekä autoa että itseäni Hallbyn majalla, sikäläinen kymppi ("milen") on kohtuullisen vaativa mutta hauska lenkkipolku. Fiilis oli hyvä, joten ajattelin pressata vähän ja testata mitä vauhtia pystyy mukavasti pitämään yllä antamatta itselleni lupaa kävellä ylämäkiä. Keli oli kurja, kylmää ja sateista, mutta juoksu kulki ok, paremminkin kuin vain ok. Eihän se nyt kymppi tuntiin oo mitään, ku vertaa muihin, mutta mulle se on erittäin hyvävauhtinen lenkki ja tiistain tahmea meno oli onneksi tilapäinen häiriö. Illan päälle auttelin vielä IF Hallbyn miehiä Cykelrallarnin järjestelyissä. 

Lauantaille oli suunniteltu MTB-ajelua poluilla, jotta poisjäänti Cykelrallarnilta tuntuisi oikeutetulta. Uusi hittaut.nu-kartta reppuun ja vanhoja ja uusia polkuja pitkin kohti Hallbytä. Pyöränä tällä kertaa Enska, onhan se vähän raskas hinata ylämäkeen, mutta sitä iloa kun on juurta ja kiveä polulla poikittain, pelkkää riemua. Lenkistä tuli pitkä ja paljon mahtui mukavaa polua matkalle. Karttateline pitäisi taas jaksaa köyttää kiinni fillariin, kyllä se uusien polkujen kartoittaminen parhaiten sen kanssa onnistuu. Sunnuntaille on enää jäljellä kevyempi päivä, spinninkiä pitäisi käydä ajamassa tunnin verran keskustassa. Toivottavasti tunnille tulee hieman enemmän kuin vain kourallinen ajajia. Tulevalla viikolla on Ruotsin kansallispäivä keskiviikkona, mikä tarkoittaa vapaata töistä ja MTB-lenkkiä Hökensåsissa. Kylmä keli näyttää jatkuvan, mutta onneksi on ainakin vielä säätiedotteissa kuivaa luvassa. 

Pyöräilyä, pyöräilyä kun pitäis juosta

Jukolan viestin ankkuriosuus lähestyy, mutta lenkkikengät ovat saaneet olla varsin rauhassa eteisen lattialla. Varsinkaan nastarit ja kompassi eivät ole liikahtaneet sitten viime kesän. Ehkä tulevalla viikolla sitten.

Kun lenkkikengät ovat saaneet olla rauhassa, mutta sykemittarin kumulatiivinen rasitus pilkkii punaisella, on lenkkitunnit vietetty pääasiassa taas pyörän päällä. Joko stationäärisen tahi metsässä. Viikon säät suosivat ulkoilua, joten spinningtuntien pitäminen aiheutti hieman henkistä kitkaa, mutta kun on leikkiin on lähtenyt niin leikin saa kestää. Skivstång (body pump) tunnin lisäksi viikkoon mahtui spin puls intervall lyhyillä intervalleilla, vauhdikas maastopyörälenkki, spin medel, melontakauden avaus ja viikon lopuksi piiitkä lenkki, cykelrallarn ratatesti, yhteensä 100 km ja taukoineen 7 tuntia.

Lauantaina sain itseni viimein melontavajalle ja kajakin kanssa ulos kylmillä vesillä. Lauantaillee sattui tuulinen, puolipilvinen ja jokseenkin viileä päivä. Vätternin vesi on oikeasti kylmää, pintavesi kokonaista 8 astetta, eli ei kovinkaan suositeltavaa ottaa pitkiä uimareissuja, sillä ulkoilman lämpötila teki kuitenkin melontatakin käytöstä epämiellyttävän lämmintä. Navakasta ja puuskittaisesta pohjoistuulesta aiheutunut aallokko teki menomatkasta työlästä, mutta vakaalla kajakilla silti meno ei mennyt turhan jännäksi. Paluumatkalla muutamat surffit jättivät kipinän kytemään, vesille pitää päästä jatkossa säännöllisesti.

Sunnuntaina oli siis pitkän lenkin vuoro, aika testata miten lyhyiden reenien talvi on vaikuttanut kestävyyteen. Koska Epis (Epic) piti ääntä edellisenä viikonloppuna ja kun "kaikki itseään kunnioittavat maastopyöräilijät ajavat jäykkäperällä" lähdin lenkille torstain tapaan Pikkujätillä (Giant XTC composite). Reitti kulki kotiovelta Hallbyn tuvalle, porukalla Bottnarydiin, mistä Cykelrallarn starttaa. Kisan pituus on 60 km vaihtelevaa, pääasiassa helppoa maratonmaastoalustaa, ryyditettynä muutamalla kunnon nousulla. Matkanteko taittui kohtuullisen vauhdikkaasti, mutta vastapainoksi pidettiin muutamia turhan pitkiä taukoja. Mikäpä siinä aurinkoisesta ja lämpimästä säästä sekä hyvästä seurasta nauttiessa. Reitin viimeiset kilometrit ovat teknisesti vaativia, varsinkin kisassa, kun takana on 50 km ajoa - toivottavasti järjestäjät ovat miettineet tarkkaan mitä tuollainen lopetus tekee harrastajan motivaatiolle, jotta osallistujia riittää tulevillekin kerroille. Yllättävän hyvin kulki jäykkäperälläkin ajo, selkä ei ottanut juurikaan itseensä, vaikka torstain lenkin jälkeen vähän epäilytti pitkä lenkki - kyllä se täpäri on kuitenkin täpäri. Mukava lenkki ja itselle yllätyksenä voimia riitti vielä viimeisiinkin teknisiin nousuihin kun muut jo antoivat periksi.. maine jatkaa kasvamistaan :). Uudella innolla tulevaan viikkoon!

Ulkoilma-aktivistinen pitkä viikonloppu

*Haukotus*

Meinaa ihmistä ramaista, onneksi "pääsee" töihin vaihteeksi lepäämään. Takana on helatorstain ansiosta neljän päivän pituiseksi venytetty viikonloppu sopivasti höystettynä erilaisilla ulkoiluaktiviteeteillä. Pää kaipasikin jo kovasti vaihtelua lukemiselle ja töille, joita olisi vielä muutamaksi viikoksi kiitettävällä intensiteetillä tiedossa. 

Hallandsleden pyökkimetsää

Viikonlopun matkakohteeksi valikoitui Ruotsin länsirannikko, helatorstaina Varberg, perjantai Halmstadissa ja lauantai-sunnuntai Bjärehalvön kierroksella. Auto täyttyi pyöräily-, kiipeily ja vaellusvarusteista ja pitipä se pakata farkutkin mukaan Elixir-actionurheiluelokuvafestivaaleilla käyntiä varten. Torstaina Varbergiin saavuttiin sateisen harmaan surffikelin saattelemana, onneksi kuitenkin lounaan jälkeen keli vähän kirkastui vaikka tuuli oli edelleen vähintäänkin kohtalaista (10 m/s, 15 puuskissa ennusteiden mukaan). Eikun pyörän selkään ja katselemaan Hallandsledenin pohjoisosaa. Retkeen sisältyi aika paljon maantietä polulle sekä polulta pääsemiseksi, mennessä kulki kevyesti, paluumatka ei sitten niin kevyesti. Polku oli oikein viihtyisää maastoajoa, mutta kuten luultavasti suurin osa eteläisen Ruotsin retkeilyreiteistä, myös aika paljon tieosuuksia oli kinnattavaksi. Tosin metsäpätkät olivat sitäkin hienompia, pyökkimetsien keväänvihreä katto ja maassa makaavat syksyn ruskeat lehdet loivat hienot olosuhteet. Maasto oli myös varsin vaihtelevaa ja korkeuserometrejäkin kertyi, harmiksi Sports-tracker kaatui kesken leikin. Paluumatkalla puuskittainen vastatuuli pani hanttiin aivan urakalla, eipä tullut ainakaan lähemmäksi ajatus ryhtyä polkemaan maanteitä isommassa mittakaavassa.

Kummallisia kiviä, taidetta?

Torstaina illalla Varbergissä järjestettiin Elixir-actionurheiluelokuvafestivaali, jossa esitettiin 6 13-40 minuutin mittaista elokuvaa erilaisista urheiluista ja elämäntavoista. Hienoja filmejä ennalta-arvaamattomista aiheista ja paljon ajattelemisen aihetta noin niin kuin elämään urheilun ja muun suorittamisen ohessa. Hauskin pätkä oli ehkä Treeverse, jossa kaksikko puukiipeilijöitä päätti kulkea metsän reunan päästä päähän käyttämättä maata lainkaan hyväkseen - 5 sateista vuorokautta puissa kiikkuen pääasiassa valjaissa istuen.. huh huh.

Perjantaina auto pakatttiin uudelleen ja leiri siirrettiin Halmstadiin, jossa reissukaverin suvulla on mökki. Halmstadissa perjantai kului maastopyörälenkillä ensin hakemaan karttaa Bjärehalvön kiertoa varten ja toisella reissulla kalliokiipeilemään. Hienoa rannikkopätkää, hiekkaa, kiviä, metsääkin monenlaista mahtui matkalle. Aurinkoinen ja lämmin päivä kyllä karisti viimeisetkin stressin rippeet kelkasta.

Kohti Halmstadia

Bjärehalvön kierros ansaitsee oman tekstinsä, palataanpa asiaan.

Meet "Enska"

Eilisen Tukholman reissun tuliaisina tullut "Enska" aka Specialized Enduro Comp pääsi jo tänään lenkille. Kurasta huolimatta meillä oli kovin kivaa! Eiköhän meistä tule hyvät kaverit kesän mittaan, vaikka tietysti ekstrakilot tuntuu ylämäissä. 

Kasvisruokainspiraatio: cashewfrikadellit

Originaaliresepti. Helppo ja nopea resepti maukkaaseen ja kivaan kasvisvaihtoehtoon. Enpä aikaisemmin ollutkaan tavannut että pähkinöitä tähän tapaan käyttäisi. Keitin frikadellit valmiiksi ja laitoin pakkaseen odottelemaan tulevia lounaita, huomiseksi ja ylihuomiseksi on tarjolla mozzarellatäytteisiä kesäkurpitsarullia salaatin kanssa. Niistäkin tuli oikein maukkaita, mutta kyllä seesaminsiemenillä paneroiminen on työlästä.

http://www.coop.se

Maastopyöräkauden avajaiset

Yhteislenkkikauden avaus minun osalta suoriutui Hökensåsin takuukuivilla kangaspoluilla, meiningeistä on tallentunut videokin. Kyllä hymy levisi ihmisen kasvoille, kun keli oli mitä mainioin, seurassa kiva ajella ja voima tuntui liikuttavan pyörää mukavasti. Uusintana näkyvässä mäessä oli enemmän haastetta kuin video antaa olettaa, ainakin se jäi muilta ylösajamatta. 

Liikunnan riemua

Tänään oli aika päästää maastolenkkaritkin lenkille ja lenkkeilijä nautiskelemaan keväisestä metsästä. Mielettömän kaunista! Kevään vaaleanvihreää alkaa olla näkyvillä maan tasalla, puihinkin väri hiipii pikkuhiljaa. Valko- ja sinivuokot värittävät vihreää mattoa niin pitkälle kuin metsässä näkee. Riemusta hihkuen meni siis lenkki maisemien puolesta. Muutenkin oli riemukas fiilis, kengät ovat selvästi kevenneet talven aikana, vaikka treeni onkin koostunut pääasiassa spinningistä. Vaaka näyttää edelleen sitä samaa 68 kg lukemaa, mutta kunnossa on tapahtunut tuntuva muutos. Sekä vasemmassa jalassa. Suunnattomaksi onnekseni huomasin, että vasemman jalan puutumisoireet pysyivät poissa vaikka suurin osa tämänpäiväisestä lenkistä menikin hyvällä intensiteetillä. Jalkapöytä tuntuu tympeältä edelleen, mutta minkäpä sille tekis.. Vähäisistä juoksukilometreistä johtuen taitaa toukokuun ultra jäädä juoksematta.

Back at the office

10 päivää myöhemmin takaisin toimistolla.. olipas hiihättelyviikko. Lunta, tuulta, välistä aurinkoa, pitkiä lähestymisiä ja telttaöitä. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu, vaikka saaliiksi jäikin paleltunut nenänpää, mutta monta kokemusta rikkaampana takaisin arjessa. Tarkempi reissurapsa kuvineen seuraa.

Reissukuumetta

Langtidsvarsel for Sylarna, Jämtland (Sverige) – yr.no

Pääsiäisen hiihtokohteeksi valikoitui pohdintojen jälkeen Jämtlandsfjällen - säätiedotus näyttää edelleenkin varsin lupaavalta lumien puolesta, joskin tuulta on tiedossa vähän turhan rivakasti. Toivottavasti normikaava, että huipulla tuulee tuplat laaksoon ei pidä ihan kutiaan..