tiistai 20. elokuuta 2013

Kesäloma vol 2 - Keski-Euroopan turnee

VSuunnitelmissa n. 6000 km autossa, vähän pyöräilyä ja jaloittelua vuoristossa, kanootin haku Tsekeistä jne..

Matka aloitettiin sunnuntaina onnistuneen SnowFlakes seikkailun järjestelyjen jälkeen lauttamatkalla Helsingistä Tallinnaan. Valitsimme yölautan yöpymisellä, jolloin pääsimme yli ja nukuimme yhtä aikaa ja olimme jo ennen kello seitsemää maissa Tallinnassa. Ensimmäiselle autoilupäivälle suuntana oli J:n emiraattiaikojen kollega Nerijuksen mökki Liettuassa Kupiskiksessa. Kävimme heillä viimekesäiselläkin reissulla ja tiedossa oli mukava iltapäivä ja paljon syömistä, sillä Nerijuksen vanhemmilla on melkoinen hyötypuutarha ja satokausi on parhaimmillaan. Lisäksi liettualainen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys ovat jotakin erityistä.

Olimmekin jo kahden maissa iltapäivällä perillä Kupiškissa ja aikaa oli mukavaan yhdessäoloon. Kävimme ajelemassa ja katselemassa vähän lähiseutuja. Liettuassa on todella vehreää ja kaunista luonnon puolesta, vaikka ihmisen tekemät rakennelmat ovat enemmän tai vähemmän rempallaan. Kävimme myös tapaamassa metsän Henrikiä. Ilta päätettiin saunoen ja sasliki-iltapalalla, joten ennakkoepäilys siitä, ettei vierailun aikana tarvitsisi nälkää juuri nähdä, piti hyvin paikkansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti