Kesälajit painaa päälle, eilen illalla avasin oman iltarastikauteni. Varsin vastahankainen olo oli lähteä tuon typerän kintun vuoksi, mutta kaivelin suunnistushousut, -sukat, kompassin ja nastarit naftaliinista ja lähdin J:n kanssa Tapanilaan. Emit-kilpailukortti simahti syksyllä X-kaadossa eikä sitä mistään edes lähtöhötäkässä löytynyt, niin ajanotto jäi tällä kertaa oman kellon varaan. Ensifiilis oli, että käyn kävelemässä C-radan läpi ja sillä hyvä. Mentiin kävelyhölkkää majalle, eikä jalka tuntunut aivan toivottomalta ylämäessä. Toki soleus edelleen pumppaa ylämäessä, mutta takareisi ja pakara tuntuivat olevan ihan ok. Paikanpäällä totesin, etten halua maksaa lyhyestä ja vähärastisesta C-radasta, samalla vaivalla kävelee B-radankin läpi. Näin keväällä radat ovat suunnistuksellisesti helppoja tuo Tapanilan seutu on täynnä polkuja ja uria, joten edessä oli pääasiassa helppoa etenemistä. Lähdin rauhassa radalle ja jalka tuntui lämpimänä ihan kivalta verrattuna edellisen puolen vuoden aikana koettuihin hammasten kiristyksiin. Hölkkäilin ja kävelin fiiliksen mukaan, opettelin taas kartan kanssa kulkemista. Rastit löytyivät helposti, muutaman reitinvalinnan tein ihan vain siksi, että niistä tuli suunnistuksellisesti haastavampia verrattuna siihen, että olisi ottanut itsestäänselvän luukutusreitin. Tulosten mukaan sijoitus 42./80! Ihan jees siis. Kyllä tästä supasta vielä noustaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti