Arjessa taas

Arki on lähtenyt rullaamaan joten kuten, ei mitenkään turhan lennokkaasti. Keskittyminen kirjoittamiseen onnistuneen loman jälkeen vaatii extraponnisteluja, mutta lähestyvä lähetyspäivä voitelee aivosoluja kiihtyvään tahtiin. Tavoitteissa on konferenssi St. Louisissa huhtikuussa, joten onpa siinä vähän palkintoakin tiedossa "pelkän" julkaisun lisäksi.

Treenihommat ei myöskään kulje ihan toivotulla tavalla, jalat tuntuu tyhjiltä eikä tossu nouse varsinkaan lenkkipolulla. Palautuminen ei tunnu toimivan, mutta pitää tässä nyt koittaa lenkkeillä ja antaa vähän enemmän lepoa vielä ennen varsinaisen reenikauden alkua, 27. elokuuta F&S polkaisee syyskauden käyntiin toden teolla, joskin itse vedin ensimmäisen intervallitunnin viime viikolla. Heti täysi sali, mikä kertoo ehkä eniten sateisesta kesästä ja lomalta palaajien alkuinnosta. Syksyn uusi tunti on jo viimeisiä kellotuksia vaille valmis, huomenna tiistaina on siis ensi-ilta.

Jkpg-Hva lauantaina Brunstorpin Värdshusin kohdalta kalliolta

Viikonloppuna lenkkeilyn lisäksi omistin aikaa marjoille, lauantaina vadelmia ja sunnuntaina mustikoita, joita molempia on mukavasti tarjolla. Sunnuntaina poimin myös ensimmäiset ikinä sienet, kanttarelleja = varma nakki. Herkullista pekoni-sieni-sipuli-kermakastiketta lounaslaatikoihin. Tänään lepopäivän ratoksi leivoin mustikoista muffinseja työkavereille Helsingin Sanomissa olleen reseptin mukaan.. :)

Mustikkamuffineita.. nam.

15. heinäkuuta

Hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme taas nauttimaan ylitsevuotavasta vieraanvaraisuudesta. Vaikka meillä ei Neriuksen vanhempien kanssa oolut yhteistä kieltä joko tulkattuna tai muuten tarjolla oli lähes koko ajan jotain. Talo sijaitsi pienessä maalaiskylässä ja pihalla ja lähipellolla kasvoi kasviksia ja juureksia ja olipa pieni kanalakin. Näiden tuotteita saimme vielä viimeiseksi lähtöä tehdessämme mukaan. Kävimme aamiaisen jälkeen kiertokävelyllä ja -ajelulla lähiympäristössä. Vaatimatonta, mutta kaunista seutua. Päivällä vielä grillattiin ja savustettiin Neriuksen kalastamaa kalaa ennen kuin oli meidän aika jatkaa matkaa kohti Tallinnaa ja Suomea.

Olimme yrittäneet varata lauttamatkaa pariin otteseen, mutta ilmeisesti lomaliikenteessä on sen verran liikennetä, ettei vapaita paikkoja ollut saatavissa. Päätimme vain ajaa satamaan ja kysellä jos jollakin lautalla olisi tilaa täyteenbuukkauksesta huolimatta. Saavuimme satamaan tasan kello 00.00 ja ajoimme avoinna olleelle Ekerö linesin tiskille ja kysyimme mahdollisuuksista ostaa peruutuspaikkoja jpllekin lautalle, mutta tyly vastaus kuului "laivat on täynnä, ei onnistu". Pysäköimme auton ja kävelimme matkustaterminaaliin katselemaan mahdollisia aikatauluja ja yhteystietoja, joihin voisi soittaa ja varata liput maanantaille. Yksi tiskeistä oli auki, josta kysyimme mahdollisuutta ostaa autopaikkaa, mutta meille sanottiin, että ne myydään ulkona. Tässä vaiheessa meinasi mennä usko, sillä ensimmäisellä kysymällä meille ei ulkona suosuttu myymään mitään edes seuraavalle päivälle. Päätin vielä kysyä toiseltä tiskiltä ulkona kellon ollessa 00.10 ja vastaukseksi sain, että lähdössä olevalla lautalla on tilaa, teillä on 5 minuuttia aikaa. Ei kun juoksujalkaa autolla ja takaisin tiskille, liput, ja auto lauttaan. Lautta lähti 00.30 ja saapuisi Helsinkiin 06.40.

14. heinäkuuta

Aikavyöhykkeen vaihto ei sujunut täysin ongelmitta, sillä myöhäinen saapuminen Kaunaksen yhdistettynä aikaiseen herätykseen ja kellon siirtpon tunnilla eteenpäin aiheutti pommiin nukkumisen, mutta ehdimme silti odottamaan tapaamispaikalle muita melontareissuun osallistujia. Ajoimme Kaunaksesta luoteeseen 140 km Jurajoelle, minne meille toimitettiin kajakkikaksikot (10 kpl) ja edessämme oli 22 km jokea melottavaksi. Kyseessä oli varsin virkistyshenkinen tapahtuma eikä melotut kilometrit tai suoritukseen kulutettu aika ollut pääosassa ollenkaan. Osalla osallistujista meininki lipsahti jopa hieman turhan riehakkaaksi urheilujuomien parissa. Saimme nauttia puolipilvisestä ja sopivasta lämpötilasta koko päivän, yhteensä olimme viisi tuntia vesillä ja reissun päälle grillattiin maukkaita saslikivartaita ja  saimme muutenkin tutustua liettualaisen kesäkeittiön herkkuihin. Hyvää oli.

Illalla ajoimme vielä Neriuksen ja hänen vanhempiensa vieraaksi Kupiskiksen kylään. Olimme taas varsin myöhään perille, mutta meidät otettiin erittäinen sydämellisesti vastaan ja pöytään oli katettu yhtä sun toista ja lasiin kaadettiin viiniä. Tontilla oli myös sauna, joka oli lämmitetty meitä varten. Pääsimme siis vieraanvaraisuuden lisäksi kokemaan liettualaisen saunakulttuurin. Kotoiseen verrattuna selvimpänä erona olivat pyyhe ja saunamyssy. Pitkästä päivästä väsyneinä ja saunanpuhtaina unta ei juuri tarvinnut ollalla osotella.

12. heinäkuuta

Wienistä meillä oli 200 km matka Tsekkeihin Olomoucin kaupunkiin, jossa oli sovittuna kanootin testaus. Rajan ylitimme Mikulovissa emmekä ajaneet navigaattorin ehdotteluista huplimatta Slovakian kautta. Matkalla kävimme ajelemassa myös Brnossa etsimässä ilmatäytteisten kanoottien jälleenmyyjää, mutta emme löytäneet oikeaan osoitteeseen. Hetken saimme pyöriä myös Olomoucissa, siellä tosin olimme aivan oikeassa paikassa, joskaan emme uskoneet sitä alkuun kun kyseessä oli yliopiston rakennus eikä vettä meidän karttojen mukaan ollut mailla halmeilla. Niinpä vain kyseisestä rakennuksesta löytyi Tsekin koskimelontamaajoukkuuen vaja ja vajan takaa pieni joki. Kanoottikin löydettiin ja päästin testaamaan. Liukkaasti se kyllä kulki. Se kanootti jäi vielä sinne, mutta toisesta kaupasta hankimme ilmatäytteisen kanootin ja koskimelontakamppeita, jospa Liettuasta ja/tai Suomesta löydettäisiin oikeasti virtaavaa vettä ja päästäisiin raftinghommiin. Ainakaan tsekiläisten ihmisten palvelualttiutta ei voi kritisoida, sillä saimme apua sekä oikean kanoottikaupan löytämisessä että kyseisen kaupan omistaja kävi vielä saman iltapäivän aikana hakemassa kanootin meille 100 km päästä, sillä heillä ei ollut kyseistä tuotetta varastossa.

Olomoucin kaupungin keskusta oli vanhan näköistä ja viihtyisän oloinen, sieltä löytyisi varmaan näkemistä turistimielessäkin, eikä hinnat päätä huimaa, hotellin ravintolassa 0,5 l olut maksoi 35 CZK eli 1.40 €. Väsy painoi matkalaisten silmissä sen verran, että nukkumatti korjasi unten maille hyvissä ajoon lataamaan akkuja ajomatkalle Puolan läpi Liettua Kaunakseen, missä tapaamme Jaakon kanssa Emiraateissa töissä olleen Nerijuksen.

13. heinäkuuta

Matka jatkui hotelliyön jälkeen kohti Liettuaa. Ostravassa tankki täyteen ja vihdoin ostimme myös karttakirjan. Se osoittautuikin heti tarpeelliseksi, sillä navigaattorimme on jo sen verran vanha, että osa teistä siitä puuttui kokonaan eikä tähän tablettiinkaan tullut ladattua Googlen tarkempia karttoja Puolan osalta. Olomoucista ajoimme Ostravaan isoa uutta moottoritietä, joka puuttui navigaatorista. Kyseneinen moottoritie jatkuu Puolaan kuluvan vuoden aikana, nyt siitä eo vielä päässyt läpi, joten karttakirjaa ja tabletin karttaa hyväksi käyttäen täytyo tehdä uusi suunnitelma. Rajan ylitimme Chalupkissa, sieltä tietä 78 Wodzislawiin, mistä bongattiin opaste moottoritielle A1. Välissä oli vielä 11 km pätkä aivan liian raskaasti liikeenöityä kylätietä kohti Swierklanya ja moottoritien liittymää. Liittymä hämäsi kyllä suuntavaiston, mutta opasteiden mukaan pääsimme jatkamaan kohti Czestochwaa ja matka taittui hyvää vauhtia.

Uusi moottoritie A1/E75 jatkui myös koko matkan Gliwicen ja Katowicen ympäri ja yhdistyi vanhaan 1/E75:een. E75 sujui myös ihan kohtalaisesti, sitten Piotrkówista käntynyt E67 kohti Warsovaa oli remontissa melkein koko matkalta ja eteneminen hidastui. Remontin jälkeen tie on kaksikaistainen molempiin suuntiin ja nielee rekat ja muut helppsti, mutta nyt paljon liikenteen seassa oli myös runsaasti työmaaliikennettä, joten jarrujalka sai olla herkällä. Lisäksi matkan varrella oli kohtuuttoman monet liikennevalot, joten pysähdyksiä oli tämän tästä. Pääsimme sopivasti neljän maissa Warsovaan, missä ohitustie on vasta rakenteilla. Selvisimme kunnialla läpi kaupungista, mutta ongelma oli päästä ulos.. ruuhka tielle E67 kohti Bialystokia oli melkoinen. Ruuhka jatkui koko matkan Bialystokiin asti, vasta sen jälkeen hellitti hieman. Vauhtia oli Puolan poliisin mielestä liiaksikin asti juuri siinä vaiheessa kun Liettuan raja jo siinsi horisontissa. Pieni ylimääräinen ohjelmanumero siitä seurasi ja saavuimme Kaunakseen vasta yhdentoista jälkeen paikallista aikaa.

10.-11. heinäkuuta, siirtymä

Ajoimme Morzinesta kauppareissun jälkeen Thononiin Genevejärven rannalle ja tankkasimme auton ennen Sveitsin puolelle siirtymistä. Nukuimme keskiviikon vastaisen yön matkan varrella jossakin Sveitsin puolella ennen jatkamista. Reitti kohti Tsekkiä kulki Zürichin, Innsbruckin, Salzburgin ja Wienin kautta Brnoon ja sieltä Olomouciin, missä on tarkootus käydä katsomassa kanoottia.

Sveitsin tietullit maksoimme koko vuodeksi jo ensimmäisellä kerralla rajaa ylittäessä, maksupisteestä kun ei oikein voinut edes ajaa ohi. Olimme ajaneet tyytyväisinä Itävallan läntisen sakaran poikki ilman kyselyjä tiemaksuista (tunnelimaksu Sveitsin puolelta tullessa) mutta toista kertaa Itävaltaa lähestyttäessä Salzburgin suunnalta huomasin useammankin huoltoaseman mainostavan myyvänsä tiemaksutarroja (Vignette), mutta vasta aivan rajalla pysähdyimme (ajettuamme viimeisen myyntipaikan ohi, tietysti), emme ole aikaisemmon Itävallassa käyneet eilä käytäntö ollut tuttu. Internetin ihmeaikoina kävin huoltoaseman ilmaista nettiä käyttäen tarkistamassa että miten sen tietullin kanssa on ja niinhän sionä sitten sompailtiin takaisin myyntipisteelle. Eikä rajalla tarroja tosiaan ollut myymässä. Tällä kertaa vaihtoehtona oli ostaa 10 päivän versio koko vuoden maksusta.

Päivän aikana ajoimme Wieniin, missä kävimme katselemassa kaupunkia ja jäimme leirintäalueelle yöksi. Huonosti nukuttu yö painoi sen verran, että kunnon yöunilla olisi käyttöä ennen kuin on aika pyyhkäistä Puolan läpi enempiä pysähtymättä. Liettuassa olemme luvanneet olla perjantaina illalla, matkaa Wienistä noin 1100 km. Leirintäalue oli aivan Tonavan rannalla lähellä keskustaa ja melko iso. Teltta-alueella oli paljon pyöräretkeilijöitä.ystytimme teltan ka lähdimme käymää ruoka- ja kaasuostoksilla. Ruokaa löydettiin, mutta kaasua ei saatu. Vaikuttaa siltä, että saksankielisessä Euroopassa ei tunneta Primuksen keittimien käyttämää kierreliitäntää. Seuraavalle reissulle siis tarpeeksi kaasua mukaan. Palattuamme leirintäalueelle saimme huomata muurahaistenkin asuttavan samaa tonttia ja poissaollessamme maahan jätetyt laukut olivat täyttyneet elämästä. Onneksi sisäteltta oli kunnolla kiinni ja suurin osa kamppeista autossa, joten eipä sinä isompaa vahinkoa sattunut.

Saimme nukkua muurahaisilta ja muiltakin rauhassa ja jatkoimme matkaa kohti Tsekkiä.

10. heinäkuuta

Vielä eilisenkin ajeluista huolimatta alueelle jäi tutkittavaa, Chatelin ja Torgonin enduropolku houkutti. Aamulla oli kuitenkin ensimmäisenä purettava leiri, vihdoin olisi aika hyvästellä Portes du Soleil tälle reissulle ja jatkaa matkaa kohti itäistä ja pohjoista Eurooppaa. Aamupalalle haimme taas leipurilta tuoreita croissanteja ja leirin purku sujui aurinkoisen taivaan allahuolimatta illan ja yön sateista. Monet muutkin telttailijat purkivat leirinsä. Les Marmotesin leorintäalue oli mukava paikka hyvällä sijainnilla alueen pyöräilyjä ajatellen. Kooltaan se on kuitenkin pieni, joten aika monta vaunua/asuntoautoa ohjattiin portilta muille leirintäalueille. Pyörien ollessa katolla ei auton pakkaaminen aiheita sen suurempia tuskia, kamppet vain laukkuihinsa ja kyytiin. Ajoimme auton kaupunkiin parkkiin ja olimme lähdössä pyöräilemään, kun J päätti vielä vaihtaa jarrupalat, kulutuspintaa oli tasan ohuen jousen verran jäljellä. Se vaihto ei sitten mennyt ihan kuten Strömsössä, vaan jarrupalojen säätökierre kiertyikin odottamattomasti kokonaan auki ja tottakai kahvasa ollut jarruneste karkasi maahan. Samalla sekunnilla viereiseen parkkiruutuun ajoivat leorintäalueella naapureina majailleet brottipojat, joilta saimme puuttuvan jarrunesteen ja jarrun ilmattua. Varmuuden vuoksi kävin ostamassa nestettä jarruihin tulevia tarpeita varten.

Aamupäivän aikana taivaalle oli vähitellen kerääntynyt pilviä ja niinpä ensimmäiset sadepisarat vihmoivat gondolin ikkunoihin noustessamme taas Super-Morzinella kohti loistopolkuja. Harmaa sää sai mielen vähän matalaksi ja alkuperäisen suunnitelman toteuttamiskelpoisuuden kyseenalaiseksi - mitä sitten, jos päälle puskeekin myrsky, kun on alueen toisella laifalla usean hissinousun päässä autosta? Lähdimme kuitenkin kohti Chatelia ja toiveissa löytää Torgonin näkemättömät polut. Chateliin laskeva polku olisi ainakin ajamisen arvoinen. Niinpä vain pääsimme harvojen pisaroiden saattamana Chateliin ja ylös kohti Torgonia. Täällä ei selvästikään ollut vastaavaa pyöräilyruuhkaa kuin muilla asemilla eikä polkua oltu merkitty kovinkaan selvästi. Siis eksyimme vaihteeksi suunnitelmastamme ja ajauduimme takaisin ensimmäisellä kieroksella ajamallemme tielle. No, ei auttanut, päätimme jatkaa toisaalle, sillä pyöränjälkien poissaolo viittaisi siihen, ettei kyseessä ollut mitenkään erityisen suosittu reitti.

Edessämme oli joku sata korkeuserometriä kitkutettavaksi pyörällä ja olipa näille kulmille jäänyt revanssi harhailujen puitteissa edelliselläkin kerralla, kun emme parissakaan kohtaa pysyneet reitillä. Ensimmäinen näistä harhaanajoosta osoittautui kyllä kyseenalaiseksi, sillä ravintolan kulmilta ei löytynyt viittoja tai muita vaihtoehtoja kuin autotie ylös. Ehkä siinä oli polku, mutta se olisi oålut jyrkkyytensä vuoksi monin kerroin tietä raskaampi nousu huomattavasti lyhyemmästä pituudestaan huolimatta. Siispä jatkoimme pikkurattaalla polkemista kohti satulasta lähtevää hauskaa polunpätkää, jonka jälken edessä oli toinen revanssin paikka. Tällä kertaa ravintolalle vievä tie osoittautui oikeaksi ja seurasimme reittiä pitkin hissille asti. Tämäkin lasku seurasi teitä, asvaltin sijaan hiekkapällysteisiä ja suorat serpentiinimutkien välissä olivat pidempiä, joten lasku Morginsiin oli näin hieman mielekkäämpi.

Morginsissa testasimme kerran dh-rataa ennen kuin jatkoimme eteenpäin. Sininen reitti osoittautui erittäin vaativaksi, pahemmaksi kiin useimmat ajamani punaiset reitit. Moelestäni reittien eriarvoinen luokittelu aiheutti harmitusta ainakin minissa, joka ei ole mikään ääretön rämäpää ja liikkeellä ei-alamäkipyörällä. Huolimatta kohtuullisista maastoajotaidoista liian jyrkkä on liian jyrkkää ja gapit hyppyreissä vähän liikaa. Eihän siinä mitään testatessa hävinnyt, mutta eipä tällä kertaa voittanutkaan oikein mitään.

Seuraava pätkä reitillä oli taas alkuun loistavaa polkua lehmien seassa, välillä piti kiirettä miinoja väistellessä. Eikä väistäminen edes aina onnistunut. Champoussinin hissiltä alloi sitten maisemallisesti hienoin pätkä koko reitillä. Päivä oli taas alun uhkailuistaan huolimatta kirkastunut ja lämmennyt, tällä kertaa ei tarvinnut edes hytistä hississä saati sitten sitä seuranneessa ylämäessä ennen rinteessä kulkenutta polkua. Oikaisimme tältä pätkältä paluumatkalle suoraan Les Crosetsiin, sillä kello oli jo neljä eikä aika riittäisi Champeryn mutkan tekemiseen, eikä sinä polkuajollisesti edes paljoa menettänyt. Mossettes-Suissen yläasemalta alkoi jo useampaan kertaan ajettu polku, joka sekin tarjoaa endurofiilistelyä parhaasta päästä ja muutaman hikipisarankin vastamäkiin joutuu puristamaan. Les Lindaretsin ala-asemasta oli muodostunut meille jo tapa pysähtyä syömään ja niin tänäänkin päätimme tankata kuskit ennen viimeistä ajoa takaisin autolle. Paluumatkalle Morzineen on hieman huonosti vaihtoehtoja, sillä alempana rinteissä ei kylän puolella kulje reittejä vaan matka olisi taitettava tietä. Valitsimme poljettavan pätkän, mutta tällä kertaa reissun ensimmäinen rengasrikko keskeytti Jaakon matkanteon ennen Lac du Montriondia, renkaan kylki aukesi niin ettei litkukaan tiivistänyt rengasta. Minä pyöräilin alas hakemaan auton ja palasin hakemaan ukon pyörineen, jotta illan päälle ehtisimme aloittaa vielä matkanteon.