Koska olen ehtinyt miettiä blogin aloittamista jo hetken ja jopa reenailla UTMB mielessä muutaman viikon, yritän tässä alkuun keräillä mistä tämä kummittelu ultrajuoksemisen kanssa oikein lähti ja mitä olen viimeaikoina puuhannut.
Pienen pieni kipinä suorittaa ultramatka syttyi, kun kuulin poikain rekisteröityneen UTMB TDS:lle kesälle 2011. Siinä vaiheessa epäusko suorituskykyyn oli vielä voitolla. Kun poijaat sitten paikat starttiviivalle saivat, minulle jäi vähän hampaankoloon, etten ollut mukana. Ja kun vielä kuulosti onnistuneen juoksun jälkeen siltä, että ensi vuonna olisi pidempi matka, se oikea UTMB, tavoitteena, päätös syntyi vihdoin. Minä kans. Ainakin jollekin matkalle.
UTMB ei kuitenkaan ole niitä kilpailuja, joihin vain ilmoittaudutaan ja maksetaan osallistumismaksu. Halukkaita osallistujia on enemmän, kuin reiteille (neljä erimittaista matkaa) on mahdollista ottaa, joten ensin suoritetaan halukkaiden rekisteröinti ja paikat (n. 1200/startti taitaa olla maksimi) arvotaan. Edes rekisteröityminen ei ole mahdollista ihan kenelle tahansa. Kelpoisuutensa matkan suorittamiseen tulee osoittaa aikaisempina vuosina suoritetuin maastoultrajuoksuja, joista saa nk. UTMB kelpoisuuspisteitä, joita taas vaaditaan eri määriä eri reiteille. Tästä syystä ensimmäinen ultramatkani olisi hankittava jo kuluvana syksynä, sillä rekisteröityminen sulkeutuu tammikuun puolivälissä. No, mikäpä siinä, sen kun tapahtumia hakemaan. Harmikseni sain huomata, että valikoimaa ei täällä Pohjoismaissa ollut kovinkaan laajasti, että pisteiden kerääminen kävisi helposti - TDS vaatii kaksi pistettä, eli kaksi n. 50 km juoksua tai yhden tarpeeksi vaativan 70 km suorituksen. Ainoa muihin suunnitelmiin sopiva juoksu olisi ollut syyskuun 17. Renasta Lillehammeriin kuljettava Birkebeinerlopet , jonne ehdinkin ilmoittautua ja aikalailla valmistautuakin, mitä nyt reilun kuukauden aikana ehtii tehdä. Viikkoa ennen starttia tuli kuitenkin ilmoitus, että suuren sademäärän vuoksi ultramatka jouduttiin perumaan - harmitus oli suunnaton. Toisaalta onneksi näin, sillä seuraavaksi mahdollisuudeksi muodostui Nepalissa tammikuun ensimmäisenä juostava Annapurna100, jonne sitten oltaisiin J:n kanssa menossa (lentoliput Abu Dhabista Katmanduun jo liki tilattu)!
Tähän välille mahtuu (ainakin) yksi juoksu, 55 km maastojuoksu Grännasta Tranåsiin vaellusreittiä pitkin, Holaveden ultra. Se juostaan lokakuun ensimmäisenä ja pitäisi toimia hyvänä kuntotestinä nyt, kun kunnolle voi vielä oikeasti tehdä jotain, sekä ennen Annapurnaa että sitten sitä oikeaa koitosta, jos sinne paikan saan. Keväällä juoksin ex tempore n. 30 km Ombergin vaellusreitin, ja se nyt meni kohtuullisesti, joten omat odotukset on varovaisen toiveikkaat, että nyt hieman enemmän juoksua reenattua 55 kilsaa ei pitäisi tuntua ihan mahdottomalta.
Jaa, että miksikö?
En minä oikein tiedä. Olen nyt tämän jalkapalloelämän jälkeisen elämän ollut pelkästään impulsiivitreenaaja, harjoitellut koska se on kivaa. Sillä pääsee aika pitkälle, varsinkin kun nauttii liikkumisesta yhtä paljon kuin minä pidän. Mutta kyllä siinäkin raja vastaan tulee, tosin viimeisen vuoden aikana on ilokseni kunto ja suorituskyky ottaneet askeleen eteenpäin, mutta silti. Lisäksi tähän mennessä olen pystynyt kaikkiin urheilusuorituksiin, joihin olen itseni sekaan laittanut. Ajan ja nopeuden kanssa minulla on vähän motivaatiovaikeuksia, joten mieluummin haastan itseni ajan ja matkan pituudella. 120 km Alpeilla kuulostaa vielä nyt aika kovalta keikalta, jospa siitä saisi vielä vähän ekstrareeni-intoa ja suunnitelmallisuutta tekemiseen, ja kunnon kehitys jatkuisi samaan malliin.
Palaan vielä tulevissa jutuissa reenailuhommiin, muuten venyy ihan mahdottomuuksiin tämä turinointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti