Ianin ehdotuksesta päätimme kiertää päivän aikana koko Portes du Soleilin alueen (Tour des Portes du Soleil), sillä kaikkiin hisseihin pääsee samalla lipulla ja reitti on viitoitettu. Reitti on myös suunntiteltu siten, että vain 5 % on ylämäkeä, 15 % tasamaata ja loput alamäkeä. Päivä oli auennut aurinkoisena, joten tänään meitä hellittiin kuivemmilla poluilla ja upeilla näköaloilla, olisihan Euroopan korkeimpia huippuja aivan alueen ympärillä. Alussa meillä oli hieman hankaluuksia huomata reittimerkintöjä, mutta kun pääsimme juonesta kärrylle aukesi enduropyöräilijälle taivas. Vaihtelevaa nopeaa ja teknistä polkua alamäkeen, välillä pätkiä joissa piti polkea ja suurimmat nousut hissillä. Ainoastaan muutamat pidemmät pätkät olivat tietä, muuten ajaminen tapahtui poluilla.
Aloitimme reitin Morzinesta nousemalla Super-Morzine hissillä ja jatkoimme siitä vielä harjanteelle toisella tuolihissillä. Ensimmäiseksi suunta Les Lindarets-keskukseen. Jp tämä ensommäonen pätkä näytto mitä tulevan pitää, alamäkivoittoista single trackia n. 7 km ja liki 300 m laskua. Seuraava hissi (TS Chaux Fleurie) nosti meidät 1925 metriin, mistä alkoi pitkä pätkä 13 km ja 725 metriä laskua. Täöä pätkä oli yksi parhaista, vailka välissä korkeuta piti ottaa myös polkien. Hymy olo korvissa seuraavan hissin (Super Chatel) ala-asemalla. Seuraavalla etapilla harhailimme hieman alkupätkän nousussa, jonka ajoimme maantietä ylös kun reitti taisi kulkea metsässä. Ainoa paikka, jossa meillä oikeastaan saattoi mennä vikaan oli ravintola puoli kilometriä Sveitsin puolelle tulon jälkeen. Yhytimme reitin satulassa, mistä alkoi mukava polkulasku, mutta hukkasimme taas reitin teiden risteyksessä. Oikea valinta olisi tainnut olla ravintola Corbeaulle vievä hiekkatie kun me laskimme asfalttia koko matkan alas Morginsiin. Sieltä taas hissillä ylös ja kohti Champoussinia. Tällä suunnalla tuntui olevan enemmän tievoittoista ajelua meidän reitillä, vaikkakin jokaiselta hissiltä oli myös dh-reittejä tarjolla. Aguille des Champeys tarjosi reitin kylmintä kyytiä auringonpaisteesta huolimatta, navakka tuuli oli pureva ja samasta syystä hissiä ajettiin hiljaisemmalla nopeudella kurjuuden maksimoimiseksi. No, olisi se ollut hikinen urakka polkea saman verran korkeutta. Seuraava etappi alkoi maireilla poluilla, taustalla näkyivät jylhemmät vuoret, Dents du Midi ja Dents Blanches. Portes du Soleilin alue on lähes epätodellisen vihreää metsineen ja alppiniittyineen, niityt yltävät aina useille n. 2000 metrin huipuille asti. Etappi Champereyhin oli taas pidempi ja laskuakin kertyi tuhatkunta metriä. Harmiksi niistä suurin osa tuli teillä eikä poluilla, vaikka alkuun polkupyöräilyn makuun päästiinkin. Champereyssä oli iso gondolihissi, joka kulki vain kahdesti tunnissa ja jouduimme odottamaan lähtöä noin 20 minuuttia. Nälkä alkoi jo vaivata tässä vaiheessa, mutta päätimme jatkaa Ranskan puolelle halvemman ruoan toivossa. Välissä oli enää kaksi laskua ja yksi hissinousu Les Crosetsista. Gondoli keräsi joukon pyöräilijöitä samaan nippuun, joten alkumatkasta oli hieman ruuhkaa, mutta pian pääsimme omaan rauhaan pyöriemme soveltuvuuden ansiosta. Siinä jäivät taakse alamäkipyöräilijät ylämäissä ja tasamailla kun taas xc-tyyppien alamäet sujuivat hitaammin. AM pyörä 160 mm joustomatkalla, loivahkoilla kulmilla ja kohtuullisella pyöräilygeometrialla tarjosi vauhdikkaita kilometrejä. Nämä kaksi pätkää alas olivat taas oikein mukavia ja saavuttuamme toistamiseen tälle päivälle Les Lindaretsiin pysähdyimme pizzalle. Tilatessa 8 € pizzasta tomaatilla ja juustolla, + 1€ lisätäytteistä tuntui kovalta hinnalta, mutta chorizopizzani oli ehdottomasti rahan arvoinen eikä Jaakkokaan pekonipizzaansa moittinut. Evästä kaivattiin, sillä edessä oli vielä yksi pidempi etappi takaisin Morzineen ja sieltä lenkki Les Getsin kautta takaisin, jotta koko reitti tuli suoritetuksi.
Reitin pituus oli ohjeissa 80 km, jossa ei ilmeisesti ole mukana hissinousut, sillä gps näytti päivän jälkeen 99 km. Reissu oli tosiaan koko päivän pituinen, ensimmäisessä hississä olimme noin kello 9.20 ja viimeisen nousun aloitimme 17.05 ja sen jälkeen meillä oli vielä hyvän matkaa alas retken alkupisteeseen.
Kokonaisuutena päivä oli taatusti yksi parhaista maastopyöräpäivistäni ikinä ja suosittelen reittiä muillekin. Vaikka pääasiassa ajetaan alamäkeen ja nousut hoituvat avustetusti ei kyseessä ole kuitenkaan mikään kevyt reissu ja illalla tuntui väsymys koko kropassa. Ei vähiten vasemmassa käsivarressa, joka alkoi saada tarpeekseen röykytyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti