Tänä vuonna suvinen seurue suunnistajia kokoontui Jämsänkoskelle ja jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan meidänkin auton nokka kääntyi niille suunnin, vaikka edeltäneiden viikkojen jalkavaivat pitivätkin jännityksessä aina loppuun saakka miten osallistumisen tulisi käymään. Jukolan osuuden peruin jo aiemmin viikolla, mutta Venlojen viestistä en suostunut luopumaan - kyllähän sen reilun 8 km radan vaikka kävelee, jos ei juoksemaan pysty. Vielä perjantaina osuutenani olisi ollut totuttuun tapaan ankkuri, mutta joukkuetta kohtasi muitakin loukkaantumisia ja viime hetkellä minut vaihdettiin avaamaan Venlat. Tuntui mukavalta, startissa en näissä kisoissa olekaan aikaisemmin ollut.
Liikenne alkoi jonoutua jo hyvissä ajoin ennen Jämsää ja Jämsän etelänpuolen liikenneympyrässä autojono Jämsänkoskea kohti olikin jo katkeamaton. Olimme lähteneet jotakuinkin ajoissa, mutta vielä epäonneksi satuimme pysäköintialueelle, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä kilpailukeskuksesta ja vielä etäämpänä telttapaikalta meinasi stressi iskeä. Kylmiltään reipas kävely rinkka selässä alkoi tuntua vasemmassa jalassa ja sääressä ja vielä ei oltu päästy edes kisakeskukseen. Siirtymän lisäksi oli kuitenkin tarkoitus syödä, teipata kinttu, vaihtaa vaatteet ja ehtiä lähtöön ajoissa. No, homma meni sitten kuitenkin putkeen ja olin juuri sopivasti paikalla. Jalkaan vedin varan vuoksi kineesioteipin vähentämään säärilihaksen käyttötarvetta ja jäykän urheiluteipin estämään nyrjähdykset mikäli ongelmia matkan aikana ilmaantuisi. Suunnistussukkien sijaan vedin kompressiosukilla (joihin ryökäleisiin oli tullut silmäpako -> aika hankkia uudet).
962 oli Venlajoukkueemme starttinumero, ihan ei oltu siis eturivissä lähdössä, mutta taaksekin jäi yli kaksi sataa joukkuetta - huimaa. Tein muille Snowflakesien tiimiläisille selväksi, että en ole kunnossa ja että mitään huimia suorituksia ei kannata odottaa - veikkasin aikani venyvän jonnekin 1,5-2 h välille. Tarkoituksena oli kuitenkin korvata puuttuvaa vauhtia tarkalla suunnistamisella. Ihan jalan ehdoilla mentäisiin. Tällä kertaa K-piste oli todella lähellä (verrattuna esimerkiksi Vantaan reilun kilometrin matkaan) ja suunnistamaan päästiin pian.
Monet tuntuivat säntäävän starttiviivalta kartta edelleen taitettuna K-pisteelle ennen kartan avaamista ja sitten siinä metsän reunalla oli monta karttaa ihmettelevää selkää kun omaa rauhallista tahtia sinne suunta kompassissa valmiina ennätin. Vasenkin jalka tuntui ihan hyvältä, paremmalta kuin pelkäsin ja ykkösrasti napsahti todella hyvin. En varmaan koskaan aikaisemmin ole Venloissa/Jukolassa yhtä hyvin osunut ykköselle. Siitä innostuneena nokka kohti kakkosta, mutta jalka, etenkin takareisi, tuntui tahmealta ja niinpä vauhtia oli pudotettava enkä lähtenyt enää ryysimään letkoissa vaan lönkyttelin suosiolla jonon jatkeena. Alkuun varsinkin maasto oli helppokulkuista ja selkeää kangasmaastoa, mikä varmasti auttoi kulkua, sillä jalka ei kipuillut ollenkaan, mitä nyt vähän puutui. Matkan varrelle osui yksi oikea mäki, joka könyttiin ensin ylös (joidenkin lähteiden mukaan 50 korkeuserometriä varsin jyrkkää törmää), laskettiin alas takapuolelle, könyttiin viistorinteeseen taas ylös ja lasketeltiin alas. Muuten maasto oli varsin tasaista ja armahti puolenkuntoista kroppaani. Rastit löytyivät helposti, eikä isoja koukkuja tullut. Varmasti osaksi auttoi se, että vauhti oli hitaampaa ja että aloitusosuuden letkat olivat kyllä melkoisia. Rasteja oli kaikenkaikkiaan 20 kappaletta ja hölkkää riitti itselläni ihan loppukiriin asti, mistä olin todella tyytyväinen. Aika jäi kuin jäikin alle asettamani arvion, 1:28:24 meni ja sijalla 831 toin kartan vaihtopuomille.
Jalka ei oirehtinut jälkikäteen lainkaan ja olikin hankala pitää itsensä poissa Jukolan viestistä, useammassakin joukkueessa olisi ollut vajausta ja tarve juoksijalle. Sain kuitenkin hillittyä itseni ja keskityttyä kisaturisteilemaan koko pitkän iltapäivän, yön ja seuraavan aamunkin. Ehkä sitten taas ensi vuonna saa olla kunnossa ja mennä resuta ihan omaan valitsemaansa tahtiin. Huvittavaa metsässä oli se, ettei minulle tullut oikein edes hiki koko lenkillä, jossakin letkassa mennessä sekä edestä että takaa kuului äänekäs puuskutus, mutta itselle vauhti oli kunnon puolesta todella kevyt. Nyt vain kuntoutusta kintulle, hieronttaviksi myös muut lihakset kuin pohkeet ja kroppa taas kuntoon Geopark Challengeen, johon ei ole enää kuin 20 päivää!
Liikenne alkoi jonoutua jo hyvissä ajoin ennen Jämsää ja Jämsän etelänpuolen liikenneympyrässä autojono Jämsänkoskea kohti olikin jo katkeamaton. Olimme lähteneet jotakuinkin ajoissa, mutta vielä epäonneksi satuimme pysäköintialueelle, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä kilpailukeskuksesta ja vielä etäämpänä telttapaikalta meinasi stressi iskeä. Kylmiltään reipas kävely rinkka selässä alkoi tuntua vasemmassa jalassa ja sääressä ja vielä ei oltu päästy edes kisakeskukseen. Siirtymän lisäksi oli kuitenkin tarkoitus syödä, teipata kinttu, vaihtaa vaatteet ja ehtiä lähtöön ajoissa. No, homma meni sitten kuitenkin putkeen ja olin juuri sopivasti paikalla. Jalkaan vedin varan vuoksi kineesioteipin vähentämään säärilihaksen käyttötarvetta ja jäykän urheiluteipin estämään nyrjähdykset mikäli ongelmia matkan aikana ilmaantuisi. Suunnistussukkien sijaan vedin kompressiosukilla (joihin ryökäleisiin oli tullut silmäpako -> aika hankkia uudet).
 |
| Parkkipaikalle matelemassa. Muitakin oli liikkeellä. |
962 oli Venlajoukkueemme starttinumero, ihan ei oltu siis eturivissä lähdössä, mutta taaksekin jäi yli kaksi sataa joukkuetta - huimaa. Tein muille Snowflakesien tiimiläisille selväksi, että en ole kunnossa ja että mitään huimia suorituksia ei kannata odottaa - veikkasin aikani venyvän jonnekin 1,5-2 h välille. Tarkoituksena oli kuitenkin korvata puuttuvaa vauhtia tarkalla suunnistamisella. Ihan jalan ehdoilla mentäisiin. Tällä kertaa K-piste oli todella lähellä (verrattuna esimerkiksi Vantaan reilun kilometrin matkaan) ja suunnistamaan päästiin pian.
Monet tuntuivat säntäävän starttiviivalta kartta edelleen taitettuna K-pisteelle ennen kartan avaamista ja sitten siinä metsän reunalla oli monta karttaa ihmettelevää selkää kun omaa rauhallista tahtia sinne suunta kompassissa valmiina ennätin. Vasenkin jalka tuntui ihan hyvältä, paremmalta kuin pelkäsin ja ykkösrasti napsahti todella hyvin. En varmaan koskaan aikaisemmin ole Venloissa/Jukolassa yhtä hyvin osunut ykköselle. Siitä innostuneena nokka kohti kakkosta, mutta jalka, etenkin takareisi, tuntui tahmealta ja niinpä vauhtia oli pudotettava enkä lähtenyt enää ryysimään letkoissa vaan lönkyttelin suosiolla jonon jatkeena. Alkuun varsinkin maasto oli helppokulkuista ja selkeää kangasmaastoa, mikä varmasti auttoi kulkua, sillä jalka ei kipuillut ollenkaan, mitä nyt vähän puutui. Matkan varrelle osui yksi oikea mäki, joka könyttiin ensin ylös (joidenkin lähteiden mukaan 50 korkeuserometriä varsin jyrkkää törmää), laskettiin alas takapuolelle, könyttiin viistorinteeseen taas ylös ja lasketeltiin alas. Muuten maasto oli varsin tasaista ja armahti puolenkuntoista kroppaani. Rastit löytyivät helposti, eikä isoja koukkuja tullut. Varmasti osaksi auttoi se, että vauhti oli hitaampaa ja että aloitusosuuden letkat olivat kyllä melkoisia. Rasteja oli kaikenkaikkiaan 20 kappaletta ja hölkkää riitti itselläni ihan loppukiriin asti, mistä olin todella tyytyväinen. Aika jäi kuin jäikin alle asettamani arvion, 1:28:24 meni ja sijalla 831 toin kartan vaihtopuomille.
Jalka ei oirehtinut jälkikäteen lainkaan ja olikin hankala pitää itsensä poissa Jukolan viestistä, useammassakin joukkueessa olisi ollut vajausta ja tarve juoksijalle. Sain kuitenkin hillittyä itseni ja keskityttyä kisaturisteilemaan koko pitkän iltapäivän, yön ja seuraavan aamunkin. Ehkä sitten taas ensi vuonna saa olla kunnossa ja mennä resuta ihan omaan valitsemaansa tahtiin. Huvittavaa metsässä oli se, ettei minulle tullut oikein edes hiki koko lenkillä, jossakin letkassa mennessä sekä edestä että takaa kuului äänekäs puuskutus, mutta itselle vauhti oli kunnon puolesta todella kevyt. Nyt vain kuntoutusta kintulle, hieronttaviksi myös muut lihakset kuin pohkeet ja kroppa taas kuntoon Geopark Challengeen, johon ei ole enää kuin 20 päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti