Aamulla heräsimme vesilammikosta. Onneksi teltta pitää hyvin vettä, joten olimme kuitenkin itse kuivia. Keräsimme leirimme ja ajoime kylään aamukahville ja etsimään informatiota pyörähommista. Makaaessame kahvilassa huomasimme ensimmäisen positiivisen puolen Ranskan puolella sijaitsemisesta, hinnat olivat halvempia kuin Sveitsissä.
Aamiaisen jälkeen kävimme avaamassa olleessa pyöräkaupassa kysymässä leirintäalueesta ja he neuvoivat ajamaan Morzineen. Sinä sivussa löysin itselleni ajoshortsit alennusrekistä. Seuraava osoite oli Morzinen turisti-info, mistä saimme listan alueen leirintäpaikoista. Jo tässä vaiheessa saatu palvelu tuntui huomattavan ystävälliseltä ja ihmiset vastasivat englanniksi ollenkaan mutristelematta vaikka edelleenkin osan puutteellinen kielitaito kummastutti, onhan kyseessä alue, joka elää vahvasti turismista ja alueella näkyi ja kuului selkeästi brittien läsnäolo.
Pääsimme leirintäalueelle ilman sen suurempia mutkia matkassa ja tällä kertaa kyseessä oli ihan oikea leirintäalue, jossa myös sai ystävällistä palvelua. Monilla paikoilla näkyi pyöriä, joten muitakin olisi takuulla rinteessä. Saatuamme teltat ja tarpin ylös ja kostuneet makuupussit ja -alustat kuivumaan kirkastuneessa kelissä, vaihdoimme ajovaatteet päälle ja suuntasimme hissille. Olimme ajaneet ylämäkeä sen verran, että hissikyydillä alueeseen tutustuminen tuntui hyvältä idealta. Ajoimme päivän aikana vain Morzinen ja Les Getsin alamäkipyöräilyreittejä, joista löytui puuhaa yhdeksi iltapäiväksi. Sateiden ansiosta metsässä oli mutaista ja paikoin varsin liukastakin, mutta kivaa koko rahalla. Päivän päätteeksi olivat sekä pyörät että kuskit perusteellisen pesun tarpeessa. Palasimme tyyväisinä leiriin valmistautumaan seuraavaan päivään.
Morzinen ja Les Getsin reitit olivat vaihtelevaa koneella kaivettua mutkauraa ja metsäpolkuja ja jokainen ajamamme reitti tarjosi varsinkin minulle haasteita. Osa punaisista olivat vähän mturhan jänniä mutta se johtui sateen liukastamista juurakoista, muuten tällä alueella vaikutti reittien luokitus vastaavan paremmin odotuksiamme, siniset olivat ehkä hitusen vaikeita ollakseen aivan aloittelijoille suunnattuja, mutta punaisetkin olivat selvitettävissä. Jonkin verran polut olivat kuluneet kovista jarrutuksista nimismiehenkiharoille, reittien jyrkkyys pakottaa varmasti monet lukkojarrutuksiin, mikä kuluttaa polkuja. Enduron keula ei valitettavasti anna rauhaa moisissa röykyissä, vaan alkujäykkyys aiheutti varsin kovan rasirptuksen käsivarsille. Ilmaakaan keulasta ei oikein voinut vähentää, sillä joustomatkan lopussa se tuntuu painuvan aivan liian pehmeästi kasaan. Muuten ajaminen Enskalla oli hauskaa, vaikka eihän se edelleenkään vastaa dh-pyörää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti