Huhhuh kun aika rientää

Olihan se jotenkin arvattavissakin, että kun reissusta palaa, niin on yhtä sun toista tekemistä odottamassa – reissu kun oli myös ajoitettu viimeiseen vapaaseen rakoon ennen joulua. Palattuani Arabiemiraateista ensimmäisen viikon täytti opetushommat, spinningit (7,5 h viikkoon, joista neljä omaa tuntia ja 3,5 tuntia maratonia Cykellistan pyöräilijöiden kanssa) ja kodinhoidolliset toimenpiteet. Toisen viikon ensimmäinen puolikas vierähti opettaessa, opiskellessa, spinninkiä ajaessa, Subcontractor-messuilla pyörähtäessä ja vielä jatko-opiskelijoiden edunvalvonta-asioita aloitellessa. Suo siis on syvenemään päin kohti vuodenvaihdetta, kun pitäisi ensimmäinen tutkimusprojekti tutkia loppuun ja raportoida, opiskella 10 pisteen kurssi ja opettaa 12 tuntia viikossa. Sen lisäksi on tulossa henkilöstökonferenssia, muutama pienempi seminaari ja työasioissa vieraita Suomesta – ja vielä pitäisi ehtiä reenaamaankin välissä, kun Annapurna100 (70 mulle) lähestyy. Vaan eipä se mitään, mieluisia asioita, niin eiköhän tästä selvitä – lentoliput etelään odottavat 17.12., joten pelastus on näkyvissä vaikka tietysti työhommia jatkan sitten etänä.

Toisen viikon pidennetty viikonloppu meni Oulun reissussa, isänpäivää viettämässä ja vielä oli yksi pyörä, tellut ja muuta tarpeelliseksi nähtyä rekvisiittaa mummolassa ja kun reissulle alunperin ajateltu ajankohta loppukuussa alkoi täyttyä kaikesta muusta, joten aikaistin lähtöä ja keskiviikkoiltana spinningin jälkeen Volvon nokka kääntyi kohti pohjoista tarkoituksena selvitä Tukholman ohi rauhallisempaan aikaan, nukkua sitten vähän pimeää ja kylmintä aikaa vähemmäksi (tietysti säätietoja mukaillen reissuun kesärenkailla) ja jatkaa sitten maita pitkin Ouluun asti. Alkupuoli suunnitelmasta toimi moitteetta ja Gävlessä kääriydyin hyvillä mielin Joutsenen Rukan (-32 °C) makuupussin mutkaan matkailuautoksikin taipuvassa Volvossa. Aamun kähmässä taittamaan sitten viimeistä vajaata tuhatta kilometriä. Muuten meni suunnitelmien mukaan, mutta Ruotsin kauniilla rannikolla oli ratkaisevat kolme astetta säätietoja kylmempää ja auton mittari näytti lukemia nollan molemmin puolin. No, suolaa oli kylvetty riittävästi koko matkalle, eikä liukkaudesta ollut merkkejä kuin huoltoaseman pihassa. Niinpä selvisin ilman sydämentykytyksiä Haaparantaan, jossa lämmin ilma (+5) tuli minua vastaan ja loppumatka Ouluun olikin taas aivan sulaa. Onpahan nyt sitten nähty tuo reissu, on siinä 1450 kilometrissä ajamista. Paluu tässä sujuu mukavasti auto pakattuna puna-valkoiseen lauttaan ja päivä töitä tehden, illaksi vielä omaan petiin.

Niinpä sitä vain taas muistaa, miksi se koti-ikävä riepoo aina välillä. Kurjaltahan se tuntui lähteä vaikka mukavia juttuja on taas lahden toisella puolella tiedossa. Millähän ilveellä sitä sitten yhdistelisi nämä itselle tärkeät jutut tulevaisuudessa, että sais olla lähellä rakkaita ihmisiä, kotoisia seutuja, harrastusmahdollisuuksia ja tehdä vielä mielenkiintoista ja haastavaa työtä. Senpä näkee sitten.