Valio-Jukola Vantaalla

Jukolan viesti on jo muodostunut mielekkääksi perinteeksi viikkoa ennen juhannusta, tänä kesänä minullekin jo 6. kerta Jukolan viestin tunnelmissa. Ensikerran metsään näissä merkeissä suuntasin Lapualla 2007. Tuolloin olin Venlojen viestin ankkuri kuten myös Tampereella 2008 ja Mikkelissä 2009. Kytäjällä (Hyvinkäällä) 2010 Sisar Sulavaiset aka Team Snowflakes osallistui Jukolan viestiin ensimmäisen kerran naisjoukkueella ja jatkoin ankkurin roolissa. Kytäjällä vierailin myös päivällä tuttujen joukkuueesa Venlojen 2. osuudella. Siitä kerrasta lähtien olenkin päässyt viesteissä maastoon kahteen otteeseen, Salpa-Jukolassa Vironlahdella kesäkuussa 2011 Venlojen 3. osuus ja Jukolan ankkuri. Tänäkin kesänä Snowflakesien tavoitteena oli joukkue kumpaankin viestiin ja ilmoittautumisen aikoihin listoilla oli jopa varanaisia, mutta kuten aikaisemminkin yhtä sun toista ehtii sattua ja tapahtua eikä sitten kaikesta huolimatta Jukolan viestiin enää viimeisellä viikolla ollut 7. sisarta juoksemaan. Niinpä lupauduin juoksemaan taas kaksi osuutta - tällä kertaa tosin molemmat samassa viestissä. Kaiken hyvän lisäksi näistä ensimmäinen osuus, viestin 2., oli pimeässä. Mikäs siinä, tällä kertaa vain rastiharjoittelu oli varsin vajavaista, kerran kiintorasteilla.. Siinä on kyllä yksi asia, mitä kaipaan Suomesta - iltarastit. Ei täällä Ruotsissa ole vastaavaa tapaa harrastaa kuntoilua, ainoa tapa on osallistua suunnistusseurojen harjoituksiin, mutta se ei mielestäni ole mielekästä suuren tasoeron vuoksi. No, siis ei siinä yöllä haaluilussa tarpeeksi, vaan aamulla oli vielä yhteislähdössä 6. osuuden kartta odottamassa. 

Leirintäalue lauantaita vasten yöllä

 Lensin Suomeen jo hyvissä ajoin perjantaina saapuakseni kisakeskukseen puolen yön maissa vasten lauantaita. Paikalla oli jo yllättävän paljon telttoja, pääasiassa joukkueita ulkomailta. Majoitteena viikonlopun ajan olisi uskollinen Nallo, kuten Jukolan henkeen kuuluu. Aamulla suunnitelmissa oli nukkua pitkään ja ladata akkuja intensiiviseen Jukolan yöhön, mutta avoimella kentällä telttaillessa ei aurinko antanut rauhaa vaan pian seitsemän jälkeen aamulla teltassa oli liian kuuma, jotta nukkumisesta olisi tullut yhtään mitään. 

Hetki ennen Venlojen starttia

Vähitellen kisakeskuksen elämä alkoi viritä ja joukkueita virtasi paikalle. Myös meidän naiset saapuivat vähitellen ja olipa mukava tavata taas tuttuja! Pitkän aamupäivän aikana tuli kyllä nukahdettua useammat lyhyet päiväunet, mutta päivä oli todella aurinkoinen ja lämmin, +28 astetta näytti kisakeskuksen lämpömittari Venlojen viestin startissa kello 14. Hikisen iltapäiväpuhteen likat siis saivat. Tuntui kummalliselta olla menemättä Venloihin vaan kannustaa vain muut tiimin neidot metsään.

Avauksen juoksijoita portilla 

Illalla sain vielä parin tunnin unet nukuttua ennen Jukolan starttia, joka pamahti 22.30. Jos olin ehtinyt jännittää omaa osuuttani koko edeltävän viikon, niin metsään sännännyt valomato sai viimeisetkin perhoset vatsassa lehahtamaan varsin rauhattomaan lentoon. Startin jälkeen olisi omaan lähtöön n. 2,5 h, jolloin Suvi toisi kartan vaihtopuomille. Suunnistuskamppeet niskaan, valo päähän, nastarit jalkaan ja portille. Taivas oli pilvistynyt illan aikana ja se tietysti vaikutti hämärtävästi. Mielelläni olisin ottanut valoisamman metsän, mutta eipä auttaneet pyynnöt tällä kertaa. Suvi tuli suunnitelmien mukaan ja antoi kartan yli puomin. Alkuun kaikilla osuuksilla oli yhteinen pitkä viitoitus n. 1,5 km ennen metsään pääsyä. 2. osuus oli kokonaisuudessaan 12,7 km. Oli kuitenkin yllättävää päästä niin kaupunkimaisesta ympäristöstä sellaiseen metsään noinkin nopeasti. Viitoituksen jälkeen alkoi ensimmäisen rastin metsästys. Maastossa oli paljon pienipiirteistä kalliosaaristoa soiden ympäröiminä. Vanhastaan jo tiedän, että tuollaisessa maastossa suunnistaminen vaatii keskittymistä ja tarkkaa kartalla pysymistä. Jostakin syystä tietoisuudesta huolimatta en keskittynyt tekemiseen vaan juoksin letkan perässä ja niinpä ensimmäinen pummi tuli suoritettua ensimmäiselle rastille. Prkl. Ensimmäisestä mokasta huolimatta keskittyminen ei juurikaan parantunut ja yksi jos toinen koukku tuli tehtyä, vaikka sinällään pimeä ei tuntunut niin vaikealta, jos vain olisi kiinnittänyt huomiota, mennyt omaa tahtia ja omaa suunnistusta. Surkeimmat suoritteet tulivat tietysti pitkälle rastivälille, onneksi maasto oli jokseenkin anteeksiantavaa ja selviä maamerkkejä oli aika tiuhaan ja haahuiluista huolimatta kartasta sai kiinni aika nopeasti ja toinen ihan viimeisimmille rasteille, missä hain rastia väärästä rinteestä. Väärän rinteen etsintöjen ansiosta vauhti rastivälillä oli 1 h/km, huh huh. Masennus oli melkoinen kun kelloa vilkaistessa tuntilukema alkoi kolmosella - miten kauan mulla oli oikein menny??? Masennusta jatkui vaihdon jälkeen teltoille asti, missä tajusin, että kello oli 3.37, joten ei se nyt NIIN huonosti menny vaikka huonosti menikin. Ainakin puolta tuntia parempaan suoritukseen oli mahdollisuudet muutamalla pienellä pummilla. Nyt osuusaika oli 2.46 ja takkiin tuli 98 sijaa - aikaisemmilla kerroilla olen aina onnistunut nostamaan joukkueen sijoitusta. Ei kun kuivat vaatteet päälle, pastaa yöpalaksi ja maate tällä kertaa viileään telttaan.

Aamulla kello soitti kahdeksalta, yhteislähtö ankkureille kello 9 ja meille muiden osuuksien juoksijoille varttia myöhemmin. Radat ja maasto oli tehnyt tepposia kärkijoukkueillekin yön aikana ja erot kärjessä olivat suuria. World of Orienteering on kerännyt muutaman GPS-jäljen muiden haahuiluista tänne. Kuivat vaatteet tuntuivat mukavilta, mutta nastarit eivät vielä aamulla näyttäneet mitenkään houkkuttelevilta. Eräs jos toinen suo oli tullut yöllä ylitettyä. Helpottavaa oli tietysti tietää, ettei menisi kauaa startin jälkeen että kengät kastuisivat kuitenkin taas, joten turpeiset ja mutaiset kengät jalkaan, varusteet mukaan ja jonottamaan portille yhteislähtöön. Ennätyspaljon joukkueita olisi yhteislähdössä, yli tuhat ankkuria (!) mikä on paljon, kun joukkueita oli kuitenkin "vain" reilu 1600. Suhinaa riitti vielä 2-6. osuuksienkin yhteislähdössä ja yöjuoksusta johtuen otin viitoituksen varsin rauhassa. Nyt olin myös päättänyt suunnistaa ihan itse ja olla toistamatta yön suhailuja. Muutama koukku tuli tehtyä, mutta ei mitään isoja. Jalatkin tuntuivat varsin hyvävoimaisilta ja suunnistaminen oli taas kivaa. Rasti toisensa jälkeen löytyi helpohkosti ja jopa kaksi pidempää rastiväliä meni mukavasti. Ihan viimeiset jyrkät mäet piti kävellä, reilu 20 km suunnistusrataa alkoi painaa tossuissa ja alkanut sade teki maastosta todella liukkaan. Ilman suurempia vaikeuksia rata loppuun ja maalileima. Olo oli tyytyväinen, suunnistus ja juoksu sujuivat hyvin. Mikäli mitään erikoisempaa ei satu matkalla, ensi vuonna juostaan sisarsarjalla Jämsässä.