Jokohan se talvi tulis..

Tänä vuonna lumet on tulleet ja menneet jo moneen kertaan.. jäisivät nyt, loskakeliä  kurjempaa ei olekaan. Juuri nyt on taas todella lumista ja talvista, toivottavasti tämä lumi nyt pysyisi pitkälle kevääseen.

Eilen ajoin lenkin Rajavillit-seikkalutiimin kanssa Nastolan Lapakistossa, lunta oli paikoin jo haitaksi asti, kun vastasatanutta lunta ei oltu vielä tallattu. Kovatehoinen lenkki pitkästä aikaa, etanavauhtia kolmen tunnin tunkkaus ja treenipäiväkirjan rasituskäppyrä punaiselle pariksi päivää. Jalka kesti yllättävän hyvin, että kyllä aika on parantanut tai siis ennemmin uskon, että tämä ihmisen uskomattoman kekseliäs keho on keksinyt keinon kompensoida. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että magneettikuvissa näkyi jotain kun postilaatikkoon tupsahti kutsu kirurgin juttusille tammikuun 22. päivä. Treenimotivaatio kasvaa entisestään, mieli tekee maksimoida lähtötila, jos todellakin operaatioon päädytään, että pakkolevon jälkeen palautuisi mahdollisimman nopeasti entistä ehompaan kuntoon. Ja vaikka voisi alkaa taas asettaa itselleen kisallisia tavoitteita.

Talvea odotellessa

Elämä rullaa omalla painollaan, arki on taas päässyt valloilleen vähäksi aikaa monen viikonlopun reissuputken jälkeen. Ihan mukavaa välillä näinkin. Treenihommat on keskittyneet salilla maksimivoiman hankkimiseen etenkin yläkroppaan ja kehonpainoliikkeiden taitojen opetteluun. Tavoitteena olisi oppia seisomaan käsillään ja kyykkäämään yhdellä jalalla. Salitreenien lisäksi on tullut ajeltua maastureilla, lumisissa ja vähemmän lumisissa olosuhteissa. Tulispa talvi, että pääsisi lumipoluille ja hiihteleen, kun juoksuhommat on nyt olleet täysin telakalla. Jatkotutkimukset etenee, tänään oli verikoe ja maanantaina pääsen alaraajavaltimomagneettikuvaan. Saa sitten nähdä miten matka siitä etenee.

A photo posted by Kaisu Soivio (@kaisusoivio) on Nov 11, 2014 at 10:55am PST

Yö-rogaining Tampereella 7.11.2014 by Team Snowflakes

Osaltani kauden viimeinen kisa käytiin Tampereella öisissä ja jopa talvisissa merkeissä, kun ensilumi satoi juuri ennen 8 tunnin fillarirogainingia. Kaajan Jarille on kyllä nostettava hattua, hienon tapahtuman oli saanut aikaiseksi ja osallistujia oli todella paljon sekä pyörä- että tossusarjoissa.

Speksinä perjantain ja lauantain väliselle yölle oli siis 8 tuntia rogainingtyyppistä suunnistamista Tampereen keskustassa ja läheisyydessä, reitinvalinnan niikseen tullessa pääsi myös melko kauas "erämaahan", mutta meidän tiimi päätti reittisuunnittelua tehdessä pysytellä todennäköisimmin auratuilla ja kuljetuilla alustoilla, sillä paikoin 15 cm lumikerros tekisi etenemisestä hidasta. Ja matkanteko oli siitäkin huolimatta hidasta ja jouduimme säätämään jonkin verran reittiämme matkan varrella - siitä huolimatta myöhästyimme Arjan kanssa 43 sekuntia aikarajasta. Aikaa reittisuunnittelulle oli 2 tuntia, mikä osoittautui kyllä lyhyeksi ajaksi valita rastit, tehdä reitinvalinnat ja piirtää ne kartalle. Meillä tuli rehellisesti kiire starttiviivalle, kun emme edes olleet kisakeskuksessa karttojamme piirtämässä. Paria minuuttia ennen parkkeerasimme lähtöviivan taakse. Kuvassa on reittisuunnitelmamme sinisellä kynällä ja toteutunut reitti punaisella. Aika paljon jouduimme sitten soveltamaan.

A photo posted by Kaisu Soivio (@kaisusoivio) on Nov 11, 2014 at 3:09am PST

Ensimmäisellä rastivälillä päätimme lähteä olettamuksemme mukaan omalle suunnalle emmekä sännänneet kummalekaan lähimmistä isojen pisteiden rasteista. Jälkikäteen vähän kaduttaa, sillä juuri ensimmäiset rastivälit etenivät lumen vuoksi todella hitaasti, myöhemmin myös polku- ja hiekkatieajo sujui muiden jäljillä huomattavasti vähemmällä vaivalla. Lumessa möyriminen aiheutti myös teknisiä haasteita parini Arjan fillarissa, sillä voimansiirto ja polkimet täyttyivät lumesta ja jäätyivät.. Suunnistus sujui pummeitta ja meininki muutenkin oli oikein mukava, joten mikäpä siinä oli perjantaiyötä viettää fillarin selässä. Oma veto oli oikeinkin hyvä ja vaikka unohdin kengänlämmittimet, ei vasurinkaan varpaat olleet moksiskaan - kiitos teknisten hidasteiden aiheuttaman rauhallisen menon ja oivallisten talvipyöräilykenkien. Oma Spessun Fate toimi kyllä kuin unelma, Crankbrothersin polkimien pysyessä käyttökelpoisina avoimen rakenteensa ansiosta.

Niin me sitten suihkittiin pitkin poikin Kangasalaa ja Tamperetta, tullen viimeisenä parille isopisteiselle rastille. Mannerheiminkalliota ei lähdetty edellä mainittujen teknisten murheiden vuoksi ajamaan ylös, mikä sitten ehkä kostautui kahtena sakkopisteenä myöhästymisen muodossa. No, jälkikäteen on helppo viisastella. Kivaa oli koko rahalla ja kivaa voi pällistellä videolta.

Missä mennään?

Ainakin taas on menty ja tehty ja blogi on jäänyt oman onnensa nojaan, kun twitterin ja fb:n kautta on tullut some-elämää elettyä.

Pari päivitystä: viimein pääsin jalkaongelmieni kanssa verisuonikirurgin juttusille (kiitos työterveyshuollon) ja vasemmassa jalassa todettiin valtimoverenkierron merkittävä alenema. Ei kai se nyt ole ihme, jos meinaa piiputtaa jalka ja sinertyä varpaat, jos levossa verenkierto on 55 % paremmasta? Jatkotutkimukseen magneettikuvaan, jossa selvitellään syytä moiseen. Eli kaikki muut jumit ja kivut ovat ilmeisesti vain oireita ja niiden hoitaminen vain helpottanut oloa, mutta ei ratkaise ongelmaa.

Kaikesta huolimatta on tullut kisailtua parit pitkät kisat, etenkin Lost in Kajaani oli elämys. Nyt meneillään on syksyn fiilistelyfillaroinnit ja voimatreenit, kun aerobista ei vaan pysty eikä kannata tehdä.

Töihommissa toukokuusta lähtien Aallolla ja SUTAVAlla 60/40, kivaa kun saa taas tutkia! Jatko-opiskelijan statuskin pitäisi viimein taas varmistua. Jos sen hatuntötterön nyt viimein tällä startilla saisi valmiiksi!

Allergia + flunssa = ahdistus

Huhti-toukokuun vaihde meni todella vauhdikkaasti ensin pääsiäisen reissun, sitä seuranneen Viron seikkailureissun ja vielä kaiken kruunanneen vappumelonnan parissa. Liekö ollut liikaa vauhtia koneessa, paljon pölyä ilmassa maustettuna vappuaattoyön viileydellä, kun pitkästä aikaa sain kunnon köhän toukokuun alkajaisiksi. Oikein kuumeen kanssa. Onneksi kuume tuntuu myös pistäneen bacillit kuriin ja sairastelu jää lyhyeksi mutta intensiiviseksi. Tänään ei ollut enää kuumetta ja hengityselimistökin alkaa palautua jäljelle jäänyttä yskää lukuunottamatta. Eiköhän huomenna taas pääse rasteille fiilistelemään jos vain työreissulta takaisin ehdin. Tarton reissu (kisarapsa erikseen) sai aikaan taas asteen verran positiivisempia fiiliksiä jalan suhteen, joten treenimotivaatio alkaa olla kohdillaan - nyt pitäisi vain päästä toteuttamaan. Jalassa huomasi sen, ettei juoksua ole tullut tehtyä pitkissä pätkissä, vaan lihaksistoon hiipi väsyn tunne huolimatta siitä, että jalkapätkät olivat kisassa lyhyitä (onneksi!). Ylihuomenna olisi lääkäriaikakin julkiselle viimein, vaikka toiveet ongelman ratkeamisesta eivät ole kovin korkealla.. saisi nyt edes lähetteen fysioterapiaan. 

Aurinkoista pääsiäistä

Kevät on ehtinyt pitkälle tänä pääsiäisenä, olkoonkin, että vappuun on enää kaksi viikkoa. Oulussakin jo liki kaikki lumi on sulanut ja joessa virtaa vesi vapaana. Tulin käymään pitkinä pyhinä Oulussa, kun J lähti melontaparinsa Heikin kanssa valloittamaan Võhandun täyttä matkaa C2 luokassa. Itse olen ollut huoltajana matkassa kahdella edellisellä reissulla, eikä se homma jotenkin tällä kertaa huvittanut - kuin en myöskään saanut itseäni innostettua osallistumaan kyseiseen tapahtumaan. Kummaa, että jalkamurheet sabotoivat muutkin hommat, oishan tuota aika hyvin pystynyt melontaa treenaamaan. Tosin kauden ensimmäiseen seikkailukisaan ei ole enää kuin viikko, kun Snoukkareiden kanssa osallistutaan monen joukkueen voimin X-Dreamiin Tartossa! 

Pääsiäisenä tarkoituksena oli tuoda sukset pohjoiseen kesäteloille ja käydä hiihtämässäkin Iso-Syötteellä. Ajelin etelästä torstaina illalla, oli kyllä menoliikennettä vaikka aika myöhään olinkin liikkeellä. Viikonlopun teemana oli treenihommat ja lomailu, perjantaina ensin päivällä salilla kyykkyjä ja leuanvetoja höystettynä vähän jalkaprässillä. Jatkoimme vanhempien kanssa iltapäivällä Syötteelle missä innostuin kaivamaan tellut suksipussista ja hiihtelemään kakstahtista alamäkeen. Olipa vain tosi viksu idea, kun ensin oli ottanut enimmät tehot salilla ja sitten hiihtelee keväistä loskaa pari tuntia. Huh, että tuntu kintuissa. Illan päätteeksi oli huima havaita taas konkreettisia merkkejä kesän lähestymisestä, vielä kahdeksan aikaan illalla aurinko paistoi todella korkealla!

Lauantaina päätettiin palata kaupunkiin kunhan ensin käytiin Ahmatuvan lenkki suksilla. Alkuun luisto oli mitä mainioin, mutta erityisesti suopätkillä vesi virtasi jo valtoimenaan. Paluumatkalla auringonpaiste oli jo sulattanut ladun pinnan melko pehmeäksi ja lumen kosteus alkoi hidastaa suksen liukua. Mutta mikäpä siinä silti auringosta nautiskellessa. 

Sunnuntaina päätin käydä salilla, vaikka keli olisi houkutellut ennemmin lenkille. Fillaria kun ei ollut matkassa, enkä juoksulenkille kintun tähden halunnut, niin tyydyin lainaamaan äitin hybridiä kuskaamaan minut salille, missä tein rinnallevetoja ja takareisille GHR-penkissä treeniä. Se on kyllä harmi, ettei omalta salilta tuota penkkiä löydy. Meikäläisen takapuoli tarttis, onneksi löysin hyviä "köyhän miehen (naisen)" ratkaisuvaihtoehtoja toteutettavaksi kotikentällä. 

Huomenna on edessä kotimatka ja lepopäivä, viimeistelytreenit tiistaina rasteilla ja keskiviikkona CrossFitissa, sitten pitäis olla tikissä  lauantaina!

Iltarastikausi käyntiin

Kesälajit painaa päälle, eilen illalla avasin oman iltarastikauteni. Varsin vastahankainen olo oli lähteä tuon typerän kintun vuoksi, mutta kaivelin suunnistushousut, -sukat, kompassin ja nastarit naftaliinista ja lähdin J:n kanssa Tapanilaan. Emit-kilpailukortti simahti syksyllä X-kaadossa eikä sitä mistään edes lähtöhötäkässä löytynyt, niin ajanotto jäi tällä kertaa oman kellon varaan. Ensifiilis oli, että käyn kävelemässä C-radan läpi ja sillä hyvä. Mentiin kävelyhölkkää majalle, eikä jalka tuntunut aivan toivottomalta ylämäessä. Toki soleus edelleen pumppaa ylämäessä, mutta takareisi ja pakara tuntuivat olevan ihan ok. Paikanpäällä totesin, etten halua maksaa lyhyestä ja vähärastisesta C-radasta, samalla vaivalla kävelee B-radankin läpi. Näin keväällä radat ovat suunnistuksellisesti helppoja tuo Tapanilan seutu on täynnä polkuja ja uria, joten edessä oli pääasiassa helppoa etenemistä. Lähdin rauhassa radalle ja jalka tuntui lämpimänä ihan kivalta verrattuna edellisen puolen vuoden aikana koettuihin hammasten kiristyksiin. Hölkkäilin ja kävelin fiiliksen mukaan, opettelin taas kartan kanssa kulkemista. Rastit löytyivät helposti, muutaman reitinvalinnan tein ihan vain siksi, että niistä tuli suunnistuksellisesti haastavampia verrattuna siihen, että olisi ottanut itsestäänselvän luukutusreitin. Tulosten mukaan sijoitus 42./80! Ihan jees siis. Kyllä tästä supasta vielä noustaan..