sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Maastopyöräkauden avajaiset


Yhteislenkkikauden avaus minun osalta suoriutui Hökensåsin takuukuivilla kangaspoluilla, meiningeistä on tallentunut videokin. Kyllä hymy levisi ihmisen kasvoille, kun keli oli mitä mainioin, seurassa kiva ajella ja voima tuntui liikuttavan pyörää mukavasti. Uusintana näkyvässä mäessä oli enemmän haastetta kuin video antaa olettaa, ainakin se jäi muilta ylösajamatta. 



lauantai 28. huhtikuuta 2012

Liikunnan riemua

Tänään oli aika päästää maastolenkkaritkin lenkille ja lenkkeilijä nautiskelemaan keväisestä metsästä. Mielettömän kaunista! Kevään vaaleanvihreää alkaa olla näkyvillä maan tasalla, puihinkin väri hiipii pikkuhiljaa. Valko- ja sinivuokot värittävät vihreää mattoa niin pitkälle kuin metsässä näkee. Riemusta hihkuen meni siis lenkki maisemien puolesta. Muutenkin oli riemukas fiilis, kengät ovat selvästi kevenneet talven aikana, vaikka treeni onkin koostunut pääasiassa spinningistä. Vaaka näyttää edelleen sitä samaa 68 kg lukemaa, mutta kunnossa on tapahtunut tuntuva muutos. Sekä vasemmassa jalassa. Suunnattomaksi onnekseni huomasin, että vasemman jalan puutumisoireet pysyivät poissa vaikka suurin osa tämänpäiväisestä lenkistä menikin hyvällä intensiteetillä. Jalkapöytä tuntuu tympeältä edelleen, mutta minkäpä sille tekis.. Vähäisistä juoksukilometreistä johtuen taitaa toukokuun ultra jäädä juoksematta.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Back at the office

10 päivää myöhemmin takaisin toimistolla.. olipas hiihättelyviikko. Lunta, tuulta, välistä aurinkoa, pitkiä lähestymisiä ja telttaöitä. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu, vaikka saaliiksi jäikin paleltunut nenänpää, mutta monta kokemusta rikkaampana takaisin arjessa. Tarkempi reissurapsa kuvineen seuraa.