Maukkaan aamupalan jälkeen lukuisista taksityrkytyksistä huolimatta lähdimme tallaamaan kaupungille, jonka turistikeskusta sijaitsi reilun viiden kilometrin etäisyydellä hotellilta. Muutama muukin mielenkiintoinen paikka olisi kaupungista löytynyt, lähinnä hindujen ja buddhalaisten temppeleitä, mutta päätimme aloittaa Katmandun torilta, jatkaa siitä Thamelin alueelle ja katsoa sitten mitä kello näytti ja miltä jalat tuntuivat. Turistikartan mittakaavan kerrottiin olevan suuntaa antava, joten etäisyyksiin ei voinut sen puoleen luottaa ja kun kävelyohjeet on saanut kokeneelta ultramaratoonarilta ei ”kävelyetäisyyskään” ole välttämättä kävelyetäisyys ihan kaikkien mielestä. Rohkeasti vaan liikenteen sekaan, sekamelska ei ollut unohtunut ja käsitys vain vahvistui päivän aikana. Silti koko päivänä kuulimme vain yhden rysähdyksen. Pääkatujen varsilta löytyi kävelytiet, joilla oli kohtalaisen paljon kulkijoita, mutta täällä ihmiset antavat kuitenkin toisilleen tilaa, eikä liikenne tuntunut missään vaiheessa vihamieliseltä vaikka torvien sointi oli jatkuvaa. Oman pienen haasteensa toi suojateiden puute (kunnioittamattomuus) ja ettei ”liikennevalojen” toiminnasta ollut oikein käsitystä. Mutta sekaan vaan ja yli päästiin tulematta yliajetuiksi, vaikka aika loppumatkasta J onnistuikin unohtamaan vasemmanpuoleisen liikennesuunnan, katsoi tarkkaan vasemmalle, ettei tule autoja ja hyökkäsi tielle, kun olisi pitänyt katsoa oikealle.. no, kaikki varpaat ehjinä edelleen.
Ensimmäinen etappi oli Katmandun torialue, jossa oli paljon patsaita ja temppeleitä sekä eri hindujumalille että Buddhalle. Kävimme aikamme torilla pyörittyämme kattoterassilla juomassa kokikset ja ottamassa torialueesta muutaman kuvan. Takaisin maatasoon laskeuduttuamme onnistui ”turistiopas” myymään meille liput alueelle ja riistohintaisen kiertokävelyn. Toki kiertokävelyllä sai mielenkiintoista tietoa alueen historiasta ja eri jumalista, mutta äijä oli kännissä kuin käki. Lisäksi torialueella pörräsi erinäköisiä rihkaman kauppaajia ja kyydin tarjoajia, joilta sai yrittää kieltäytyä parhaansa mukaan. Harva onneksi oli kovinkaan sinnikäs. Irrottauduttuamme oppaasta jatkoimme kohti pohjoista, Thamelin aluetta, joka on kaupungin turistialuetta kaikkine kauppoineen, jotka myyvät joko trekkauskamaa, huiveja, kankaita, paikallista rihkamaa, kirjoja ja karttoja. Mukaan mahtui muutama vaatekauppa, runsaasti ohjelmapalveluyrityksiä ja ravintoloita. Löytyipä matkalta kulkeva suutari, joka korjasi J:n repsottavan kengänkärjen. Hinnat olivat kohtuullisen edullisia, osa tuotteista oli tietysti piraatteja, osa ihan aitoa pääasiassa North Facen (miksiköhän?) tuotteita, jonkin verran löytyi myös muita suuria ulkoiluvälinemerkkejä. Erikoinen yllätys oli viimeiseksi vierailemamme liike, joka oli ehdottomasti suurin, hieman sivussa itse Thamelin alueesta, Shepa adventure gear nimeltään, jossa tuotteet olivat pääasiassa heidän omaa tuotantoaan selvästi, ei mitään halpoja kopioita, vaan materiaalit olivat laadukkaita kuten myös työn jälki. Harmiksi tuotteet olivat myös sen verran hintavia, että saivat ainakin vielä jäädä odottelemaan.
Ihmeteltävää riitti vilinässä koko päiväksi. Harmitusta aiheutti etenkin ympäristön epäsiisteys. Ojat ja joki haisivat sanoinkuvaamattoman pahalle, roskia lojui virrassa hirvittävän paljon. Kaupungilla roskaa ja ihan paskaakin oli tallattavaksi asti. Huvittavin ilmestys oli kaksi kertaa havaittu jono bensa-asemalle – jonottaisitko sinä n. 200 m parijonossa, jossa toinen on kaksirattaisille ja toinen nelipyöräisille? Vai menisitkö polkupyörällä? Huomenna mennään bussilla, Katmandu-Pokhara vähän reilu 200 kilometriä ja matka kestää kuulemma kuudesta kahdeksaan tuntiin. Saas nähdä mitä näkyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti