Yö-rogaining Tampereella 7.11.2014 by Team Snowflakes

Osaltani kauden viimeinen kisa käytiin Tampereella öisissä ja jopa talvisissa merkeissä, kun ensilumi satoi juuri ennen 8 tunnin fillarirogainingia. Kaajan Jarille on kyllä nostettava hattua, hienon tapahtuman oli saanut aikaiseksi ja osallistujia oli todella paljon sekä pyörä- että tossusarjoissa.

Speksinä perjantain ja lauantain väliselle yölle oli siis 8 tuntia rogainingtyyppistä suunnistamista Tampereen keskustassa ja läheisyydessä, reitinvalinnan niikseen tullessa pääsi myös melko kauas "erämaahan", mutta meidän tiimi päätti reittisuunnittelua tehdessä pysytellä todennäköisimmin auratuilla ja kuljetuilla alustoilla, sillä paikoin 15 cm lumikerros tekisi etenemisestä hidasta. Ja matkanteko oli siitäkin huolimatta hidasta ja jouduimme säätämään jonkin verran reittiämme matkan varrella - siitä huolimatta myöhästyimme Arjan kanssa 43 sekuntia aikarajasta. Aikaa reittisuunnittelulle oli 2 tuntia, mikä osoittautui kyllä lyhyeksi ajaksi valita rastit, tehdä reitinvalinnat ja piirtää ne kartalle. Meillä tuli rehellisesti kiire starttiviivalle, kun emme edes olleet kisakeskuksessa karttojamme piirtämässä. Paria minuuttia ennen parkkeerasimme lähtöviivan taakse. Kuvassa on reittisuunnitelmamme sinisellä kynällä ja toteutunut reitti punaisella. Aika paljon jouduimme sitten soveltamaan.

A photo posted by Kaisu Soivio (@kaisusoivio) on Nov 11, 2014 at 3:09am PST

Ensimmäisellä rastivälillä päätimme lähteä olettamuksemme mukaan omalle suunnalle emmekä sännänneet kummalekaan lähimmistä isojen pisteiden rasteista. Jälkikäteen vähän kaduttaa, sillä juuri ensimmäiset rastivälit etenivät lumen vuoksi todella hitaasti, myöhemmin myös polku- ja hiekkatieajo sujui muiden jäljillä huomattavasti vähemmällä vaivalla. Lumessa möyriminen aiheutti myös teknisiä haasteita parini Arjan fillarissa, sillä voimansiirto ja polkimet täyttyivät lumesta ja jäätyivät.. Suunnistus sujui pummeitta ja meininki muutenkin oli oikein mukava, joten mikäpä siinä oli perjantaiyötä viettää fillarin selässä. Oma veto oli oikeinkin hyvä ja vaikka unohdin kengänlämmittimet, ei vasurinkaan varpaat olleet moksiskaan - kiitos teknisten hidasteiden aiheuttaman rauhallisen menon ja oivallisten talvipyöräilykenkien. Oma Spessun Fate toimi kyllä kuin unelma, Crankbrothersin polkimien pysyessä käyttökelpoisina avoimen rakenteensa ansiosta.

Niin me sitten suihkittiin pitkin poikin Kangasalaa ja Tamperetta, tullen viimeisenä parille isopisteiselle rastille. Mannerheiminkalliota ei lähdetty edellä mainittujen teknisten murheiden vuoksi ajamaan ylös, mikä sitten ehkä kostautui kahtena sakkopisteenä myöhästymisen muodossa. No, jälkikäteen on helppo viisastella. Kivaa oli koko rahalla ja kivaa voi pällistellä videolta.

Tuulonen Adventure Team JJ (= Omjakon S)

Rungossa tuntuu, että on tullut ulkoiltua viime aikoina - hyvä niin, fiilis nimittäin hoitaa hajoamassa olevaa kaalia.

Tuulonen Adventure kisattiin Lammilla ja kisa on varmaan meille sijainniltaan yksi lähimpänä sijainneista - vain 40 km siirtymä. Kisaformaatti aika perusmultisporttia, mukaan lähti juoksutossut, pyörä ja kanootti. Ennakkotiedoissa oli maininta, että kilpasarjan matka olisi noin 50-60 km, ja sinällään se jälkikäteen tarkasteltuna piti myös hyvin paikkansa, 58 km oli GPS:n mukaan lopputulema sisältäen pyörällä muutaman vähän pidemmän reitinvalinnan. Tuulonen Adventure 13.07.2013 09:57

Kisapaikalla oli melko paljon väkeä ja oli ilo nähdä paljon joukkueita, jotka eivät ehkä normaalisti kierrä seikkailukisoja - kyseessä on aika matalan osallistumiskynnyksen tapahtuma, mikä sinällään on oikein tervetullutta. Fillareita näkyi mummopyöristä hipohiilarimaastureihin. Kisa vedettiin kahdella A3-kokoisella 1:20 000 kartalla + yhden källin järjestäjät olivat tehneet rastien 10, 11 ja 12 (juosten) kohdalla antamalla tarkemman 1:10 000 käyräkartan palan, joka oli käännetty ylösalaisin. Alkuun meilläkin oli hankala hahmottaa miten rastit sopisivat isolle kartalle, mutta sitten arvoitus ratkesi..

Startin jälkeen oli lyhyt prologi, ensin kisakeskuksena toiminut uudenkarhea urheilutalo laukkaa ympäri ja ohjeita lukemaan taululta. Muistisuunnistuksena 5 rastia kisakeskuksen alueelta ja kirjaimista sana. Näissä tahtoo kyllä iskeä vähän ahdistus, omaan muistiin ei tahdo luottaa. No, joukossa on voimaa ja osin peesillä katsellen mistä muut rastit löytävät saimme suunnistuksen ja sanan ratkaistua varsin nopeasti ja pyörillä matkaan. Pyörillä noudettiin rasteja metsäteiden päistä pistoina, reittiä piirtäessä oli käynyt mielessä, että rasteilta saattaisi lähteä polku/muu karttaan merkkaamaton reitti kohti seuraavaa rastia, mutta kyllä siellä oli vain hämäläistä puskaa tarjolla, joten ees-taas sai metsäteitä pistoina kihnutella. Jalka tuntui kohtuulliselta pyörällä, mutta taisi vielä Geopark vielä painaa kintereissä, varsinkaan mäkiin ei irronnut tehoja kummastakaan kintusta.

Rastilla 7 vaihdettiin tossuille ja polku"juoksuna" haettiin seuraavat rastit. Tähän olimme ilmeisesti vielä tulleet sekasarjan kärjessä, mutta hidas eteneminen jalan vei meiltä kärkipaikan ja lopputuloksissa myös voiton. Ärsytti, kun naistiimitkin vetivät rennolla askelella ohi, kun oma jalka vaan panee hanttiin. Kaiken hyvän lisäksi "källirastit" 10-12 tarjosivat korkeuseroja suon laidasta harjulle ja takas suppaan ja vielä könyäminen takaisin harjulle paluumatkalla, ei tuntunut kovin hyvältä. Kohtuullisen onnistuneella suunnistamisella emme kuitenkaan pudonneet kovin kauas ja pääsimme ihan hyvistä asetelmista polkemaan jalkaa taas auki pyörillä. Rastilta 15 otimme pienellä riskillä polun, joka osoittautui oivalliseksi valinnaksi. Rastille tulo oli aika puskainen ja heinikkoinen, mutta vain 50 metriä rastin jälkeen ura muuttui metsäautotieksi ja matkaa verrattuna tiekiertoon oli paljon vähemmän.

Päästyämme takaisin kisakeskukseen oli questina kyykän peluu, kartulla piti poistaa pelineliöstä 4 kyykkää. Nurmikolla kyykän pelaaminen oli tosin aika hankalaa, joskin vanhat taidot auttoivat ja onnistuin heittämään 3/4 ulos ja viimeisenkin kaatamaan, J sitten paikkasi sen. Matka jatkui fillareilla avosuon laitaan. Tossut jalkaan ja suota tarpomaan parin rastin verran ja vielä kolmas jalkarasti mäen päältä. Ei tarvinne sanoa, että olihan taas epäsuotuisaa kintulle. Ei montaa juoksuaskelta pystynyt ottamaan. Palatessa pyörille leimasimme rastin ja tajusimme, että leima unohtui lähtiessä. Onneksi tällä kertaa säännöissä oli maininta, että sakkoa tulee vain 10 min jos pystyy osoittamaan, että on käynyt rastilla leiman puuttumisesta huolimatta - eli ei todellakaan lähdettäis uudelleen pätkää vetämään. Seuraava pyöräsuunnistus oli vihdoin vähän jouhevaa ja tarjolla oli reissun varmaan ainoat reitinvalintapulmat, valitsimme nopeampikulkuisen tien ja onnistuimme pienentämään eroa edellä ajaneisiin tiimeihin ennen melontaa. Melonta oli meille taas edeltä ajateltuna vahva laji, osittain kokemuksen ja toisaalta oman kanootin vuoksi. Acronin Whitewater 3 on kuitenkin suuresta koosta ja kantavuudesta huolimatta aika paljon nopeampi kuin Welhonpesän vuokraamat muovipulkat. Melonta oli aika lyhyt, joten iskimme kovaa heti alusta. Pian sain kuitenkin tuta edellisen viikon rasitukset sekä sisäreiden kramppeina, että hartiaseudun väsynä. Geoparkin pitkä ja melko fyysinen melonta, viikolla tehty melonta ja vielä perjantain kiipeilyt tuntuivat kyllä hartioissa ja yläselässä. Selkiä saatiin järvellä kiinni, sijoitus tosin menetettiin sitten yhden jalan haettavan rastin vuoksi. Takaisin paateille ja lisää melontaa, ja taas ohi parista porukasta. Palatessamme takaisin melonnan lähtöpaikalle leimasimme ja hyppäsimme fillareiden päälle juoksukengissä, sillä edessä oli vain noin kilometrin pyöräily ennen viimeistä jalkapätkää. Reittikirjaa olisi tosin ollut syytä lukea vähän tarkemmin, sillä melonnan jälkeen olisi ollut pieni quest, joka näin jäi meiltä sitten suorittamatta hutiloinnin takia. Tässä kyllä vähän arvostelen myös järjestäjän organisaatiota, paikalla ei nimittäin näyttänyt yhtään siltä, että siellä joku quest olisi ollut, kaverit vain haukottelivat ja katselivat muualle, kun rantauduimme. Omalla vastuullahan reittikirjan seuraaminen tietenkin on, joten se siitä.

