Aitoja arabialaisia korvapuusteja

Aitoja arabialaisia korvapuusteja Kaisun leipomosta

Toinen viikko Arabiemiraateissa pyörähti käyntiin ja oli viimein aika lunastaa ukolle suomani lupaus korvapuusteista, kun se niitä tilasi jo jonkin aikaa ennen minun tänne tuloa. Ja eipä se mitään, mukavaa puuhaahan tuo leipominen on. Kuten kaikki ruoanvalmistus alkaa kauppareissusta, harvemmin sitä varsinkaan yksikseen asuvan miehen kaapeista löytyy jauhot ja hiivat, kardemummat ja kanelit. Ja vaikka varsinkin suuremmat ruokakaupat ovat valikoimiltaan melkolailla verrattavissa pohjoismaalaisiin sukulaisiinsa, on silti pieniä eroavaisuuksiakin. Kuten esimerkiksi maustehylly. Valmiiksi pakattujen mausteiden ja maustesekoitusten määrä on varsin suuri ja lisää tuotteita löytyy hedelmä- ja vihannesosastolta, missä kaiken maailman mausteita ja sen sellaisia myydään kilohintaan avoimista säkeistä. Kuivahiiva ja vehnäjauhot löytyivät helposti (ruisleipää täällä ei ehkä kannata yrittää rueta leipomaan), kanelia ei ollut valmiiksi pakattuna, mutta löytyi "tuoretorilta". Kardemumma aiheuttikin sitten vähän enemmän päänvaivaa ja useamman kauppareissun!

Useammastakin kaupasta ehdin etsiskellä rouhittua kardemummaa sekä maustehyllyltä että leivontatarvikkeiden seasta ilman tulosta. Maustehyllystä ja tuoretorilta löytyi kuitenkin kokonaisia siemenkotia, joten niin se oli vain uskottava, että niistä vihreistä toista senttiä pitkistä pötkylöistä löytyisi pullataikinaan erottamattomasti kuuluva tuoksu ja maku. Vielä kaksi kauppareissua aiheutti morttelin puute eikä sitäkään ensimmäisestä kaupasta kunnollista löytynyt - mutta nyt on aseistus keittiössä kohdallaan, kun on iso kivinen mortteli ja marmorikaulin, pysyypähän jöö talossa. 

Kardemumman siemenkotia, pari avattuna

Niin sitten vain hiivat lämpimään maitoon, sokeria, suolaa, kardemummaa ja muna, vehnäjauhot ja rasva. Olenpas päässyt pohjolassa tottumaan hyvälle kun iskältä ja äiskältä saatu yleiskone on viimeaikoina taikinat puolestani vaivannut. Kivitaso osoittautui oivalliseksi kaulinta-alustaksi, ei ollut pelkoa kiinnitarttumisesta. Pitää pistää mieleen sitten seuraavaa keittiötä tehdessä. Väliin voit, sokerit sekä kanelit ja taikina rullalle. Tulipas niistä kauniita, vaikka itse kehunkin! Ryökäleet tosin nousivat kunnolla vasta uunissa, joten paistettaessa suurin osa repesi keskeltä päällilmmäisestä kerroksesta, mutta maukkaita olivat silti ja hyvää tahtia pelliltä katosivat.

Puolivalmiita, sieviä kuin siat pienenä!

Taco taco eli tortilloja lounaslaatikkoon

Ruokaan liittyvä kulttuurishokki on kyllä ollut että alkuperäisväestö kutsuu texmex-ruokaa, jonka minä tunnistan tortilloiksi/fajitoiksi/burritoiksi, tacoiksi. Minulle tacot ovat vain ja ainoastaan niitä kovakuorisia maissikaaria, joiden koossa pitäminen täytteiden kera on ensimmäisen haukkaamisen jälkeen täysin mahdotonta.

Rakastan tortilloissa niiden mausteisuuden ja tuoreiden täytteiden yhdistelmää ja niinpä sunnuntain eväät sekä muutaman lounaslaatikon sisällöksi valikoitui tortilloja. Jo jonkin aikaa periaatteenani on ollut valmistaa ruoka alusta asti itse, etenkin jos kyseessä on nk. herkku-/roskaruoka. Tuleepahan ainakin kahteen kertaan mietittyä tekeekö mieli roskaruokaa ja ehkäpä siitä saa jopa tuunattua hieman terveellisempää omilla valinnoilla ja hyvillä raaka-aineilla. Kauppareissulla kiersin kaukaa texmex-hyllyn, joka tuntuu löytyvän jokaisesta pienestä kivijalkakaupastakin nykypäivänä, sen sijaan ostoskassiin valikoitui maissijauhoja, paljon tomaatteja, avokadoja ja sipulia lisäksi salaattia, ituja ja paprikaa. Texmex-hyllylle tosin palasin kuitenkin, kun kaupassa tarjottiin kaikille ostoksensa itse skannaavalle kaupanpäällisiksi tortilla sipsejä, ja niiden kanssa suosikkini on juustodippi, jonka itse valmistamista en ole edes miettinyt - ehkä pitää alkaa metsästään reseptiä. Tällä kertaa ajattelin siis testata maissitortilloja, vehnäjauhoista olen tehnyt niitä aikaisemminkin. 

Sipsejä syödessä sitten lueskelin tuotteen sisältöä - dipissä on kokonaista 5 % juustoa ja pitkä liuta lisäaineita. Samalla muistelin keskustelleeni kaverin kanssa juuri kyseisen segmentin muista tuotteista, voiko guacamolea kutsua guacamoleksi, jos se sisältää 2 % avokadoa. Ajattelin, että tuollaisen täytyy olla joku halpatuote. Siitäpä sitten googlaamaan ja minulle valkeni, että itseasiassa 2 % on aika paljon, kalleimpiin lukeutuvien tuotemerkkien guacamole sisältää alle 2 % avokadoa ja vielä pidemmän listan E-aineita. Sama salsassa, eipä siellä juuri tomaatilla mässäillä. Tortillalätyt sinällään eivät ole niin pahoja sisällöltään, mutta harvemminpa niitä on lähellä asiakasta tuotettu ja voi pakkauksen määrää.. Löytyipähän motivaatiota jatkossakin valmistaa itse texmexit, ehkäpä se juustodippikin luonnistuu.

Salsa: tomaatteja, tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, jalapenoja, suolaa, sokeria, chilirouhetta ja tällä kertaa kurkumaa.

Guacamole: avokadoja, tomaatti, sipulia, valkosipulia, jalopenoja, sitruunamehua, suolaa, pippuria.

Tortillalätyt (resepti kotikokki.netistä): maissijauhoja, vehnäjauhoja, suolaa, vettä, öljyä.

Väliin lisäksi: maustettua jauhelihaa, juustoraastetta, papuja, ituja, salaattia, paprikaa, sipulia, maustamatonta jugurttia sekä tietysti salsaa ja guacamolea. 

Ei lisättyjä E-aineita (ainoa löytynyt oli juuston säilöntäaine), melko pitkälti luomutuotteita ja ainakin Ruotsissa tuotettua. 

Annapurna100

Nyt on sitten myös seuraavan juoksun ilmoittautuminen tehty ja ilmeisesti myös lennot Abu Dhabista Kathmanduun varattu: 1.1.2012 olisi ohjelmassa 70 km Nepalissa!

Viikko ensimmäisen "ultran" jälkeen

Kuten olettaa saattaa, oli ensimmäinen päivä kisan jälkeen kokonaisvaltaisen jäykkä, mutta jumi ei ollut kuitenkaan niin paha, kuin olin odottanut. Tietysti reisiin ja lonkankoukistajiin (sekä pikkuvarpaaseen) sattui, mutta silti olo oli hyvä. Hengittäminen oli jostakin syystä muuttunut myös hieman työlääksi, johtuneeko rintakehän jumista, täytyy koittaa venytellä sekä rankaa että lihaksia rintakehän ympärillä - ärsyttävää olla lähes kokoajan tietoinen, että hengittää. 

Maanantaina ei olo ollut sen kummoisempi, hieman tuntui töissä portaita kulkiessa polvissa (oma toimisto on ihan mukava, mutta se tarkoitti 3. kerrokseen muuttoa ja yhtä lisäkerrosta portaita labran ja konttorin välissä). Olin suunnitellut kevyttä päivää, illalle hieman kiipeilyhommia, mutta varttia vaille neljän soi puhelin, soittivat Friskikseltä, että voisinko tulla tuuraamaan kello 18. Siinä hetken tunnusteltua tulin siihen tulokseen, että enköhän yhden tunnin pysty spinnaamaan ja niinpä vain ajohommiin, vaikka vielä päivällä olin tuskaillut kuinka juuri reisillä jarruttaminen esimerkiksi istuutuessa tuntuu jaloissa. Pyörällä kotiin, kamppeiden keruu, pyörällä takas keskustaan, tunti spinninkiä, pyörällä kiipeilyseinälle, vajaa pari tuntia pehmoista kiipeilyä ja pyörällä kotiin. Toisena päivänä reilun viidenkympin juoksun jälkeen. Eikä siinä mitään, olo oli hyvä myös seuraavana aamuna. 

Loppuviikoksikin oli tiedossa spinninkiä eikä niin paljoa lepoa, kun viikottaiset tunnit on tiistaina lounaalla ja keskiviikkona puls illalla, perjantaille oli vielä joka 5. viikko sattuva tunti. Tavallinen tunti on siitä suotuisa, että sen voi ajaa vähän rennomminkin, mutta puls-tunnilla kaikki näkevät minunkin sykkeen eikä silloin auta rullailla 75 %HRmax jos piiskaa kuntoilijoita 85 %:iin. Keskiviikkona tuntuikin kiitettävän työläältä, eikä syke oikein noussut 85 % yläpuolelle.. Ehkä tiistai-illan sählyllä oli myös tekemistä asian kanssa - palautumisen oli laiminlyönyt aika kirkkaasti ja torstaille olin vielä varannut kuntosaliohjauksen toiveissa saada vinkkejä tätä juoksuintoilua tukeva kuntosaliohjelma. Harmiksi se meni vähän kuuseen sillä, että vaikka olin toivonut vaativimman tason ohjausta, oli respasta mulle varattu kumminkin tulevan kuntosaliohjaajan lisensiointitunti, joten torstaista tuli lähestulkoon lepopäivä kevyellä pyöräilyllä ja niitä kahdeksaa liikettä testaten. Onneksi kuitenkin lisenssoija Helle on ammattilainen juuri kuntosalitreenissä ja hän kannusti testaamaan TMI (träna med instruktör) tuntia (intensiivinen tunti salilla, 3 kuntoilijaa/ohjaaja) tai vaihtoehtoisesti varaamaan uuden ohjauksen, ne kun kuuluvat meidän salilla kuntosalimaksuun. Jospa nyt alkuun harjoittelisin vähän tekniikkaa kahvakuulien kanssa ja sitten ottaisin uuden ohjauksen, TMI menee testiin jo tulevalla viikolla.

Viikonloppu onkin pyhitetty levolle ja kotoilulle eli vähän ois ompeluprojekteja, ruuanlaittoa, siivousta ynnä muuta mukavaa, jolle muutoin harvemmin löydän aikaa, tiedossa. Jos saisi viimein verhot ja -tangot sekä valaisimia hankittua sekä korjattua vähän vaatteita. Laukkuprojektikin houkuttelee, sitä varten olenkin jo keräillyt vähän materiaaleja, siitä sitten lisää jatkossa.

Holaveden Ultra 2011

Niin se päivä sitten valkeni - kohtuullisen lämmintä, + 14 jo kuuden aikaan, mutta uskomaton hernerokkasumu. Autoilu vähän pienemmillä teillä tuntien traktori- ja hirviriskin oli hitusen arveluttavaa, mutta niin vain löysin Tranåsin suunnistusseuran talolle Örsbackaan. Ilmoittautumisen ja infon jälkeen juoksijat pakattiin autoihin ja kuskattiin lähtöön Grännan torille.

28 juoksijaa starttasi ultralle, meitä taisi olla 7 naista. Infossa jo varoiteltiin ensimmäisten viiden kilometrin olevan vaativia - se näkyy kyllä mainiosti Sports Tracker -jäljestäkin, kohtuullinen törmä oli kiivittävänä. Tälle kropalle ihan mahdoton alku ja sainkin vasemman jalkani käyttökelvottomaksi mäen puolivälissä. Ei kai siinä kuin hiipien kohti tasaisempia maita muiden karatessa horisonttiin. Jo lähdössä kävi selväksi, että pääasiassa kokeneita ultramaratoonareita tai muuten vain maratoonareita oli lähtöviivalla meidän muutaman ensikertalaisen lisäksi.

Puolen tunnin juoksun (tahi jonkinmoisen etenemisen) jälkeen kroppa alkoi vähitellen antaa periksi kun pitkää ylämäkeä seurasi pitkähkö alamäki ja sain maitohapot viimein potkittua kintusta ja juoksu alkoi taas tuntua juoksulta. Ensimmäinen huolto oli lisätty aikaisemmista tiedoista poiketen jo kympin jälkeen, kyllä sitä kuitenkin sai odotella. Alkupätkä oli nimittäin vaativaa ja märkää maastoa, vaikka kuvittelin viikon kuivan jakson auttaneen vetisyyteen - jopa osa alamäistä oli kunnon kurarännejä eikä kuivissa kengissä juoksemisesta tarvinnut ensimmäisen kolmen kilometrin jälkeen edes uneksia. Homma jatkui samanlaisena toiseen huoltoon asti, noin 17 km kohdille ja vähän sen jälkeenkin. Juoksu maistui ja syke asettui 77-79 %HRmax seuduille. Selvästi huomasin, että 80%+ ja maitohappoa alkoi hiipiä reisiin, etenkin vasempaan. Aika pitkästi oli vielä matkaa edessä ja nyt jo tuntui ensimmäiset väsymyksen oireet - noinkohan tuota vielä 1,5x suoritetun matkan taivaltaisi.. Vaikka säätiedoissa aurinkoa päiväksi povattiin, tiivis sumu piti pintansa ja keli tuntui jopa melkein kylmältä, kun kosteus tiivistyi iholle. Ja märkää oli maastokin, ei ollut metsäkone tehnyt kaunista jälkeä möyriessään polunpohjalla varsin korkeuskäyräisessä maastossa, nelivetoa tarvitsi itse kukin. Mieli pysyi kuitenkin virkeänä, vaikka yksikseni matkaa taitoin muiden jatkaessa matkaa kaukana edessä. Takana taisi tuossa vaiheessa olla kokonaista kaksi juoksijaa. Tosin yllättäen ohitseni juoksi parivaljakko, jonka olisi laskujeni mukaan pitänyt olla kaukana edessä, mutta olivat onnistuneet juoksemaan harhaan sinällään erinomaisesti merkityltä polulta.

20 km jälkeen maastopolku muuttui ensimmäistä kertaa hiekkatieksi ja kilometrit henkisesti pitkiksi. Pyöräilyyn verrattuna kilometrit taittuvat niiin hitaasti.. no, ei kai siinä, ensin kohti reitin puoliväliä ja sitten kohti 33 km huoltoa. Tällä välillä ohitin kaksi (siihen kaikille kestävyysurheilijoille tuttuun) seinään juossutta nuortamiestä ja selvästikin oma hidas, mutta tasainen vauhti alkoi tuottaa tulosta. Ainakin mulla meni paremmin kuin niillä. Seuraavassa huollossa näin edessäni taas joukon miehiä, jotka lähtivät kun minä tulin. Vähän mustikkasoppaa, pähkinöitä ja banaania kupuun ja jalat taas liikkeelle, ettei jähmettyisi. Tällä reissulla oli kuitenkin ihmeellistä, että seisahtaminen tankkaamaan todella tuntui levolta kun oli taas päässyt liikkeelle. Matkalla olisi vielä yksi huolto 42 km kohdilla ja siitähän ei ois kuin yks kymppi maaliin. Positiivari jätti miettimättä, että edessä oli vielä 19 km..

Matka jatkui ja niinpä alkoi taas yksi selkä vilkkua edessä. Toinen niistä kavereista, jotka aikaisemmin olivat juosseet muutaman sata metriä ohi risteyksestä. Hitaasti saavutin selän ja taitettiin yhdessä matkaa kohti seuraavaa huoltoa. Aurinkokin alkoi näkyä sumun seasta ja lämpötila nousi. Kyseessä oli kokenut ultrajuoksija, jolla oli takanaan matkoja aina 100 mailiin asti, mutta tänään vain ei ollut hyvä päivä. Oma henkinen vointi muuttui vain paremmaksi, kun selvästi omat voimat oli vieläkin ihan ok ja kaveri jäi mäissä ja metsässä. Seuraavaan huoltoon asti taivallettiin peräkanaa, huollossa vettä reppuun ja energiaa kehoon. Viimeinen 8 km oli alkamassa, kun huoltoa saatiin odotella 2 "ylimääräistä" kilometriä. Taas hetken seisomisen jälkeen jalat olivat kuin uudet ja auringon räköttäessä oli hyvä jatkaa kohti vaativiksi puhuttuja viimeisiä kilometrejä. Edessä oli taas polkua ja piiiiitkä ylämäki. Polulla flow löytyi ja kanssani huollosta lähtenyt kaveri jäi näkymättömiin. Viimein tuli ylämäki - se oli onneksi loivempi, kuin mitä kartalta käyriä katsoessani olin arvioinut, mutta koska olin sen päättänyt kävellä, niin kävelin mäen ylös kevyesti. Päästyäni ylös oikean jalan pikkuvarpaan rakko (ks. edellinen teksti) meni rikki ja meno pysähtyi kuin seinään. Rakon läsnäolo tuntunut jo varmaan parikymmentä kilometriä, mutta hetken näkyi tähtiä kun se puhkesi. 3 tuskaista kilometriä oli siis vielä linkutettava maaliin. Hampaita purren liikkeelle ja onneksi kipu heltyi sen verran, että liikehdintä alkoi taas muistuttaa juoksua, vaikka vauhti oli jo hidastunut aikaisemmasta. Loppumatka oli hiekkatietä ja loppukiri maaliin muiden hurratessa. 

Fiilis oli kyllä tyytyväinen, aika pysähtyi 6h 15 min kohdille eikä oikeastaan mitään odottamatonta matkan aikana tapahtunut eikä rakkoepisodia lukuuunottamatta tuntunut kertaakaan, että mitä v....a mää teen täällä. Vielä täytyy hitusen reenailla ennen seuraavaa haastetta, ainakin mäkeä saa käydä treenaamassa ja lonkankoukistajia vahvistaa. Ja tietysti totuttaa jalkoja, särkeehän niitä tuollaisia matkoja lönkytellessä. Mutta kaipa sitä nyt voi sitten alkaa tituleerata itseään ainakin melkein-ultramaratoonariksi. Nyt vain palautumaan ja nautiskelemaan syksyn väreistä (kunpa ois kunnon kamera ja osais kuvata - tänään ois tarvittu kyllä myös vähän sinnikkyyttä raahautua kuvauspaikalle, vaikka uskomattoman hienoja paikkoja paluumatkalle osuikin)

Edit: tulokset. Taakse jäi kaksi naista ja neljä miestä, lisäksi kolme miestä keskeytti.