Arvosana ala-arvoinen

Ala-arvoisen voisin antaa itselleni valmistautumisessa huomiseen juoksuun. Kuluneen seitsemän päivän aikana olen ajanut 6 kohtuullisen intensiivistä spinningtuntia ja kiipeillyt kolme kertaa - yksi ainoa oikea lepopäivä tänään. Ei se 52 kilometriä maastossa kuitenkaan NIIN kevyt keikka ole, vaikka varsinaisesti ei pitäisi olla epäilystä urakan suorittamisesta 9 tunnin aikarajan puitteissa mikäli nyt ei mitään mullistavaa vastoinkäymistä ilmeenny. Huomennapa sen sitten näkee, miten on lataaminen onnistunut. Sen sitä levottomasta sielustaan ja jaloistaan saa maksaa.

Pari viimeistä päivää on nyt tullut syötyä enemmän pastaa, tänään olen sitten viimeistellyt energioita pähkinöillä ja Naturgodis-jugurtti- ja suklaaherkuilla. Huomenna mukaan lähtee maltolla terästettyä urheilujuomaa, pari energiapatukkaa ja vähän suklaata. Matkalla on kolme huoltoa, joista ainakin saa lisää juotavaa ja syötävääkin siellä pitäisi olla - periaatteessa reissusta pystyisi selviämään juomavyöllä, mutta harjoituksen vuoksi ajattelin ottaa repun. Tietä reissulla on sen verran, että kengiksi pääsee Asicset, toivottavasti jalat ei ota nokkiinsa. Jalat on rasvattu ja raspattu hyväksi. Lähinnä epäilyttää tuo oikean jalan pikkuvarvas, johon tulee aina rakko teippasi sen tai ei, nyt ainakin yritän selviytyä ilman teippausta. Näillä mennään! Kelissä ei pitäisi olla valittamista, jaffaa ja +20 astetta lokakuun ensimmäiselle päivälle..

Nii, joo, määhän sain uusia leluja :). Lainasin otsalampun (Petzl Myo XP) J:lle UTMBhen ja ajattelin saavani en takaisin ajoissa, mutta jo reilu viikko sitten huomasin metsässä juoksemisen liki mahdottomaksi ilta-aikaan ilman keinovaloa. Matkaa jatkossa valaisemaan tilasin Outnetistä maanantaina Led Lenserin H7R:n ja se tuli tänään. Huomenna ei tarvi valoja, mutta jospa jalat kantais jo ens viikolla testaamaan. Painoltaan tuntuu olevan kohtuullisen kärpässarjalainen, kolmella AAA paristolla/NiMH akulla 140 lumenin valoteho. Luulis näkevän jalkoihinsa - ehkäpä jopa pyörän renkaan eteen.

Tyhjät mutta levottomat jalat - olemisen sietämätön vaikeus

Nyt on sitten haettu 1,5 päivää oppia F&S spin puls- kurssilta Kungsbackassa ja todellakin tuntuu, ettei kurssi tullut hetkeäkään liian aikaisin - olenhan jo muutaman viikon ehtinyt "tavallisen" spinningin lisäksi vetää nk. puls-tuntia. Spin puls on siis spinningtunti, jolla kaikilla osallistujilla on sykemittari, jonka lukemat (syke ja %HRmax) heijastetaan valkokankaalle. Sykettä ja sen eri alueita hyödyntäen ohjataan kuntoilijoita tehostamaan harjoittelua oikealla tavalla, toisille se tarkoittaa vastuksen lisäämistä ja toisille taas vähentämistä. Tutkimustulokset kun näyttävät, että parhaan harjoitusvaikutuksen saamiseksi täytyy tuollainen tunnin harjoitus rakentaa oikealla tavalla eikä pelkästään mennä veren maku suussa. Tärkeää on riittävän maltillinen sykkeen nosto tehokkaalle harjoittelualueelle 80-85 % (HRmax) eikä turhaan myöskään ylittää tuota 85 % rajaa - sen jälkeen kun VO2max lyö vastaan, eikä keho pääse eroon maitohaposta. Toki tunnin aikana pyritään viettämään lyhyt aika myös lähellä 90 % lukemaa, mutta se ei ole itsetarkoitus. 

Tehokkaan harjoituksen edellytyksenä on tietenkin oman maksimisykkeen tunteminen, itsellänikin se oli hieman hakusessa, sillä en ole koskaan mitään kunnollista maksimitestiä tehnyt vaan olen aika pitkälti luottanut uskollisen Polarini antamaan lukemaan. No, kurssin toisena tuomisena oli kahdeksalla lyönnillä korotettu maksimisykelukema ja takaan, että jatkossa 85 % työsyke tuntuu kintereissä! Saapa nähdä miten tunnin ohjaaminen onnistuu, kun hengästyttää oikeasti aika suurenkin aikaa tunnista. Friskiksellä kun on ajatuksena rehellinen johtaminen (ledare vs instruktör), joten huijaaminen ja luisuttelu on tunnin aikana hieman hankalaa, kun minunkin syke on kaikille näkösällä. 

Kolmas asia kurssin jälkeen on tyhjät jalat. Vaikka viikonlopun aikana ajettiin vain kolme noin tunnin mittaista harjoitusta ja ruokaa oli tavalliseen tapaan tarjolla ainakin riittävästi, tuntuivat jalat viimeisen tunnin lopussa todella voimattomilta eikä syke kovasta yrittämisestä huolimatta noussut 85 % yli. Liekö hiilihydraatteja kartelleen ruokavalion sivuvaikutus? Eilinen meni kevyissä kiipeilyhommissa kun kerrankin on kaupunkiin saatu aurinkoista säätä ihan pidemmäksi aikaa! Tänään vedin lounastunnilla perusspinningin vähän kevyellä vastuksella, tunnilla jalat tuntui ihan hyviltä, mutta treenin jälkeen töissä portaita labran ja konttorin välillä mönkiessä olo oli taas energiaton. Starttihan olisi edessä lauantaiaamuna, sitä ennen vedettävänä kaksi spin puls tuntia, keskiviikkona ja torstaina yksi kumpanakin. Vetämättömyyden lisäksi kiusana on hyvä sää, jota olen odottanut jo toista kuukautta. Tietysti aurinkoinen sääennuste viikonlopulle saa positiiviselle mielelle, mutta nyt arkena ei pysty täysin nauttimaan kelistä, kun pitäisi yrittää pysytellä paikallaan. Paikallaan pysyminen aka lepo (kahden spinningtunnin lisäksi) tuntuu tuskaiselta, mutta kai se tarpeen on, jotta nämä jalat saisi ladattua juoksua varten.. 

Peruspäivä

Tänään oli sitten aika tavallinen päivä, joskin ehkä keskivertoa hieman puuhakkaampi. Ohjelmassa oli tietysti töitä, töissä koko päivän kestänyt alumiiniseminaari, jossa oli maailman kärkikastiin kuuluvia tutkijoita. Harmiksi seminaaripäivä oli pääasiallisesti suunnattu teollisuuden edustajille, joilla ei ole taustallaan materiaalitekniikan tutkintoa, joten sinällään ei paljon uutta sivistystä omaan koppaan kertynyt, muutama mielenkiintoinen juttu kuitenkin.

Työpäivä, kuten niin monet muutkin tämän syksyn aikana, loppui vasta 10 h jälkeen, joten kotona olin vasta kuuden jälkeen vaikka toiveissa oli ollut olla aikaisemmin liikkeellä lenkkikengät jalassa. Tarkoituksena oli juosta viimeinen pidempi maastolenkki ennen tulevan viikon lauantaina juostavaa Holaveden ultraa. 15-20 km oli tavoitteena, Sports Tracker-jälki jäi vain reiluun 13 mutta eiköhän todellisuudessa kumminkin 15 täyttynyt. Päivä kirkastui ja ilma oli miellyttävä - polut on kuitenkin paikoin todella kuraisia ja märkiä runsaiden sateiden vuoksi. Pimeäkin yllätti, seiskan jälkeen on ensi viikolla jo turha ulkoilla ilman keinovalaistusta. Tossut tuntuivat kevyiltä (vaikkakin märiltä) ja juoksu kulki viikon kovasta treenaamisesta huolimatta. Ilokseni sain myös huomata, että mäet, joissa vielä kuukausi sitten vaihdoin kävelyksi osittain vammaisen vasemman jalkani vuoksi, nousivat kevyehkösti ja muutenkin koko matkan oli hyvä meno.

Vaikka yritin kiertää pahimmat lutakot, eivät kengät olleet aivan puhtaat kotiin tullessa.

Toinen ohjelmanumero illalle oli testata ruisleivän tekoa taikinajuureen, jota olen sunnuntaista asti kypsytellyt. Kokemusta juureen leipomisesta tai ruisleivästä ei tosiaan ennestään ollut, mutta koska tällä hetkellä pääasiassa leivon leipäni itse ja rakastan ruisleipää, oli tätäkin kokeiltava. Juuren tein ruisjauhopussin ohjeen mukaan, itse taikinaan sekoitin ruis- ja venhäjauhoja, ruista hienona ja karkeana. Saappaat nähdä, aika vaaleita näyttäis tulleen, maku vielä testaamatta. Nyt kello on kuitenkin yli nukkumaanmenoaika, joten unta kuulaan.

Lounaslaatikoita täytellessä

Ihminen syö elääkseen, toiset meistä jopa elävät syödäkseen. Urheiluhommien suorana seurauksena syntyy täyttymätön ruokahalu, joka pitää jollakin keinoin yrittää pitää kurissa palautumisen varmistamiseksi sekä erilaisten lieveilmiöiden, kuten turhan kiukkuilun, välttämiseksi. Itse kuulun siihen onnelliseen sakkiin, jotka nauttivat kaikenlaisesta ruuasta. Siitä huolimatta tai siitä syystä paino on varmaan viimeiset 15 vuotta pyörinyt 69-71 kg:n tietämillä. Tällekin pituudelle siitä tulee taakkaa ihan riittämiin hilattavaksi ylös alas polkuja ja ajatuksissa olisi keventää ensimmäistä kertaa eläissäni. Siis dieetti on tosiasia, ainakin yritän. Näin alkuun epäusko tuloksen syntymiseen ja pysymiseen on huomattava, vaikka kyseessä ei ole mikään suuri pudotus, jos nyt tasapainon saisi hilattua 5-7 kg alaspäin. Laihduttamisesta en tässä yhteydessä halua puhua, sillä olen kaiken puolin tyytyväinen kroppaani muuten, se vain painaa käytännön näkökulmasta liikaa..

Mahdollisia dieettivaihtoehtoja pohtiessani ei kovin itsestäänselviä kaloriensäästökohteita olemassaolevasta ruokavaliosta löydy. Pääasiassa, varsinkin kuluneen Ruotsin-vuoden aikana, syön kasvispainotteista kotiruokaa kuitenkaan rasvoissa säästämättä - en myöskään kieltäydy herkuista, jos kerran viikkoon on pullaa pöydässä, niin mitäpä tuosta stressaamaan. Tavallisen arkipäivän ruokalista muistuttaa tällaista: 7.30-8.00 aamupuuro, 9.30 kahvilla voileipä, 12 maissa itse tehty lounas, pieni välipala (hedelmä, leipä tms) ennen treeniä ja iltapalalla usein jugurttia ja mysliä. Annoskoot on tietysti "kohtuullisen" kokoiset, puuroa menee kahden edestä, lounaslaatikko painaa 600-800 g ja iltapalallakin on lautanen täynnä. Koska omasta mielestäni ruoan laatu oli jo ennen dieettiaatoksia omasta mielestäni jotakuinkin mallillaan, yritän ajatella ympäristökuormitusta ruoka-aineita valitessani ja kartan kaikkia kevyttuotteita - leivälläkin on voita. Siispä päätin testata tällä hetkellä aika suosittua hiilihydraattitietoista/kriittistä ruokavaliota, joskaan en edes yritä jättää kaikkia hiilihydraatteja pois - energiaa tässä koneessa kuitenkin kuluu. Nyt olen sitten kahden viikon ajan korvannut osan, erityisesti lounaan, hiilareista kasviksilla/salaatilla sekä proteiini- että rasvapitoisilla ruoka-aineilla, kuten kananmunilla, palkokasveilla ja avokadolla. Myös hedelmiä olen syönyt aikaisempaa enemmän. Maustettu jugurttii saa myös jatkossa jäädä kauppaan, tilalle maustamatonta tai muuten vähäsokerista, lisäksi mysleissä täytyy katsoa entistä tarkemmin lisätty sokeri. Kahden viikon takaisesta aamupaino on tullut alas 2 kg. Oho. Toki se heilahtelee aika paljonkin päivien välilä, mutta pitää jatkaa kokeilua.

Tänään sitten syntyi Rivieran kasvispaistos huomiseksi ja perjantaille lounaalle nälkää siirtämään. Toivottavasti maku on yhtä huumaava kuin oli tuoksu valmistettaessa. Muunsin reseptiä hieman omaan makuun sopivaksi ja lisäsin väliin sipulia ja valkosipulia, lisäkkeenä keitettyä kokojyvävehnää ja herne-maissi-paprikaa.

Miten tähän on tultu?

Koska olen ehtinyt miettiä blogin aloittamista jo hetken ja jopa reenailla UTMB mielessä muutaman viikon, yritän tässä alkuun keräillä mistä tämä kummittelu ultrajuoksemisen kanssa oikein lähti ja mitä olen viimeaikoina puuhannut.

Pienen pieni kipinä suorittaa ultramatka syttyi, kun kuulin poikain rekisteröityneen UTMB TDS:lle kesälle 2011. Siinä vaiheessa epäusko suorituskykyyn oli vielä voitolla. Kun poijaat sitten paikat starttiviivalle saivat, minulle jäi vähän hampaankoloon, etten ollut mukana. Ja kun vielä kuulosti onnistuneen juoksun jälkeen siltä, että ensi vuonna olisi pidempi matka, se oikea UTMB, tavoitteena, päätös syntyi vihdoin. Minä kans. Ainakin jollekin matkalle.

UTMB ei kuitenkaan ole niitä kilpailuja, joihin vain ilmoittaudutaan ja maksetaan osallistumismaksu. Halukkaita osallistujia on enemmän, kuin reiteille (neljä erimittaista matkaa) on mahdollista ottaa, joten ensin suoritetaan halukkaiden rekisteröinti ja paikat (n. 1200/startti taitaa olla maksimi) arvotaan. Edes rekisteröityminen ei ole mahdollista ihan kenelle tahansa. Kelpoisuutensa matkan suorittamiseen tulee osoittaa aikaisempina vuosina suoritetuin maastoultrajuoksuja, joista saa nk. UTMB kelpoisuuspisteitä, joita taas vaaditaan eri määriä eri reiteille. Tästä syystä ensimmäinen ultramatkani olisi hankittava jo kuluvana syksynä, sillä rekisteröityminen sulkeutuu tammikuun puolivälissä. No, mikäpä siinä, sen kun tapahtumia hakemaan. Harmikseni sain huomata, että valikoimaa ei täällä Pohjoismaissa ollut kovinkaan laajasti, että pisteiden kerääminen kävisi helposti - TDS vaatii kaksi pistettä, eli kaksi n. 50 km juoksua tai yhden tarpeeksi vaativan 70 km suorituksen. Ainoa muihin suunnitelmiin sopiva juoksu olisi ollut syyskuun 17. Renasta Lillehammeriin kuljettava Birkebeinerlopet , jonne ehdinkin ilmoittautua ja aikalailla valmistautuakin, mitä nyt reilun kuukauden aikana ehtii tehdä. Viikkoa ennen starttia tuli kuitenkin ilmoitus, että suuren sademäärän vuoksi ultramatka jouduttiin perumaan - harmitus oli suunnaton. Toisaalta onneksi näin, sillä seuraavaksi mahdollisuudeksi muodostui Nepalissa tammikuun ensimmäisenä juostava Annapurna100, jonne sitten oltaisiin J:n kanssa menossa (lentoliput Abu Dhabista Katmanduun jo liki tilattu)!

Tähän välille mahtuu (ainakin) yksi juoksu, 55 km maastojuoksu Grännasta Tranåsiin vaellusreittiä pitkin, Holaveden ultra. Se juostaan lokakuun ensimmäisenä ja pitäisi toimia hyvänä kuntotestinä nyt, kun kunnolle voi vielä oikeasti tehdä jotain, sekä ennen Annapurnaa että sitten sitä oikeaa koitosta, jos sinne paikan saan. Keväällä juoksin ex tempore n. 30 km Ombergin vaellusreitin, ja se nyt meni kohtuullisesti, joten omat odotukset on varovaisen toiveikkaat, että nyt hieman enemmän juoksua reenattua 55 kilsaa ei pitäisi tuntua ihan mahdottomalta.

Jaa, että miksikö?

En minä oikein tiedä. Olen nyt tämän jalkapalloelämän jälkeisen elämän ollut pelkästään impulsiivitreenaaja, harjoitellut koska se on kivaa. Sillä pääsee aika pitkälle, varsinkin kun nauttii liikkumisesta yhtä paljon kuin minä pidän. Mutta kyllä siinäkin raja vastaan tulee, tosin viimeisen vuoden aikana on ilokseni kunto ja suorituskyky ottaneet askeleen eteenpäin, mutta silti. Lisäksi tähän mennessä olen pystynyt kaikkiin urheilusuorituksiin, joihin olen itseni sekaan laittanut. Ajan ja nopeuden kanssa minulla on vähän motivaatiovaikeuksia, joten mieluummin haastan itseni ajan ja matkan pituudella. 120 km Alpeilla kuulostaa vielä nyt aika kovalta keikalta, jospa siitä saisi vielä vähän ekstrareeni-intoa ja suunnitelmallisuutta tekemiseen, ja kunnon kehitys jatkuisi samaan malliin.

Palaan vielä tulevissa jutuissa reenailuhommiin, muuten venyy ihan mahdottomuuksiin tämä turinointi. 

Ehkä se on aika..

Tässä se nyt ois, enimmäkseen minulle itselleni, mutta jos joku muu tänne eksyy, niin mikäpä siinä. Tarkoituksena on kerätä fiiliksiä reenaamisesta, kilpailuista, muiden liikuttamisesta sekä elämästä, joka pyörii ensin mainittujen ympärillä. Jonkin aikaa olen blogia miettinyt, mutta en vain ole aloittanut. No - nyt olen. Sitten se on vain jatkaa.