Kisakeskukselta oli vielä tarjolla pieni harjupolkupätkä jalan ja tässä kohtaa hävetti, kun kuntosarjalaisia tuli vastaan sellaisella loikalla että. Itse en edelleenkään pystynyt juuri 200 m pidempiä hölkkäpätkiä ottamaan, vaan matka eteni rauhallisesti. Rastit meni nappiin ja pääsimme takaisin kisakeskukseen aikaan hieman yli 5 tuntia.

Tulosissa sijoituimme kolmansiksi, toinen sija hävittiin reilusti sakkojen vuoksi ja ensimmäinen sija meni juoksukyvyttömyyden takia. Voittoonkin olisi siis ollut periaatteessa mahdollisuus, mutta sellaista tämä seikkailu-urheilu on, aina voi jossitella ehkä tästä voisi sitten vaikka ottaa opiksi tulevia reissuja varten.. ja kuntoutus jatkuu nyt.  

Äkkilähtö Tuulonen Adventureen

Se siitä yksinomaan kintun kuntouttamiseen keskittymisestä, sillä armaan puoliskon tiimitoveri ei lähdekään lauantaina viivalle Tuulonen Adventuressa Lammilla, vaan me startataanki yhdessä. Kisa on kohtuu lyhyt, ennakkotietojen mukaan kilpasarjalle 50-60 km (juoksu, pyöräily ja melonta + questit), toisaalta se tarkoittaa, että pitäis mennä lujaa. Ja lujaahan minä en just nyt pääse. Mutta koska mieli vetää osallistumaan, lähdetään kun kerran mahdollisuus tuli. 

Alan olla entistä varmempi omassa diagnoosissani tuon takajalan kanssa, että piriformis kinnaa hermoa ja valtimoita -> takareiden ja pohkeen voimattomuus. Piriformislihas sijaitsee isojen pakaralihasten alla ja vastaa jalan ulkokierrosta. Jalkaan kulkeva iso hermo kulkee tämän lihaksen alta tai läpi harvoissa tapauksissa.  Pehmeällä työtuolilla istuessa ei ongelmia juuri ole, mutta surfskin kovassa istuinkaukalossa on epämiellyttävä istua ja Gullö runtin parituntinen puudutti jalkaterän. Olen myös yrittänyt hioa kajakkimelontatekniikkaa ja selän kiertoa on turha edes yrittää saada toimimaan, kun takapuoli ei todellakaan halua kiertyä istuinta vasten. 

Piriformis syndrooma muistuttaa aika paljon tuota aikaisemmin säärestä hoidettua lihasaitioahtaumaa (chronic exertional compartment syndrome) sekä oireiltaan että hoidoltaan: hierontaa, venyttelyä, kylmää jne, myös jumppaa suositellaan. Kuten lihasaitio-ongelmatkin, minulla tämä reagoi pelkästään rasitukseen, levossa tuskin huomaan. Pitää myös koittaa käyttää loput lähetteen fysikaalisesta ongelman ratkaisemiseen ja ennaltaehkäisykeinojen kartoittamiseen, sillä vielä on kysymysmerkki, että johtuuko ongelmat ylirasituksesta (kova MTB-lenkki kireillä kintuilla), lihasepätasapainosta (spinningistä vahvempi oikea jalka), lihaskireydestä, kieroonkasvaneisuudesta (skolioosi), vääristä kengistä (pronaatiotuki kylläkin ainoastaan suunnistuskengissä, jaloissa melkoinen supinaatio) vai mistä. Paljon on mahdollisuuksia, varsin todennäköistä lienee, että useammat tekijät, ellei jopa kaikki, vaikuttivat ongelman äitymiseen. 

Rokua Geopark Challenge 2013

Nonni, olipa reissu vaan tulipa tehtyä. Ihan hyvällä tuloksella lähtökohtiin nähden, Team SnowFlakes sijoittui 2. kuudesta naistiimistä, mikä yllätti kyllä ainakin henkilökohtaisesti positiivisesti, sillä jalka ei antanut armoa. Menestyksen avaimet olivat onnistunut pyöräily, vielä parempi melonta ja sinnikäs eteneminen hankaluuksista huolimatta. Lisäksi suunnistuksessa teimme vähemmän/pienempiä virheitä kuin muut, joten hitaammallakin vauhdilla selvittiin kunnialla tulokseen! Tarkemman raportin koitoksesta olen kirjoittanut SnowFlakesien blogia varten, kas tässä. Sain myös hetkeni julkisuudessa, kerrankin ihan onnistunut kuvakin: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/seikkailijat-koyden-varassa-pyhakosken-voimalalla-katso-video/635109/#.Udm2AW7kCf0.facebook

Team SnowFlakes prologin rullaluisteluosuudella. Kuva Tapani Launonen.

Multisport-kärpänen puraisi kyllä taas todenteolla, reenimotivaatiota olisi vaikka kuinka, mutta kroppa ei anna periksi. Toki tässä on palautuminenkin kesken, mutta vasemman jalan kunto epäilyttää edelleen. Ehkäpä varaan fyssarille taas ajan kunhan lihasten arkuus on hellittänyt. Jalan toiminta oli kuitenkin yllättävän hyvää, etenkin aamun canyoneering-pätkällä, jossa olin jo mielessäni edellisenä päivänä valmistautunut keskeyttämään. Mentaalipuolellakin riittää siis oppimista, noista periksiantamisaatoksista pitäis päästä eroon - turha sitä on murehtia ja kuluttaa energiaa ennen kuin seinä on oikeasti vastassa. Ja kun en ees oikeesti sitte anna periksi. Turhaa jauhaa ja aiheuttaa kisakavereissa harmitusta. 

Pyöräkuume ottaa taas kierroksia. Tahtoisin talliini kolmannen Specializedin. Toki edestä pitäisi poistaa Giant "the pikkuJätti", mutta kumminkin. Kiikarissa on Spessun Fate, naisille suunniteltu 29" jäykkäperä. Onneks(en)i 17" runkokoot on myyty Suomesta, joten ei tartte ihan heti moiseen sortua. 

Nyt seuraavana etappina on palautuminen, minkä jälkeen täytyy aloittaa taas jalan kuntoutusoperaatio täydellä höngällä, jotta kinttu olisi kunnossa mahdollisimman pian. Mielellään jo elokuun alkupuolella, 10.8. olisi suunnitteilla 8 h rogaining ja sitten 28. olisikin jo kesän päätavoitteen vuoro alpeilla. 

Venlojen ja Jukolan viesti vuosimallia 2013

Tänä vuonna suvinen seurue suunnistajia kokoontui Jämsänkoskelle ja jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan meidänkin auton nokka kääntyi niille suunnin, vaikka edeltäneiden viikkojen jalkavaivat pitivätkin jännityksessä aina loppuun saakka miten osallistumisen tulisi käymään. Jukolan osuuden peruin jo aiemmin viikolla, mutta Venlojen viestistä en suostunut luopumaan - kyllähän sen reilun 8 km radan vaikka kävelee, jos ei juoksemaan pysty. Vielä perjantaina osuutenani olisi ollut totuttuun tapaan ankkuri, mutta joukkuetta kohtasi muitakin  loukkaantumisia ja viime hetkellä minut vaihdettiin avaamaan Venlat. Tuntui mukavalta, startissa en näissä kisoissa olekaan aikaisemmin ollut.

Liikenne alkoi jonoutua jo hyvissä ajoin ennen Jämsää ja Jämsän etelänpuolen liikenneympyrässä autojono Jämsänkoskea kohti olikin jo katkeamaton. Olimme lähteneet jotakuinkin ajoissa, mutta vielä epäonneksi satuimme pysäköintialueelle, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä kilpailukeskuksesta ja vielä etäämpänä telttapaikalta meinasi stressi iskeä. Kylmiltään reipas kävely rinkka selässä alkoi tuntua vasemmassa jalassa ja sääressä ja vielä ei oltu päästy edes kisakeskukseen. Siirtymän lisäksi oli kuitenkin tarkoitus syödä, teipata kinttu, vaihtaa vaatteet ja ehtiä lähtöön ajoissa. No, homma meni sitten kuitenkin putkeen ja olin juuri sopivasti paikalla. Jalkaan vedin varan vuoksi kineesioteipin vähentämään säärilihaksen käyttötarvetta ja jäykän urheiluteipin estämään nyrjähdykset mikäli ongelmia matkan aikana ilmaantuisi. Suunnistussukkien sijaan vedin kompressiosukilla (joihin ryökäleisiin oli tullut silmäpako -> aika hankkia uudet).

Parkkipaikalle matelemassa. Muitakin oli liikkeellä.

962 oli Venlajoukkueemme starttinumero, ihan ei oltu siis eturivissä lähdössä, mutta taaksekin jäi yli kaksi sataa joukkuetta - huimaa. Tein muille Snowflakesien tiimiläisille selväksi, että en ole kunnossa ja että mitään huimia suorituksia ei kannata odottaa - veikkasin aikani venyvän jonnekin 1,5-2 h välille. Tarkoituksena oli kuitenkin korvata puuttuvaa vauhtia tarkalla suunnistamisella. Ihan jalan ehdoilla mentäisiin. Tällä kertaa K-piste oli todella lähellä (verrattuna esimerkiksi Vantaan reilun kilometrin matkaan) ja suunnistamaan päästiin pian.

Monet tuntuivat säntäävän starttiviivalta kartta edelleen taitettuna K-pisteelle ennen kartan avaamista ja sitten siinä metsän reunalla oli monta karttaa ihmettelevää selkää kun omaa rauhallista tahtia sinne suunta kompassissa valmiina ennätin. Vasenkin jalka tuntui ihan hyvältä, paremmalta kuin pelkäsin ja ykkösrasti napsahti todella hyvin. En varmaan koskaan aikaisemmin ole Venloissa/Jukolassa yhtä hyvin osunut ykköselle. Siitä innostuneena nokka kohti kakkosta, mutta jalka, etenkin takareisi, tuntui tahmealta ja niinpä vauhtia oli pudotettava enkä lähtenyt enää ryysimään letkoissa vaan lönkyttelin suosiolla jonon jatkeena. Alkuun varsinkin maasto oli helppokulkuista ja selkeää kangasmaastoa, mikä varmasti auttoi kulkua, sillä jalka ei kipuillut ollenkaan, mitä nyt vähän puutui. Matkan varrelle osui yksi oikea mäki, joka könyttiin ensin ylös (joidenkin lähteiden mukaan 50 korkeuserometriä varsin jyrkkää törmää), laskettiin alas takapuolelle, könyttiin viistorinteeseen taas ylös ja lasketeltiin alas. Muuten maasto oli varsin tasaista ja armahti puolenkuntoista kroppaani. Rastit löytyivät helposti, eikä isoja koukkuja tullut. Varmasti osaksi auttoi se, että vauhti oli hitaampaa ja että aloitusosuuden letkat olivat kyllä melkoisia. Rasteja oli kaikenkaikkiaan 20 kappaletta ja hölkkää riitti itselläni ihan loppukiriin asti, mistä olin todella tyytyväinen. Aika jäi kuin jäikin alle asettamani arvion, 1:28:24 meni ja sijalla 831 toin kartan vaihtopuomille.

Jalka ei oirehtinut jälkikäteen lainkaan ja olikin hankala pitää itsensä poissa Jukolan viestistä, useammassakin joukkueessa olisi ollut vajausta ja tarve juoksijalle. Sain kuitenkin hillittyä itseni ja keskityttyä kisaturisteilemaan koko pitkän iltapäivän, yön ja seuraavan aamunkin. Ehkä sitten taas ensi vuonna saa olla kunnossa ja mennä resuta ihan omaan valitsemaansa tahtiin. Huvittavaa metsässä oli se, ettei minulle tullut oikein edes hiki koko lenkillä, jossakin letkassa mennessä sekä edestä että takaa kuului äänekäs puuskutus, mutta itselle vauhti oli kunnon puolesta todella kevyt. Nyt vain kuntoutusta kintulle, hieronttaviksi myös muut lihakset kuin pohkeet ja kroppa taas kuntoon Geopark Challengeen, johon ei ole enää kuin 20 päivää!

Valio-Jukola Vantaalla

Jukolan viesti on jo muodostunut mielekkääksi perinteeksi viikkoa ennen juhannusta, tänä kesänä minullekin jo 6. kerta Jukolan viestin tunnelmissa. Ensikerran metsään näissä merkeissä suuntasin Lapualla 2007. Tuolloin olin Venlojen viestin ankkuri kuten myös Tampereella 2008 ja Mikkelissä 2009. Kytäjällä (Hyvinkäällä) 2010 Sisar Sulavaiset aka Team Snowflakes osallistui Jukolan viestiin ensimmäisen kerran naisjoukkueella ja jatkoin ankkurin roolissa. Kytäjällä vierailin myös päivällä tuttujen joukkuueesa Venlojen 2. osuudella. Siitä kerrasta lähtien olenkin päässyt viesteissä maastoon kahteen otteeseen, Salpa-Jukolassa Vironlahdella kesäkuussa 2011 Venlojen 3. osuus ja Jukolan ankkuri. Tänäkin kesänä Snowflakesien tavoitteena oli joukkue kumpaankin viestiin ja ilmoittautumisen aikoihin listoilla oli jopa varanaisia, mutta kuten aikaisemminkin yhtä sun toista ehtii sattua ja tapahtua eikä sitten kaikesta huolimatta Jukolan viestiin enää viimeisellä viikolla ollut 7. sisarta juoksemaan. Niinpä lupauduin juoksemaan taas kaksi osuutta - tällä kertaa tosin molemmat samassa viestissä. Kaiken hyvän lisäksi näistä ensimmäinen osuus, viestin 2., oli pimeässä. Mikäs siinä, tällä kertaa vain rastiharjoittelu oli varsin vajavaista, kerran kiintorasteilla.. Siinä on kyllä yksi asia, mitä kaipaan Suomesta - iltarastit. Ei täällä Ruotsissa ole vastaavaa tapaa harrastaa kuntoilua, ainoa tapa on osallistua suunnistusseurojen harjoituksiin, mutta se ei mielestäni ole mielekästä suuren tasoeron vuoksi. No, siis ei siinä yöllä haaluilussa tarpeeksi, vaan aamulla oli vielä yhteislähdössä 6. osuuden kartta odottamassa. 

Leirintäalue lauantaita vasten yöllä

 Lensin Suomeen jo hyvissä ajoin perjantaina saapuakseni kisakeskukseen puolen yön maissa vasten lauantaita. Paikalla oli jo yllättävän paljon telttoja, pääasiassa joukkueita ulkomailta. Majoitteena viikonlopun ajan olisi uskollinen Nallo, kuten Jukolan henkeen kuuluu. Aamulla suunnitelmissa oli nukkua pitkään ja ladata akkuja intensiiviseen Jukolan yöhön, mutta avoimella kentällä telttaillessa ei aurinko antanut rauhaa vaan pian seitsemän jälkeen aamulla teltassa oli liian kuuma, jotta nukkumisesta olisi tullut yhtään mitään. 

Hetki ennen Venlojen starttia

Vähitellen kisakeskuksen elämä alkoi viritä ja joukkueita virtasi paikalle. Myös meidän naiset saapuivat vähitellen ja olipa mukava tavata taas tuttuja! Pitkän aamupäivän aikana tuli kyllä nukahdettua useammat lyhyet päiväunet, mutta päivä oli todella aurinkoinen ja lämmin, +28 astetta näytti kisakeskuksen lämpömittari Venlojen viestin startissa kello 14. Hikisen iltapäiväpuhteen likat siis saivat. Tuntui kummalliselta olla menemättä Venloihin vaan kannustaa vain muut tiimin neidot metsään.

Avauksen juoksijoita portilla 

Illalla sain vielä parin tunnin unet nukuttua ennen Jukolan starttia, joka pamahti 22.30. Jos olin ehtinyt jännittää omaa osuuttani koko edeltävän viikon, niin metsään sännännyt valomato sai viimeisetkin perhoset vatsassa lehahtamaan varsin rauhattomaan lentoon. Startin jälkeen olisi omaan lähtöön n. 2,5 h, jolloin Suvi toisi kartan vaihtopuomille. Suunnistuskamppeet niskaan, valo päähän, nastarit jalkaan ja portille. Taivas oli pilvistynyt illan aikana ja se tietysti vaikutti hämärtävästi. Mielelläni olisin ottanut valoisamman metsän, mutta eipä auttaneet pyynnöt tällä kertaa. Suvi tuli suunnitelmien mukaan ja antoi kartan yli puomin. Alkuun kaikilla osuuksilla oli yhteinen pitkä viitoitus n. 1,5 km ennen metsään pääsyä. 2. osuus oli kokonaisuudessaan 12,7 km. Oli kuitenkin yllättävää päästä niin kaupunkimaisesta ympäristöstä sellaiseen metsään noinkin nopeasti. Viitoituksen jälkeen alkoi ensimmäisen rastin metsästys. Maastossa oli paljon pienipiirteistä kalliosaaristoa soiden ympäröiminä. Vanhastaan jo tiedän, että tuollaisessa maastossa suunnistaminen vaatii keskittymistä ja tarkkaa kartalla pysymistä. Jostakin syystä tietoisuudesta huolimatta en keskittynyt tekemiseen vaan juoksin letkan perässä ja niinpä ensimmäinen pummi tuli suoritettua ensimmäiselle rastille. Prkl. Ensimmäisestä mokasta huolimatta keskittyminen ei juurikaan parantunut ja yksi jos toinen koukku tuli tehtyä, vaikka sinällään pimeä ei tuntunut niin vaikealta, jos vain olisi kiinnittänyt huomiota, mennyt omaa tahtia ja omaa suunnistusta. Surkeimmat suoritteet tulivat tietysti pitkälle rastivälille, onneksi maasto oli jokseenkin anteeksiantavaa ja selviä maamerkkejä oli aika tiuhaan ja haahuiluista huolimatta kartasta sai kiinni aika nopeasti ja toinen ihan viimeisimmille rasteille, missä hain rastia väärästä rinteestä. Väärän rinteen etsintöjen ansiosta vauhti rastivälillä oli 1 h/km, huh huh. Masennus oli melkoinen kun kelloa vilkaistessa tuntilukema alkoi kolmosella - miten kauan mulla oli oikein menny??? Masennusta jatkui vaihdon jälkeen teltoille asti, missä tajusin, että kello oli 3.37, joten ei se nyt NIIN huonosti menny vaikka huonosti menikin. Ainakin puolta tuntia parempaan suoritukseen oli mahdollisuudet muutamalla pienellä pummilla. Nyt osuusaika oli 2.46 ja takkiin tuli 98 sijaa - aikaisemmilla kerroilla olen aina onnistunut nostamaan joukkueen sijoitusta. Ei kun kuivat vaatteet päälle, pastaa yöpalaksi ja maate tällä kertaa viileään telttaan.

Aamulla kello soitti kahdeksalta, yhteislähtö ankkureille kello 9 ja meille muiden osuuksien juoksijoille varttia myöhemmin. Radat ja maasto oli tehnyt tepposia kärkijoukkueillekin yön aikana ja erot kärjessä olivat suuria. World of Orienteering on kerännyt muutaman GPS-jäljen muiden haahuiluista tänne. Kuivat vaatteet tuntuivat mukavilta, mutta nastarit eivät vielä aamulla näyttäneet mitenkään houkkuttelevilta. Eräs jos toinen suo oli tullut yöllä ylitettyä. Helpottavaa oli tietysti tietää, ettei menisi kauaa startin jälkeen että kengät kastuisivat kuitenkin taas, joten turpeiset ja mutaiset kengät jalkaan, varusteet mukaan ja jonottamaan portille yhteislähtöön. Ennätyspaljon joukkueita olisi yhteislähdössä, yli tuhat ankkuria (!) mikä on paljon, kun joukkueita oli kuitenkin "vain" reilu 1600. Suhinaa riitti vielä 2-6. osuuksienkin yhteislähdössä ja yöjuoksusta johtuen otin viitoituksen varsin rauhassa. Nyt olin myös päättänyt suunnistaa ihan itse ja olla toistamatta yön suhailuja. Muutama koukku tuli tehtyä, mutta ei mitään isoja. Jalatkin tuntuivat varsin hyvävoimaisilta ja suunnistaminen oli taas kivaa. Rasti toisensa jälkeen löytyi helpohkosti ja jopa kaksi pidempää rastiväliä meni mukavasti. Ihan viimeiset jyrkät mäet piti kävellä, reilu 20 km suunnistusrataa alkoi painaa tossuissa ja alkanut sade teki maastosta todella liukkaan. Ilman suurempia vaikeuksia rata loppuun ja maalileima. Olo oli tyytyväinen, suunnistus ja juoksu sujuivat hyvin. Mikäli mitään erikoisempaa ei satu matkalla, ensi vuonna juostaan sisarsarjalla Jämsässä.

Vuoden viimeinen päivä

Lauantain ohjelmassa ei ollut enää kummallisempia, periaatteessa lepoa, ruokaa ja kisainfo iltapäivällä. Aamusta vaihdoimme hotellia lähemmäs starttipaikkaa ja kaupungin keskustaa. Aamupalan ja lepohetken jälkeen ohjelmassa oli vielä hieman kaupungilla kävelyä, maisemien ihmettelyä ja lounaspaikan metsästystä ennen kisainfon alkua. Pokharan järven puoli on kuvankaunista varsinkin auringonpaisteessa, harmiksi aikaa ei ollut ottaa paattia tai muutakaan kulkuneuvoa ja käydä katselemassa seutuja toisesta näkökulmasta.

Ensimmäinen yritys päästä syömään lounasta kariutui tiukan aikataulun vuoksi kun tilaamiamme pitsoja ei alkanut kuulua, joten peruimme tilauksen ja käppäilimme liki puoli tuntia myöhässä kisakeskukseen vaan eipä hätiä, jonoa oli vielä vaikka kuinka pitkästi. Palasimme kaupungille syömään lounaan ja nostamaan rahaa kisamaksuun. Siinä olikin hommaa, kun vaihtokurssi eurosta rupiaan on noin 110 eikä automaatista saanut kuin 10000 rupiaa kerrallaan. Ilmoittautumisen jälkeen seurasi yleinen kisainfo, jossa käytiin läpi rataa ja teknisiä asioita huolloista ja niiden sijainnista. Melkoinen urakka on edessä, jos koko 70 km on aikeissa suorittaa, saati sitten niillä, jotka 100 kilometrille tähtäävät.

Illalla ei sitten muuta kuin reppu pakettiin, ruokaa niin paljon kuin napa vetää ja aikaisin unille. Herätyskello soittamaan 3.45, startti paukahtaisi 5.30.

Annapurna100

Nyt on sitten myös seuraavan juoksun ilmoittautuminen tehty ja ilmeisesti myös lennot Abu Dhabista Kathmanduun varattu: 1.1.2012 olisi ohjelmassa 70 km Nepalissa!

Holaveden Ultra 2011

Niin se päivä sitten valkeni - kohtuullisen lämmintä, + 14 jo kuuden aikaan, mutta uskomaton hernerokkasumu. Autoilu vähän pienemmillä teillä tuntien traktori- ja hirviriskin oli hitusen arveluttavaa, mutta niin vain löysin Tranåsin suunnistusseuran talolle Örsbackaan. Ilmoittautumisen ja infon jälkeen juoksijat pakattiin autoihin ja kuskattiin lähtöön Grännan torille.

28 juoksijaa starttasi ultralle, meitä taisi olla 7 naista. Infossa jo varoiteltiin ensimmäisten viiden kilometrin olevan vaativia - se näkyy kyllä mainiosti Sports Tracker -jäljestäkin, kohtuullinen törmä oli kiivittävänä. Tälle kropalle ihan mahdoton alku ja sainkin vasemman jalkani käyttökelvottomaksi mäen puolivälissä. Ei kai siinä kuin hiipien kohti tasaisempia maita muiden karatessa horisonttiin. Jo lähdössä kävi selväksi, että pääasiassa kokeneita ultramaratoonareita tai muuten vain maratoonareita oli lähtöviivalla meidän muutaman ensikertalaisen lisäksi.

Puolen tunnin juoksun (tahi jonkinmoisen etenemisen) jälkeen kroppa alkoi vähitellen antaa periksi kun pitkää ylämäkeä seurasi pitkähkö alamäki ja sain maitohapot viimein potkittua kintusta ja juoksu alkoi taas tuntua juoksulta. Ensimmäinen huolto oli lisätty aikaisemmista tiedoista poiketen jo kympin jälkeen, kyllä sitä kuitenkin sai odotella. Alkupätkä oli nimittäin vaativaa ja märkää maastoa, vaikka kuvittelin viikon kuivan jakson auttaneen vetisyyteen - jopa osa alamäistä oli kunnon kurarännejä eikä kuivissa kengissä juoksemisesta tarvinnut ensimmäisen kolmen kilometrin jälkeen edes uneksia. Homma jatkui samanlaisena toiseen huoltoon asti, noin 17 km kohdille ja vähän sen jälkeenkin. Juoksu maistui ja syke asettui 77-79 %HRmax seuduille. Selvästi huomasin, että 80%+ ja maitohappoa alkoi hiipiä reisiin, etenkin vasempaan. Aika pitkästi oli vielä matkaa edessä ja nyt jo tuntui ensimmäiset väsymyksen oireet - noinkohan tuota vielä 1,5x suoritetun matkan taivaltaisi.. Vaikka säätiedoissa aurinkoa päiväksi povattiin, tiivis sumu piti pintansa ja keli tuntui jopa melkein kylmältä, kun kosteus tiivistyi iholle. Ja märkää oli maastokin, ei ollut metsäkone tehnyt kaunista jälkeä möyriessään polunpohjalla varsin korkeuskäyräisessä maastossa, nelivetoa tarvitsi itse kukin. Mieli pysyi kuitenkin virkeänä, vaikka yksikseni matkaa taitoin muiden jatkaessa matkaa kaukana edessä. Takana taisi tuossa vaiheessa olla kokonaista kaksi juoksijaa. Tosin yllättäen ohitseni juoksi parivaljakko, jonka olisi laskujeni mukaan pitänyt olla kaukana edessä, mutta olivat onnistuneet juoksemaan harhaan sinällään erinomaisesti merkityltä polulta.

20 km jälkeen maastopolku muuttui ensimmäistä kertaa hiekkatieksi ja kilometrit henkisesti pitkiksi. Pyöräilyyn verrattuna kilometrit taittuvat niiin hitaasti.. no, ei kai siinä, ensin kohti reitin puoliväliä ja sitten kohti 33 km huoltoa. Tällä välillä ohitin kaksi (siihen kaikille kestävyysurheilijoille tuttuun) seinään juossutta nuortamiestä ja selvästikin oma hidas, mutta tasainen vauhti alkoi tuottaa tulosta. Ainakin mulla meni paremmin kuin niillä. Seuraavassa huollossa näin edessäni taas joukon miehiä, jotka lähtivät kun minä tulin. Vähän mustikkasoppaa, pähkinöitä ja banaania kupuun ja jalat taas liikkeelle, ettei jähmettyisi. Tällä reissulla oli kuitenkin ihmeellistä, että seisahtaminen tankkaamaan todella tuntui levolta kun oli taas päässyt liikkeelle. Matkalla olisi vielä yksi huolto 42 km kohdilla ja siitähän ei ois kuin yks kymppi maaliin. Positiivari jätti miettimättä, että edessä oli vielä 19 km..

Matka jatkui ja niinpä alkoi taas yksi selkä vilkkua edessä. Toinen niistä kavereista, jotka aikaisemmin olivat juosseet muutaman sata metriä ohi risteyksestä. Hitaasti saavutin selän ja taitettiin yhdessä matkaa kohti seuraavaa huoltoa. Aurinkokin alkoi näkyä sumun seasta ja lämpötila nousi. Kyseessä oli kokenut ultrajuoksija, jolla oli takanaan matkoja aina 100 mailiin asti, mutta tänään vain ei ollut hyvä päivä. Oma henkinen vointi muuttui vain paremmaksi, kun selvästi omat voimat oli vieläkin ihan ok ja kaveri jäi mäissä ja metsässä. Seuraavaan huoltoon asti taivallettiin peräkanaa, huollossa vettä reppuun ja energiaa kehoon. Viimeinen 8 km oli alkamassa, kun huoltoa saatiin odotella 2 "ylimääräistä" kilometriä. Taas hetken seisomisen jälkeen jalat olivat kuin uudet ja auringon räköttäessä oli hyvä jatkaa kohti vaativiksi puhuttuja viimeisiä kilometrejä. Edessä oli taas polkua ja piiiiitkä ylämäki. Polulla flow löytyi ja kanssani huollosta lähtenyt kaveri jäi näkymättömiin. Viimein tuli ylämäki - se oli onneksi loivempi, kuin mitä kartalta käyriä katsoessani olin arvioinut, mutta koska olin sen päättänyt kävellä, niin kävelin mäen ylös kevyesti. Päästyäni ylös oikean jalan pikkuvarpaan rakko (ks. edellinen teksti) meni rikki ja meno pysähtyi kuin seinään. Rakon läsnäolo tuntunut jo varmaan parikymmentä kilometriä, mutta hetken näkyi tähtiä kun se puhkesi. 3 tuskaista kilometriä oli siis vielä linkutettava maaliin. Hampaita purren liikkeelle ja onneksi kipu heltyi sen verran, että liikehdintä alkoi taas muistuttaa juoksua, vaikka vauhti oli jo hidastunut aikaisemmasta. Loppumatka oli hiekkatietä ja loppukiri maaliin muiden hurratessa. 

Fiilis oli kyllä tyytyväinen, aika pysähtyi 6h 15 min kohdille eikä oikeastaan mitään odottamatonta matkan aikana tapahtunut eikä rakkoepisodia lukuuunottamatta tuntunut kertaakaan, että mitä v....a mää teen täällä. Vielä täytyy hitusen reenailla ennen seuraavaa haastetta, ainakin mäkeä saa käydä treenaamassa ja lonkankoukistajia vahvistaa. Ja tietysti totuttaa jalkoja, särkeehän niitä tuollaisia matkoja lönkytellessä. Mutta kaipa sitä nyt voi sitten alkaa tituleerata itseään ainakin melkein-ultramaratoonariksi. Nyt vain palautumaan ja nautiskelemaan syksyn väreistä (kunpa ois kunnon kamera ja osais kuvata - tänään ois tarvittu kyllä myös vähän sinnikkyyttä raahautua kuvauspaikalle, vaikka uskomattoman hienoja paikkoja paluumatkalle osuikin)

Edit: tulokset. Taakse jäi kaksi naista ja neljä miestä, lisäksi kolme miestä keskeytti.